lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain ystävänpäivänä miniältä kortin."


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja  (2010)
WSOY, 130 sivua.


Viime kirjastoreissulta Pekka Töpöhäntien ja kurkistuskirjojen mukana kotiin kulkeutui myös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Tähän mennessä Tuomas Kyrö oli minulle tuttu lähinnä Hyvistä ja huonoista uutisista, ei niinkään kirjoistaan. Täysin uusi aluevaltaus siis.

Mielensäpahoittajan Mielensäpahoittaja on 80-vuotias perinteinen suomalainen mies, joka hiihti lapsena kouluun, satoi tai paistoi, ja söi sen jälkeen pettuleipää hyvällä ruokahalulla - ei siis ihme, että nykyajan ilmiöt julki-imetyksestä kiiltäviin ystävänpäiväkortteihin ja supermarketeista maiseman ja rauhan pilaaviin moottoriteihin vetävät mielen matalaksi. Kaikessa yliampuvuudessaan mielensäpahoittaja on kuitenkin kovin realistinen - ja samalla kaikessa hauskuudessa jollain tavalla surullinen.

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kaaduin saunan portaissa. Kolmatta päivää makasin kylelläni, kun kuka meillä kävisi. Rupesi tulemaan nälkä ja mietin jo että pitäisikö huutaa. Onneksi satoi vettä niin sain juoda, mutta huono puoli oli tämä keuhkokuume ja lonkka meni uusiksi. Nuohooja minut löysi."

Tavallaan Mielensäpahoittaja on eräänlainen novellikokoelma, vaikka juoni kappaleiden mukana eteneekin. Jokainen luku esittelee kuitenkin uuden tympivän asian ja toimii siinä mielessä ihan yksinkin. Kirja on nopealukuinen eikä vaadi kerralla tuntien syventymistä - siinä mielessä siis täydellistä kesälukemista kiireiselle kotiäidille.

Pakko kuitenkin myöntää, että Miika Nousiaista lukeneelle Tuomas Kyrö oli pienoinen pettymys. Hyviä oivalluksia, kyllä. Ja hauskoja kommelluksia, niitä myös. Toisaalta esimerkiksi Metsäjätti nauratti ääneen monen monituista kertaa siinä missä Mielensäpahoittaja sai aikaan ainoastaan muutamia hymähdyksiä. Siksi voikin miettiä, onko "ihan kiva" lopulta niinkään kiva, jos kyseessä on huumorikirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti