tiistai 19. kesäkuuta 2012

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja (Stenhuggaren, 2005)
Schildts, 448 sivua.


Onko kesää ilman hyviä dekkareita? Ehkä, mutta jotain siitä kyllä silloin puuttuisi. Uusinta Mary Hinggins Clarkea odotellessani tartuinkin vaihteeksi uusimpaan dekkarirakkauteeni, seuraavaan Camilla Läckbergiin.

Fjällbackan pikkukaupungissa tapahtuu taas, ja tällä kertaa kylää ravisuttaa pienen Sara-tytön hukkuminen. Traagiselta onnettomuudelta näyttänyt kuolema paljastuu kuitenkin yllättäen murhaksi, kun tutkimuksissa selviää, että Saran keuhkoissa oleva vesi onkin meriveden sijaan saippuavettä. Kuka haluaisi murhata pienen lapsen - ja miksi? Tutkinnan edetessä kylän asukkaista alkaa jälleen paljastua salattuja, pimeämpiä puolia, eikä kaikki enää olekaan pelkkiä kukkivia pensasaitoja ja valkoiseksi maalattuja merenrantataloja. Kuten ennenkin, rikos näyttää juontavan juurensa kipeästä menneisyydestä, ja tällä kertaa aikamatka tehdään takaumina 1920-luvulle, jolloin nykypäivän pahuus sai alkunsa. Murhatutkimuksen ohella poliisit elävät myös omaa elämäänsä, ja rikoskomisario Patrik Hedströmin taakkaa lisää tutkinnan ohella avovaimo Erican synnytyksen jälkeinen masennus. 

Viimeksi lukemani Läckbergin esikoisteos Jääprinsessa oli aikamoista harlekiinia, mutta Fjällbacka-sarjan kolmannessa kirjassa Kivenhakkaajassa kerronta ja teksti ovat jo selvästi kehittyneempiä, luojan kiitos. Jännityksestä ja mielenkiintoisista käänteistä pääseekin siis nauttimaan ilman Jääprinsessan ajoittaista myötähäpeää ja muka-koomisia kommelluksia. Huh. Koska kehyskertomus tutuista poliiseista ja heidän yksityiselämästään etenee varsinaisten rikostutkimusten ohella, olisi kirjat ehkä jälkiviisaasti todeten kannattanut lukea kronologisessa järjestyksessä. Toisaalta pieni hyppelykään ei haittaa, ja Läckbergit toimivat hyvin ihan ilman muita sarjan osiakin.

Camilla Läckberg tuntuu olevan samanlainen takuudekkarista kuin vanha suosikkini Mary Higgins Clark: Uuden kirjan avatessaan voi aina olla varma saavansa laadukasta jännitystä ja juonen, joka koukuttaa mukaansa


Oma Läckberg-suosikkini on silti edelleen: Merenneito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti