lauantai 11. helmikuuta 2012

Miika Nousiainen: Metsäjätti

"Muistan, kuinka matkustin perheemme lomamatkat hattuhyllyllä tai penkkien välissä kuikuillen. Välillä isä kiihdytti ohitukseen. Äiti piti vasenta kättään otsallani turvavyönä. Oikeassa kädessä paloi tupakka.
    Lapset istuvat nykyisin kevätauringossa vaunuissaan aurinkolasit päässä. Lapsuudessani vain rokkitähdet pitivät aurinkolaseja. Aurinkorasva oli luultavasti keksitty, mutta sitä ei käytetty.
    Paahduimme kesän leikeissä palaneen kautta ruskeiksi. Kun muistelen lapsuuttani auringonpaisteessa, tupakansavussa ja vaarallisissa vempaimissa, niin tuntuu siltä, ettei ikäluokkani edes haluttu jäävän henkiin."

Miika Nousiainen: Metsäjätti (2011)
Otava, 286 sivua.


Koska Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on yksi hauskimmista koskaan lukemistani kirjoista, olivat odotukset Metsäjätin suhteen kohtuullisen korkealla. Ja mikäs tuossa. Vadelmavenepakolaisen tapaan myös Metsäjätti oli sellainen kirja, jota kahvilassa tai kirjastossa lukiessa - ja samalla ääneen nauraessa - saa helposti muutamia oudoksuvia katseita.

Iso paha yritys Metsäjätti tehostaa toimintojaa ja ottaa silmätikukseen Törmälän vaneritehtaan. Vaikka luvut näyttävät muuta, on päätetty, että tehdas ei kannata. Tästä syystä Törmälässä kasvanut Pasi Kauppi saa vaikean tehtävän: hänen on palattava kotikaupunkiinsa ja valmisteltava tehtaan irtisanomiset. Törmälästä lähdön jälkeen Pasista on tullut kauppakorkean käynyt töölöläinen Bemari-kuski, vuohenjuuustoa rakastavan suomenruotsalaisen Emilian aviomies, tuleva isä. Mikään hänen elämässään ei enää muistuta synkistä nuoruusvuosista Törmälässä, jossa pessimismi saavuttti aivan uudet mittasuhteet. Nyt Pasin on kuitenkin palattava ja kohdattava niin vuosien taakse jumahtanut kotikaupunkinsa kuin oma menneisyytensäkin

"Törmälässä pidettiin taannoin olutfestivaalit. Siellä oli tarjolla yhtä merkkiä. Minä sitä ihmettelin ääneenkin. En väittänyt olevani asiantuntija, mutta muistelin, että olutfestareilla on tapana maistella montaa laatua. Tarjoilija sanoi, että heille määrä on tärkeintä, musiikissa panostetaan laatuun. Tilasin lisää samaa olutta ja menin kuuntelemaan laatua. Frederik aloitti "Titanicilla"."

Pasin ohella Metsäjätin toinen kertoja on Janne, Pasin nuoruusvuosien paras kaveri, jonka elämä on kulkenut tuttuu törmäläläiseen tapaan: lukion keskeyttämisen jälkeen tehtaalle töihin, työpäivien jälkeen savuiseen kapakkaan odottamaan seuraavaa työvuoroa. Mitään muuta ei kannata yrittää, eihän se kuitenkaan onnistu. 

"Janne näyttää voivan hyvin. Se on innoissaan kirjoituskurssista ja kertoo julkaistusta jutusta.
   - Eivät pitäneet täysin paskana.
   Tunnen Jannen. Jos Janne käyttää noin ylistäviä sanoja omista tekeleistään, ne on kehuttu maasta taivaaseen."

En tidä, johtuiko se kenties omasta nuoruudestani lähes Törmälän veroisessa, synkässä pikkuisessa tehdaskaupungissa (sori, tutut!) vaiko yleisestä tapumuksestani pessimismiin, mutta Nousiaisen kirjassa oli helppo samaistua aivan kaikkeen. Törmälän tuppukylä taistelevine metsoineen, tuulipukuineen ja paikallisine kapakoineen: niin tuttua. Synkkä suomalainen mielenlaatu ja pessimismi: tuttua myös. Kasettien kelaaminen kynänpäällä, kahdeksankymmentäluvun vaatteet, musiikki (vaikka itse olenkin elänyt ennemminkin eurohumppa- kuin kasarihevinuoruuden). Itse asiassa Törmälä tuntuu sijaitsevan maantieteellisestikin aika lähellä sitä puutehdaspaikkakuntaa, josta itse olen ponnistanut.

Totuuden nimissä pitää sanoa, että Metsäjätti menee Törmälän junttiutta kuvatessaan välillä hieman yli, lähelle mauttomuuden rajoja. Mutta minkäs teet, naurattaa silti. Ja niin: vaikka kirja onkin periaatteessa aika synkkä, koostuu se puhtaan angstailun sijaan mustasta huumorista, sarkasmista, kyynisyydestä ja ironiasta Aika hyvä paketti siis

Tuppukyläelämän ohella Metsäjätti tekee pilaa kahdeksankymmentäluvusta, synkistelystä, suuryhtiöistä ja kaupunkilaisesta hienostelusta. Toisaalta Metsäjätti ei ole pelkästään hauska kirja, jonka voi nielaista puraisematta. Vaikka satiiri noin sinänsä ei heti tunnu siltä omillalta kirjatyypiltä, suosittelen Metsäjättiä silti enemmän kuin lämpimästi. Ja hei, erityisesti vanhat koulukaverit: hakekaapa tämä kirjastosta!  

"Niin se on. Sama suru jäytää rikkaitakin, mutta kyyneleet kuivataan parempiin kangaslaatuihin. Voi olla, että suru koskee hyväosaisiin vielä kovemmin. Onhan se isku kovempi, kun korkeammalta pudotaan. Valmiiksi masentunut ei pienistä järkyty."


Miika Nousiaiselta suosittelen lämpimästi myös:
Vadelmavenepakolainen

2 kommenttia:

  1. Vaikka kirja ei minuun iskenytkään, niin hauskoja nostalgiafiiliksiä siitä kyllä tuli, esimerkiksi tuo kasettien kelaaminen jota minäkin vielä lapsuudessa/nuoruudessa sain harrastaa :). Useamman kertojan käyttäminen kirjassa oli muuten mielestäni ehdottoman hyvä juttu, Pasi ja Janne toivat kivasti eri näkökulmia.

    VastaaPoista
  2. Totta! Todella paljon oli samaa, vaikka itse olenkin oletettavasti sellaiset 10 vuotta kirjan päähenkilöitä nuorempi. Tiedä sitten, kertooko se Törmälän edistyksellisyydestä vai oman kotikaupungin taantumuksesta ;).

    VastaaPoista