torstai 24. toukokuuta 2012

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Miika Nousiainen: Maaninkavaara (2009)
Seven, 351 sivua. 


Miika Nousiaiseen rakastuin aikoinaan Vadelmavenepakolaisen kautta ensilukemalta. Ja kyllä, sarkastinen, humoristinen ja tragikoominen kirja oli kuin minulle tehty, etenkin kun se vielä sattui käsittelemään Ruotsia ja ruotsalaisuutta. Myös Metsäjätti imaisi heti mukaansa, ja Vadelmavenepakolaisen tavoin se nauratti ihan henkihieveriin. Tässä mielessä Maaninkavaara oli pienoinen pettymys. Ei sillä, että kirja olisi missään mielessä ollut huono tai edes keskinkertainen, mutta Maaninkavaarassa Nousiainen siirtyy piirun verran enemmän tragiikan puolelle, eikä kirjalle siksi voikaan täysin vapautuneesti nauraa. 

Martti Huttusen elämä on kestävyysjuoksua. Oma polvi sanoi sopimuksensa irti jo vuosia sitten, joten Martti elää juoksu-unelmaansa lastensa kautta. Kun lahjakas Jarkko-poika sitten yllättäen kisamatkalla katoaa, putoaa Martin koko elämältä pohja. Auttaakseen isänsä pois masennuksesta viisitoistavuotias Heidi-tytär päättää korvata veljensä perheen juoksijalupauksena ja antautua isänsä valmennettavaksi.

"Katselen uistinvalikoimaani mietteliäänä. Ristoa ei saalis kiinnosta, naureskelee veneen perässä.
- Laita Martti, laita sinne siiman päähän suomalainen kestävyysjuoksu. Se ui syvällä.
   Nyt meni Riston raja yli ja ryminällä. Olen huumorimies, mutta johonkin se raja on vedettävä. Raja menee monta kierrosta ennen tuota letkautusta.
- Eiköhän se ollut tässä."

Mutta Martin elämä tosiaan on kestävyysjuoksua. Siis ihan kirjaimellisesti.  Kuvataidelukiosta ja maalaamisesta haaveileva taiteilijasielu Heidi joutuu hylkäämään normaalin elämän ja diskojen ja kavereiden sijaan hänen päivänsä täyttyvät nopeasti mielivaltaisista treeneistä ja palautusharjoituksista sekä pyhiinvaelluksista Paavo Nurmen patsaalle tai Martti Vainion Lomakouheroon. Pian isän mopo alkaa lähteä kunnolla käsistä, ja kuvaan astuvat Martin unelmat veritankkauksesta ja kenialaisesta vävystä. Kestävyysjuoksupakkomielle alkaa horjuttaa myös Martin avioliittoa, kun Lasse Virenin häissä aikoinaan kuokkineen ja Martin valmennusprojekteja hiljaa tukeneen Sirkka-vaimon Kaiken se kestää -lupaukset alkavat tulla täyteen.

"Onpa hienoa. Heidi on saanut kavereiltaan lisänimen Vasala. Juokse Vasala, ne huutaa. Heittelevät Heidin reppua ringissä ja Heidi juoksee perässä. Hyvä harjoitus, kun on tuo painoliivikin päällä. Nyt se sai reppunsa. Heidihän on ihan hengästynyt. Tätä minä olen aina sanonut. Välitunnit ja vapaatunnit pitää käyttää liikuntaan."
Vaikkei Maaninkavaara lopulta tarjoakaan niin iloisenhulvatonta menoa kuin Vadelmavenepakolainen, oli kirja kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen, eikä sitä malttanut laskea käsistään. Lisäksi Nousiaisen taustatyötä ei voi muuta kuin ihailla: Martti kun tuntuu sisäistäneen suomalaisen kestävyysjuoksuhistorian jokaisine mitalikahveineen ja kisapettymyksineen ja viljelee näitä tiedonmurujaan repliikeissään ja ajatuksissaan. Maaninkavaara kerrotaan puoliksi Heidin, puoliksi Martin suilla, ja samat tapahtumat saavat näin hauskasti kaksi näkökulmaa ja tulkintaa.

"Aina palataan harjoitteluun. Lopussa ihminen on yhtä kuin kiertämänsä ratakierrokset. Tai oikeastaan päinvastoin. Ihminen määrittyy viimeisellä tuomiolla kiertämättömien ratakierrosten kautta. Niiden, jotka on merkitty harjoitusohjelmaan, mutta jätetty kiertämättä."

Tietyn synkkyyden ja mustan huumorin takia Maaninkavaara muistutti Vadelmavenepakolaisen sijaan enemmän Erlend Loen tuotantoa, erityisesti syksyllä lukemaani Muleumia. Ei olleenkaan paha sekään. Urheiluihmisille Maaninkavaara on ehdoton, mutta suositeltava kirja myös muille.



2 kommenttia:

  1. Haastoin sinut :) http://junnujuttu.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin juuri! Pitääpä alkaa pähkäillä ;)...

    VastaaPoista