sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mary Higgins Clark: The lost years

"'However did you collect all of this?' she asked, stunned. "And why do you keep it here?" She spun around to face him. "And why did you bring me to a place like this?" she demanded. "This isn't an office!" She stared at him, her face and lips suddenly turning pale. From the triumphant smile on his parted lips she knew that he had entrapped her."


Mary Higgins Clark: The lost years (2012)
Simon & Schuster, 292 sivua.


Mitä? Taattua ja totuttua Mary Higgins Clarkea eli nätti ja fiksu kolmikymppinen, urallaan jo menestynyt, sinkkunainen pulassa. Mariahin pahasti dementoitunutta äitiä syytetään miehensä taposta, ja tytär päättää todistaa äitinsä syyttömyyden. Sattumalta (ja sattumalta) Mariahin isä on juuri ennen kuolemaansa uskonut löytäneensä äärimmäisen arvokkaan kirkollisen tekstin, itsensä Kristuksen kirjoittaman kirjeen. Pahaksi onnekseen Mariahin tutkijaisä uskoutui löydöstään kollegoilleen - joista jollain ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Mukana seikkailussa Mariahin lisäksi hänen isänsä neljä asiantuntijaystävää, joista kaksi isän ikäloppuja ikätovereita ja kaksi kolmikymppistä sinkkua (toinen pitkä, komea ja ystävällinen, toinen kyllä rikas, mutta vain Mariahin mittainen), jotka molemmat ovat iskeneet silmänsä kauniiseen Mariahiin. Kuinkahan käy?

Arvio? Mukava ja kepeä naisten Da vinci -koodi, jossa rakkaus lopulta voittaa (ja joka on oikeasti parempi kuin mitä kirja-arvostelujen kirjoittamiseen tällä hetkellä kyynistyneen kiireisen uraäidin teksti voisi ehkä antaa ymmärtää).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti