tiistai 7. elokuuta 2012

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

"He söivät keittiön puuhellan uunissa hautunutta karjalanpaistia ja keitettyjä perunoita, ja Hannu kiitti ja kehui Helenan kokkaamaa ruokaa ylenpalttisesti kuten vuoden jokaisella aterialla. Se oli hänen pinttynyt tapansa, eikä ollenkaan paha. Helena tuli niin hyvälle mielelle, että melkein punastui - kuten aina. Hannu piti Helenaa hyvin; vaimon ikäisekseen hehkeästä ja kukoistavasta olemuksesta sen viimeistään huomasi. Kukkiakin Hannu toi Helenalle  harva se päivä. Kesällä mies taittoi yhden luonnonkukan vaimonsa hiuksiin, talvella osti kukkakaupasta yksittäisen ruusun tai sidotti pienen kimpun. Ja silloin tällöin suuren."


 Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen (2006)
Gummerus, 196 sivua.


Helena elää kiiltokuvaelämää sisustuslehtitalossaan. Täydelliseen elämään kuuluvat vakaa avioliitto, kaksi lasta, tyttö ja poika luonnollisesti, miellyttävä työ verotoimistossa ja tuhansissa väreissä kukkiva hyvin hoidettu puutarha - kaikki tosiaankin on niin hyvin, kun mitä ulospäin näyttää. Vuosien kuluessa Helenan onni tuntuu täydentyvän entisestään, kun huolella kunnostettuun taloon muuttaa myös ihastuttava miniä Pauliina, joka pian tekee Helenasta kahden lapsen mummon. Helenan elämä sisustuslehtitalossa näyttää niin idylliseltä, että jonkun on saatava se itselleen - hinnalla millä hyvänsä.

Päivi Alasalmen kirja osui käteen kirjaston palautetut-hyllystä ja yhden lauseen takakansiteksti herätti heti mielenkiinnon: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..." Sivujen edetessä kuva täydellisen onnellisesta perheestä alkaa kuitenkin pikku hiljaa mureta, kun suunvuoron saavat Helenan ohella myös Helenan poika Ohto ja miniä Pauliina. Helenan jopa ällöttävän ruusunpunaiset perheidyllikuvaukset vaihtuvatkin kertaheitolla paloihin valheiden ja väkivallan täyttämästä elämästä ja kieroutuneista ihmissuhteista. Samanlainen kaksijakoisuus värittää myös itse tekstiä, jossa näennäinen helppolukuisuus kätkee alleen monia tulkinnan mahdollisuuksia.

En rakastunut päätä pahkaa, mutta tykkäsin kovasti. Ja tavallaan Tuo tumma nainen on sopivaa luettavaa vähän kaikille: halutessaan sen voi hotkaista nopeasti sen kummempia analysoimatta, mutta alle parisataasivuiseen kirjaan voi toisaalta upota pidemmäksikin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti