tiistai 7. helmikuuta 2012

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (What I loved, 2003)
Otava, 475 sivua.


Vaikea sanoa, mitä oikein odotin tarttuessani Siri Hustvedtin kirjaan. En kuitenkaan tätä. Aiemmin lukemaani todella heppoisaan Kesä ilman miehiä -kirjaan nähden Kaikki mitä rakastin yllätti ainakin syvyydellään täysin. Myöskään takakansiteksti ei juuri tuonut kirjalle oikeutta, sillä tarina lähti polveilemaan aivan uusille, odottamattomille urille. Hyvä niin.

Kaikki mitä rakastin luonnehtii itseään tarinaksi "taiteesta ja elämästä", ja sitä se onkin. Kirjan minäkertoja on taidehistorioitsija Leo Hertzberg, joka törmää sattumalta vaikuttavaan maalaukseen. Maalauksen on tehnyt nouseva nuori taitelija Bill Wechler, ja vuosien saatossa miehistä ja heidän perheistään, vaimoistaan ja samanikäisistä pojistaan, tulee läheisiä ystäviä. Taidemaailmassa sekoittuvat työ ja arki, ura ja perheiden perustaminen: elämää värittävät niin pitkät dialogit maalauksista ja kirjoista kuin iltapesut, kesäleirit ja avio-ongelmatkin. Kesken huolettomimman lapsuuskesän kuolema muuttaa kuitenkin molempien perheiden elämien suunnan. Kirjan kolmesta osasta viimeinen onkin luonteeltaan kovin synkkä, kun kauneuden ja  perheidyllien sijaan näyttämölle astuvat valehtelu, kylmyys, petokset, pahuus.

"Istuin siinä kuuntelemassa Ericaa ja minua pelotti. Ei hänen surunsa vaan omani. Annoin hänen itkunsa repiä ja raadella sisintäni. On, minä sanoin itselleni. Tämä on totta. Nämä äänet ovat tosia. Katsoin lattiaa ja kuvittelin itseni makaamaan siihen. Loppu, ajattelin, tulisi loppu. Olin rutikuiva. Siinä se. Olin kuiva kuin vanha luu - ja kadehdin Ericalta hänen huitomistaan ja huutoaan. Minusta ei siihen ollut ja hän sai tehdä sen puolestani. Lopulta hän painoi päänsä syliini ja minä katsoin hänen ruttaantuneita kasvojaan, punaista nenäänsä ja turvonneita silmiään. Laskin neljä sormeani hänen poskelleen ja sivelin hänen leukaansa. "Matthew", minä sanoin hänelle. Ja uudestaan. "Matthew.""

Yksi kirjan keskeisimmistä teemoista on  -yllätys, yllätys - taide. Hustvedtin kirjassa onkin useita pitkiä taidetta käsitteleviä henkilöiden välisiä dialogeja sekä erilaisten taideteosten kuvauksia, jotka saavat kirjan tuntumaan väliltä tuskastuttavan hidastempoiselta, välillä taas äärettömän mielenkiintoiselta. Taide toimii myös kirjan henkilöiden pakokeinona, auttaa heitä käsittelemään niitä tunteita, joista ei voi puhua. Kirjan loppupuolella taide saa taas uudet kasvot, kun sen rajoja venytetään kohti mauttomuutta, julmuutta ja lopulta pahuutta.

Hustvedtin kirja on samalla sekä perinteistä proosaa että dekkaria - sekä taidehistoriallinen tutkielma. Niin, ja voipa kirjan nähdä myös eräänlaisena "uuden ajan Frankesteinina", niin kuin eräs arvostelu luonnehti. Kaikki mitä rakastin on ennen kaikea surumielinen muistelma maailmasta, joka kerran oli ja tapahtumista, jotka tekivät siitä nykyisenlaisen. Sokeutuva Leo muisteleekin kahden perheen elämää takautumana tietoisena siitä, että kaikki, mitä hän rakasti, on jossain vaiheessa kadonnut, muuttunut muistoiksi.

Kesä ilman miehiä ei saanut ainakaan minua hurraamaan Siri Hustvedtille, mutta Kaikki mitä rakastin nosti kirjailijan osakkeita huomattavasti. Toki tämä kirja vaatii lukijaltaan jo hieman pureskelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti