maanantai 24. lokakuuta 2011

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

"27 ei ole vain numero muiden joukossa.
27 on erikoinen numero, pimeyden magneetti, joka yliluonnollisella voimalla vetää lahjakkaita taitelijoita kuoleman mustaan aukkoon.
27 on maaginen raja, jonka ylitse astuvat vahingoittumatta vain epäonnistuneet."


Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan


Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan tarttui mukaan Prisman poistotorilta kymmenellä eurolla. Ja hyvä, että tarttuikin. Jostain mystisestä syystä numero 27 veti puoleensa juuri minua ja juuri tänä vuonna (...), ja Salmelan kirja osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi teokseksi.

Kirjan päähenkilö on Angie, jolla on pakkomielle numerosta 27. Kaikki hänen lapsuudensankarinsa Kurt Cobainista Janis Jopliniin ja Jim Morrisonista Jimi Hendrixiin ovat kuolleet sen ikäisinä ja muuttuneet legendoiksi. Niinpä myös Angie on päättänyt kuolla - ja elää ikuisesti. Tästä syystä hänellä on vuosi aikaa tehdä jotain merkittävää - hän päättää kirjoittaa kirjan - ja liittyä muiden ikuisesti 27-vuotiaiden joukkoon. Harmi vain, että kirjan kirjoittaminen ei ota sujuakseen ja arki takkuaa muutenkin. Ja itse asiassa Angiekaan ei edes ole Angie, vaan kirjallisuuden opintojaan laiskasti suorittava ja taiteuttaan etsivä Marta, joka nykyään "kutsuu itseään imelästä biisistä varastetulla nimellä".

Prahasta Angie päätyy hakemaan kirjaprojektilleen uutta nostetta Suomesta metsän keskeltä, ekologista elämää elävän lapsiperheen naapurista. Siellä Angien tarinaan astuu kohti "huoltoasemajuhlalounaita" vajoava perhe: kaksoset Ziggy ja Merlin, perheen nuorimmainen pikku Papsu, isä Marko ja luomuäiti-Piia, jonka todellinen minä on kadonnut batiikkikankaiden ja kangaskassien alle.

"Se ei jaksa. Sen korvissa suhisee. Se tuijottaa kaiken ja kaikkien lävitse kuulematta syliin pyrkivää rääkyvää lasta, näkemättä tappelevia kaksosia ja haistamatta pohjaan palavaa reilun kaupan luomurisiä. Sen mieli on tyhjä ja sileä kuin lumihanki, jonka yllä leijuu kevyt usva, joka epätoivoisesti sanoo: anna mun olla.
     "Antakaa mun olla!" huutaa oikea Se sen sisässä aggressiivisesti ja takoo ja lyö ja puree, mutta sitten sen täydellinen se-päällyste hymyilee ja nostaa rääkyvän lapsen syliin, lopettaa kaksosten väkivaltaisen riidan ja pelastaa riisin hellalta."

Salmelan 27 on erikoinen ja erilainen kirja. Teksti poukkoilee - myös grafiikaltaan - ja sisältää perinteisen kerronnan ohella esimerkisi dialogia, sähköposteja ja runoja. Erikoista on myös näkökulma ja kertoja; perinteisen kaikkitietävän kertojan sijaan tapahtumat kerrotaan Angien, pikku Papsun ylioptimistisen leikkisian ja talon liepeillä asuvan kissan näkökulmasta. Tämän lisäksi tarina rakentuu autossa käytävien keskustelujen ja Angien erilaisten kirjoitusten pohjalta. Kerronnan sirpaleisuus kuitenkin ei päästä lukijaa helpolla. Mutta se toimii ja tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman; erityisesti kissan sarkastista ja kyynistä kerrontaa oli hauska lukea.

27 on erilainen, sarkastinen, ironinen, hauska. Tarina rakentuu monesta näkökulmasta, mutta - kuten hyvän kirjan kuuluukin - jättää samalla myös tilaa lukijan omille päätelmille. Ja jos Kesää ilman miehiä ei voinut suositella ainoaksi elämän aikana luettavaksi kirjaksi, tätä voi - jos nyt ei ihan ainoaksi, niin ainakin yhdeksi harvoista.

"Tänään on se päivä
Johon kaikki päättyy
Muuttuu mullaksi
Ja tulessa syntyy uudelleen

Tämä on alku, kaunis ystäväni,
Tämä on alku
Vaikka mitä ne sanoo
Vaikka kuinka ne yrittää meidät erottaa

Tämä on alku."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti