maanantai 7. marraskuuta 2011

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)
Otava, 287 sivua.


Anna-Leena Härkösen uutuutta oli suositeltu minulle useaan otteeseen, ja olihan se sitten ostettava. Enkä ilmeisesti ollut ainoa tästä kirjasta kiinnostunut: kaupunginkirjaston kuudelle painokselle oli nimittäin sata varaajaa jonossa. Onneksi kirja löytyi kohtuulliseen hintaan Kirjakerhosta, joten sen lukemista ei tarvinnut vuositolkulla odottaa.

Onnen tunti on kirja sijaisvanhemmuudesta - tai vanhemmuudesta ylipäätään. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja Tuula päättää miehensä Harrin kanssa, että heidän kodissaan on tilaa myös toisille, "varastetuille lapsille", niin kuin kirja asian ilmaisee. Asiat etenevät vauhdikkaasti ja pian Tuulan kotiin muuttavatkin sisarukset Luke ja Venni, jotka ovat lyhyen elämänsä aikana nähneet jo liikaa. Tuulan, Harrin ja Tuulan pojan Roopen varsin rauhallinen elämä heittää yllättäen kärrynpyörää, sekä hyvässä että pahassa. Lasten mukana perheeseen liittyvätkin myös alkoholisoitunut, lupauksensa rikkova isä Ali ja äkkipikainen sekakäyttäjä-äiti Ninna.

"Esiin sipsuttaa pieni tyttö. Hän on hurmaava. Niin kuin henkiin herännyt nukke. Hänellä on Nellie Olesonin herkulliset vaaleanruskeat ruuvikiharat, juuri sopivan sotkuiset. Hymy on viehkeä ja katse puoliksi lattiaan luotu; flirttiä maailman kanssa. Hän on juuri sellainen tytöntyllerö, jonka jokainen ruotsalaismamma olisi valinnut itselleen sotalapsirivistöstä ja tunkenut täyteen leivoksia. Ja nyt häntä ojennetaan meille tarjottimella."
Vennin ja Luken myötä myös Tuulan on aika kasvaa - ja parantua. Rakentaessaan sidettä lasten ja itsensä välille hän työstää samalla niin omaa onnetonta lapsuuttaan kuin riittämättömyyttään äitinä. Muistot ja nykyisyys sekottuvat, kun Tuula pääsee elämään oman hylkäyskokemuksensa uudelleen Luken ja Vennin kautta - ja tekemään tällä kertaa asiat toisin.

"Minullahan on nyt kaikki hyvin. Ja olen silti se sama rumissa vaatteissa koulun pihalla seisova pikkutyttö, joka kokee olevansa huonompi kuin muut, tyttö jonka täytyy ostaa karkeilla ja mielistelyllä toisten hyväksyntä, äidin hyväksyntä ainoastaan mielistelyllä. Ja olemalla reipas ja helppo. Näkymätön. Miten kovasti minä yritin olla olematta."


Juonellisesti Onnen tunnissa olisi potentiaalia syvällisempäänkin romaaniin, joten ainakin itse olin kirjan luettuani jossain määrin pettynyt; nyt tapahtumien käsittely jää paikoin aika pintapuoliseksi. Härkösen kirja koostuu pitkälti dialogista, mikä jättää paikoin vähän heppoisen ja epäuskottavan kuvan itse sisällöstä. Onnen tunti oli kyllä mukava lukea - paikoin kirja oli myös hauska -, mutta jätti lopulta hieman kylmäksi. Mitä lopulta tapahtui Tuulalle, entä lapsille? Entä pääsikö Luke koskaan eroon traumoistaan? Myös kirjan nimen ympärille olisi saanut rakennettua lisää syvyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti