tiistai 11. syyskuuta 2012

Silenced by the night.

"Solkkasimme parhaamme mukaan englanniksi, ja kun toinen miehistä kertoi olevansa ranskalainen, minä sanoin: Zidane. Kun toinen sitten ilmoitti olevansa brasilialainen, minä sanoin: Ronaldinho. En tiennyt heidän kotimaistaan mitään muuta kuin nuo nimet, mutta halusin tehdä selväksi, että pidin niitä arvossa. He kysyivät minulta, mistä olin kotoisin. Sanoin tulevani Afganistanista. He sanoivat: Taleban, taleban. Siinä olikin kaikki, mitä he tiesivät kotimaastani."

Fabio Geda:  Krokotiilimeri (Nel mare ci sono i coccodrilli, 2010)
Otava, 188 sivua.


Mitä? Yhtenä yönä Enaiatin äiti herättää poikansa, jakaa tälle elämänviisauksiaan ja lähtee. Pysy erossa huumeista, älä tartu aseisiin, älä varasta. Aamulla herätessään, äidin neuvot yhä mielessä pyörien, Enaiat, kymmenvuotias afgaanipoika, huomaa olevansa täysin yksin vieraassa maassa. Tästä alkaa pikkupojan vuosien selviytymistaistelu ja matka halki Kaakkois-Euroopan, kun Enaiat kamppailee selvitäkseen hengissä ja päästäkseen lopulta maahan, jossa voi elää turvassa.

Millainen? Korkeintaan ihan jees, ehkä jopa vähän enemmänkin. Leijapoikaan rakastuneena odotin kuitenkin korkeatasoista tekstiä, ilotulitusmaista kielellä leikittelyä ja koskettavaa tarinaa - ja petyin. Tarina taantui paikoin jopa huonoimpien kouluaineiden tasoiseksi ensin-mentiin-sinne-ja-sitten-mentiin-tänne-ja-sitten-taas-tuonne-selitykseksi, ja henkilöt jäivät todella etäisiksi, vaikka kyseessä kai kuitenkin oli ihan kehuttu teos. Nopealukuinen, kiva kirja, jonka jälkeen kuitenkin lähinnä miettiä, että nämäkin lukemiseen kulutetut tunnit olisin voinut käyttää paremmin katsellen tv-hömppää.

3 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä sä ehdit lukea näin paljon? Öisin? :)

    VastaaPoista
  2. Mä nostan kanssa Lauralle hattua. Nykyään vielä työssäkäyvä ihminenkin, että oot aika super! Sulle on Lauta jottain mun blogissa, käy poimimassa pois :)

    VastaaPoista