perjantai 18. marraskuuta 2011

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen


"Matkijalintu on satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme. Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa satakieltä."

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960)
Gummerus, 411 sivua.



Harper Leen klassikko oli jo pitkään ollut omalla Must read -listallani, ja nyt vihdoin sain aikaiseksi sekä varata sen kirjastosta että lukea. Kyllä kannatti. Kirja oli viime aikoina lukemiini kirjoihin verrattuna erilainen, ja se piti otteessaan loppuun asti.

Kirjan päähenkilö Scout on kahdeksanvuotias poikatyttö, joka elää vapaata ja turvattua elämää isänsä Atticuksen ja isoveljensä Jemin kanssa 1930-luvun Alabamassa. Scoutin elämä on leikkiä, mielikuvitusta, kuivia hiekkateitä ja auringon paistetta, naapuritalon erakon vakoilua. Pikku hiljaa Scout joutuu kuitenkin astumaan aikuisten maailmaan, minkä jälkeen unelias pikkukaupunki onkin yhtäkkiä kylmä, kova - ja täynnä rotuvihaa. Scoutin asianajajaisä on saanut tehtäväkseen puolustaa valkoisen tytön raiskauksesta syytettyä mustaa miestä, Tom Robinsonia, ja oikeusjuttu saa Maycombin ihmiset paljastamaan todellisen luontonsa ja piilevät ennakkoluulonsa. Koko kaupungin nousu raajarikkoista Tomia vastaan alkaa nopeasti muistuttaa satakielten metsästämistä.

"Atticus puhui niin hiljaa, että hänen viimeiset sanansa särähtivät korvissamme. Minä katsoin ylös ja näin hänen kasvoillaan kovan ilmeen. - En tiedä mitään inhottavampaa kuin halpamielinen valkoinen mies, joka käyttää hyväkseen mustan miehen tietämättömyyttä. Ei pidä pettää itseään - kaikki lasketaan vähitellen yhteen ja jonakin päivänä me saamme maksaa laskun. Toivon, ettei se tapahdu minun lasteni aikana."

Kuin surmaisi satakielen kertoja on Scout, mikä tuo kirjaan oman sävynsä: koska kertoja on vasta lapsi, näkee hän asiat omalla tavallaan, kaikkea täysin ymmärtämättä. Toisaalta lapsikertoja tuo tekstiin oman, kepeän sävynsä ja eikä vakavistakaan asioista kertominen tee kirjaa synkäksi. Vaikka mielikuvituksen ja leikkien maailma liukuukin pikku hiljaa Scoutin ulottumattomiin, on elämässä siltikin aina häivähdys lapsuuden huolettomuutta.

Helsingin Sanomien arvostelussa Leen kirjaa kuvattiin nimenomaan ajattomaksi, ja tämän väitteen voi helposti allekirjoittaa: niin kirjan teemat kuin itse tekstikin toimivat edelleen, viidenkymmenen vuoden jälkeen. Kuin surmaisi satakielen käsittelee tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, ennakkoluuloja, ystävyyttäkin. Nämä teemat ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin 60-luvullakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti