keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått, 2006)
Otava, 589 sivua.


"Ystävyys ja rakkaus ovat pieniä saaria yksinäisyyden valtameressä. Kun maailman kauneimpia näkymiä joutuu ihailemaan ypöyksin, niitä ei loppujen lopuksi enää ole: niille sokeutuu. Ja illanistujaiset ja juhlat - ne loppuvat, aina tulee yö joka on kuin autiomaa ja jossa tuuli ujeltaa ja koirat ulvovat."

Olisin oikeasti halunnut kirjoittaa Missä kuljimme kerran -kirjasta pitkän, pohdiskelevan tekstin ja kehua kirjan maasta taivaisiin. Oikeasti. Mutta jostain syystä en missään vaiheessa päässyt kunnolla mukaan kirjan tunnelmaan, ja itse henkilötkin alkoivat kiinnostaa vasta noin 400 sivun jälkeen. Hyvä kirjan tämäkin Westö on, mutta ehkä sitä ei ollut tarkoitus lukea väsyneenä muutama sivu kerrallaan samalla, kun katselee toisella silmällä telkkaria.

Missä kuljimme kerran seuraa kahden sosiaaliluokan varttumista aikuisiksi viime vuosisadan alun Helsingissä. Oikeastaan Helsinkikin on samalla kaksi eri kaupunkia: juhlien, musiikin ja uudistusten kaupunki yläluokalle kuten Lucielle, Cedille ja Ecculle, slummien ja köyhyyden kaupunki alaluokalle kuten Allu. Muuttuva maailma ja sen haasteet repivät kirjan henkilöt omiin suuntiinsa, toiset hyvässä ja toiset pahassa. Silti ystävyys ja rakkaus pysyvät, vei elämä sitten hämyiselle jazz-klubille tai sisällissodan kauhuihin. Westön Helsinki-kuvaukset ovat omaa luokkaansa, mutta - pakko tunnustaa - välillä niitä olisi voinut hieman tiivistää.

Leijat Helsingin yllä luin jokunen (...) vuosi sitten moneen kertaa ja edestakaisin: tein siitä ruotsin proseminaarityön. Myös Langin olen lukenut alleviivaustussi kädessä: siitä tein kotimaisen nykykirjallisuuden esityksen. Molemmista tykkäsin kovasti, minkä takia onkin sääli, ettei Missä kuljimme kerran sen suuremmin kolahtanut ja kirvoittaa ainoastaan lyhyen, hikisesti väännetyn blogitekstin. Ehkä vuosi kotona on salakavalasti siirtämässä minutkin Westön lukijasta harlekiinien suurkuluttajaksi. Toivottavasti kuitenkaan ei.

2 kommenttia:

  1. Mä olen lukenut yhden ainoan Kjell Westön kirjan (Älä käy yksin yöhön). Mutta en pitänyt, luin kyllä kirjan läpi mutta jotenkin sen tyyli oli turhan hmm. sanoisinko maskuliininen. Siis jotenkin turhan äijämäisesti kirjoitettu. Ehkä pitäisi lukea tuo Leijat Helsingin yllä, tiedä sitten muuttaisiko se mielipidettäni kirjailijasta?

    VastaaPoista
  2. Leijat Helsingin yllä on kyllä noista minun lukemistani kolmesta paras, sitä ainakin voi suositella :).

    VastaaPoista