keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Michael Ondaatje: Divisadero

Michael Ondaatje: Divisadero (Divisadero, 2007)
Otava, 320 sivua.


Toinen joululahjakirjani tänä (viime) vuonna olikin sitten Michael Ondaatjea, josta en ennen ollut kuullutkaan. Ko. kirjailijahan on tunnettu erityisesti Englantilaisesta potilaasta, ja sen olen toki nähnyt elokuvaversiona.

Divisadero kertoo kaksi tarinaa. Ensimmäisen keskiössä on kolme kasvattisisarusta: Anna, Claire ja Coop. Annan äiti on kuollut synnytyksessä, ja vaimonsa menettänyt isä haluaa tuoda kotiin kaksi naista; niinpä myöskin äitinsä menettäneestä vastasyntyneestä Clairesta tulee Annan sisko. Rikkinäisen perheen paikkaa pieni Coop, joka perheensä tapon jälkeen tulee tilalle töihin ja asumaan. Kolmikko elää idyllistä elämää, kunnes Annan ja Coopin rakastuminen johtaa katastrofiin ja hajottaa vasta rakennetun kodin. Kukin lapsista varttuu omassa kolkassaan, omaan suuntaansa, pystymättä kuitenkaan unohtamaan.

"Jälleen kerran hän valehteli rakastajalleen. Hänellä oli sisko. Oli menneisyys. Hän ei vain kertoisi siitä. Myöhemmin, jos rohkenisi. Siitä, kuinka isä kävi Coopin kimppuun kuin kirves, kuinka hän itse rukoili Coopin vierellä, että tämä hengittäisi, että rinta edes vähän kohoaisi, ja kuinka hänen elämänsä sillä hetkellä räjähti sirpaleiksi, kuinka hänestä tuli olento jolla oli sata erilaista ääntä ja luonnetta ja uusi nimi. Hän kadehti tätä miestä vierellään, tässä yhtä lähellä kuin Coop sen mökin lattialla. Tämän miehen elämä tuntui viattomalta. Anna kadehti hänen isänsä ja Arian riemastuttavia seikkailuja. Ehkä Anna tarvitsi rinnalleen näin tyytyväisen miehen, jotta voisi kertoa menneisyydestään."

Kirjan toisen tarinan keskiössä on Lucien Segura, kuuluisa kirjailija, jonka talossa Ranskassa Anna nyt asuu. Myös Lucienilla on värikäs menneisyys.

Divisaderon asetelma on mielenkiintoinen: mitä aikuisista sisaruksista on tullut ja miksi ja miten kaikki päättyy? Valitettavasti kehyskertomus jää pahasti kesken kirjan hypätessä aivan yhtäkkiä täysin toiseen tarinaan ja toisten ihmisten elämään. Mitä ihmettä? Eikö tämä enää jatkukaan? Divisaderon kaksi tarinaa tuntuvat olevan toisistaan täysin irrallisia: Ondaatje ikään kuin aloittaa kahta eri kirjaa, muttei lopeta kumpaakaan.

Kansiteksti lupaa "visuaalisen täyteläistä" kieltä, ja toki kirjassa on hienoja kuvauksia. Lopussa tuli kuitenkin sellainen olo, että jos - jos - tällä kirjalla oli jokin syvempi sanoma, niin minulta se ainakin meni todella pahasti ohi. Siinä mielessä olisi tehnyt kovasti mieli ainakin selailla kirjaa vielä uudelleen - mutta päätinkin tarttua uuteen Camilla Läckbergiin.

Minulle hyvän kirjan merkki on se, että se tekisi mieli lukea loppuun hetihetiheti. Divisaderoa lukiessa valitettavasti kuitenkin kävi niin, että välillä huomasin kyllä edenneeni taas viisi sivua mutta ajatelleeni samalla seuraavan päivän ostoslistaa. Anteeksi, herra T, jolta tämän lahjaksi sain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti