maanantai 31. lokakuuta 2011

Karin Fossum: Harriet Krohnin murha

Karin Fossum: Harriet Krohnin murha (Draper på Harriet Krohn, 2004)
Johnny Kniga, 280 sivua.

Karin Fossumin Harriet Krohnin murha on siitä erilainen dekkari, että toisin kuin monet muut se on kerrottu pelkästään rikollisen, tässä tapauksessa murhaajan, näkökulmasta. Ja toisin kuin monet muut, se piirtää murhaajasta inhimillisen, lähes säälittävän kuvan.

Kirjan päähenkilö Charlo on menettänyt kaiken.Vaimon häneltä vei syöpä, rahat ja itsetunnon peliriippuvuus, teini-ikäinen tytär lähti isän töppäilyjen takia. Pelivelkojensa takia Charlo ajautuu epätoivoiseen tekoon: hän päättää ryöstää Harriet Krohnin, yksinäisen, varakkaan vanhuksen, joka takuulla ei uskalla puolustatua.

"Hän katselee ulos ikkunasta, näkee että edelleen sataa kovasti räntää. Jäljet, hän ajattelee, ja tunnustelee taskujaan. Haluaa tarkistaa, että on muistanut kaiken. Aivan kuin onkin, hän on ajatellut kaikkea, ajatellut monta viikkoa. Hän on harjoitellut kaiken ajatuksissaan ja muutaman kerran huutanut unissaan kauhusta."

Kaikki kuitenkin menee hirvittävällä tavalla pieleen, ja Charlosta tulee kylmäverinen murhaaja. Tästä lähtien Charlo elää elämäänsä vilkuillen olkapäänsä yli, nähden painajaisia, odottaen kaiken loppuvan. Toisaalta hän pyrkii nyt korjaamaan tekemiään virheitä, ostamaan takaisin tyttärensä luottamuksen. Samalla hän kuitenkin tuntee, kuinka verkko hänen ympärillää käy koko ajan kireämmäksi ja kireämmäksi. Lehdestä hän voi lukea, että Harriet Krohnin murhaa tutkii nyt komisario Konrad Sejer, hän, joka tähän mennessä on selvittänyt jokaisen juttunsa.

"Hän jää hetkeksi paikoilleen, että sydän ehtisi rauhoittua. Nyt hänen on aika palata ihmisten ilmoille, joten on tärkeää koota itsensä. Olla rauhallinen, itsevarma ja päättäväinen. Hän menee eteiseen, avaa lukon, työntää oven raolleen, jää seisomaan ja kuuntelemaan. Silloin huoneen poikki häivähtää varjo, jotain mustaa ja äänetöntä, ja hän säpsähtää. Harrietilla on kissa, hän tulee ajatelleeksi, se on odottanuyt ulkona ja haluaa nyt sisälle lämpimään. Hän menee sen perässä sisään katsomaan, mitä se tekee. Kissa pysähtyy keittiössä ja katselee runneltua ruumista. Maukaisee muutaman kerran pitkään ja hartaasti. Sitten se menee kupilleen juomaan."

Harriet Krohin murha on siitä erilainen Konrad Sejer -romaani, että tässä kirjassa itse Sejer ei juurikaan pääse ääneen: kirjan kertoo Charlo, murhaaja. Vaikka idea on hyvä, jää se jotenkin puolitiehen: ainakaan itse en missään kohtaa tunne samaistuvani murhaajaan saatikka tämän tunteisiin. Myös dekkareille tyypillinen rikoksen ratkaisemisen jännitys puuttuu tästä kirjasta täysin, onhan jo alusta alken selvää, kuka murhaaja on. Harriet Krohnin murha onkin ennemminkin psykologinen draama kuin varsinainen dekkari: jännityksen luomisen sijaan se nimittäin keskittyy tunnelmien ja tunteiden kuvaamiseen.

Fossumin kirja pohtii oikeaa ja väärää, hyvyyttä ja pahuutta. Viedessään lukijan murhaajan pään sisälle, tutustuttamalla hänet murhaajan tunteisiin, Fossum myös kyseenalaistaa perinteisen mustavalkoisen ajattelun rikollisista. Voiko kukaan olla kokonaan paha? Vai voisiko pahojen tekojen takaa löytyä hyvyyttä? Entä millaisen rangaistuksen murhaaja ansaitsee? Jännitystä odottaville kirja oli kuitenkin pienoinen pettymys, ja perinteisempien salapoliisiromaanien ystäville voikin suositella mieluummin jotain muuta Karin Fossumin Konrad Sejer -romaania.


Näitä voin Karin Fossumilta suositella:
Rakas Poona
Evan katse
Mustat sekunnit
Hullujenhuone

maanantai 24. lokakuuta 2011

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

"27 ei ole vain numero muiden joukossa.
27 on erikoinen numero, pimeyden magneetti, joka yliluonnollisella voimalla vetää lahjakkaita taitelijoita kuoleman mustaan aukkoon.
27 on maaginen raja, jonka ylitse astuvat vahingoittumatta vain epäonnistuneet."


Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan


Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan tarttui mukaan Prisman poistotorilta kymmenellä eurolla. Ja hyvä, että tarttuikin. Jostain mystisestä syystä numero 27 veti puoleensa juuri minua ja juuri tänä vuonna (...), ja Salmelan kirja osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi teokseksi.

Kirjan päähenkilö on Angie, jolla on pakkomielle numerosta 27. Kaikki hänen lapsuudensankarinsa Kurt Cobainista Janis Jopliniin ja Jim Morrisonista Jimi Hendrixiin ovat kuolleet sen ikäisinä ja muuttuneet legendoiksi. Niinpä myös Angie on päättänyt kuolla - ja elää ikuisesti. Tästä syystä hänellä on vuosi aikaa tehdä jotain merkittävää - hän päättää kirjoittaa kirjan - ja liittyä muiden ikuisesti 27-vuotiaiden joukkoon. Harmi vain, että kirjan kirjoittaminen ei ota sujuakseen ja arki takkuaa muutenkin. Ja itse asiassa Angiekaan ei edes ole Angie, vaan kirjallisuuden opintojaan laiskasti suorittava ja taiteuttaan etsivä Marta, joka nykyään "kutsuu itseään imelästä biisistä varastetulla nimellä".

Prahasta Angie päätyy hakemaan kirjaprojektilleen uutta nostetta Suomesta metsän keskeltä, ekologista elämää elävän lapsiperheen naapurista. Siellä Angien tarinaan astuu kohti "huoltoasemajuhlalounaita" vajoava perhe: kaksoset Ziggy ja Merlin, perheen nuorimmainen pikku Papsu, isä Marko ja luomuäiti-Piia, jonka todellinen minä on kadonnut batiikkikankaiden ja kangaskassien alle.

"Se ei jaksa. Sen korvissa suhisee. Se tuijottaa kaiken ja kaikkien lävitse kuulematta syliin pyrkivää rääkyvää lasta, näkemättä tappelevia kaksosia ja haistamatta pohjaan palavaa reilun kaupan luomurisiä. Sen mieli on tyhjä ja sileä kuin lumihanki, jonka yllä leijuu kevyt usva, joka epätoivoisesti sanoo: anna mun olla.
     "Antakaa mun olla!" huutaa oikea Se sen sisässä aggressiivisesti ja takoo ja lyö ja puree, mutta sitten sen täydellinen se-päällyste hymyilee ja nostaa rääkyvän lapsen syliin, lopettaa kaksosten väkivaltaisen riidan ja pelastaa riisin hellalta."

Salmelan 27 on erikoinen ja erilainen kirja. Teksti poukkoilee - myös grafiikaltaan - ja sisältää perinteisen kerronnan ohella esimerkisi dialogia, sähköposteja ja runoja. Erikoista on myös näkökulma ja kertoja; perinteisen kaikkitietävän kertojan sijaan tapahtumat kerrotaan Angien, pikku Papsun ylioptimistisen leikkisian ja talon liepeillä asuvan kissan näkökulmasta. Tämän lisäksi tarina rakentuu autossa käytävien keskustelujen ja Angien erilaisten kirjoitusten pohjalta. Kerronnan sirpaleisuus kuitenkin ei päästä lukijaa helpolla. Mutta se toimii ja tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman; erityisesti kissan sarkastista ja kyynistä kerrontaa oli hauska lukea.

27 on erilainen, sarkastinen, ironinen, hauska. Tarina rakentuu monesta näkökulmasta, mutta - kuten hyvän kirjan kuuluukin - jättää samalla myös tilaa lukijan omille päätelmille. Ja jos Kesää ilman miehiä ei voinut suositella ainoaksi elämän aikana luettavaksi kirjaksi, tätä voi - jos nyt ei ihan ainoaksi, niin ainakin yhdeksi harvoista.

"Tänään on se päivä
Johon kaikki päättyy
Muuttuu mullaksi
Ja tulessa syntyy uudelleen

Tämä on alku, kaunis ystäväni,
Tämä on alku
Vaikka mitä ne sanoo
Vaikka kuinka ne yrittää meidät erottaa

Tämä on alku."