keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Elina Tiilikka: Punainen mekko

Elina Tiilikka: Punainen mekko (2010)
Gummerus, 288 sivua.


Elina Tiilikan Punainen mekko sai aikanaan paljon medianäkyvyyttä,yja tästä syystä se tarttui myös heti mukaan, kun kohtasimme kirjaston Tänään palautetut -hyllyllä. Kirjahan on omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kertomus parikymppisestä Noorasta, joka ajelehtii elämässään vailla kunnollista työ- tai opiskelupaikkaa, sydänystäviä ja ylipäätään minkään sortin motivaatiota tehdä millekään mitään. Helpon rahan toivossa Noora ajautuu prostituoiduksi, mikä arvatenkaan ei paranna elämänlaatua tipan tippaa.

"Se avasi parvekkeen oven ja seurasin sitä alasti hyiseen ilmaan. Tilanteen lohduton kauneus kosketti mua yhtäkkiä kovasti. Kaikki oli kuin jostain alakuloisesta elokuvasta, musiikkia ei tarvittu, koska hiljaisuus oli niin täydellistä. Mies sytytti molempien röökit, polttaminen tuntui hyvältä. Hiljaisuus ei enää vaivannut mua. Katselin kaukana alhaalla avautuvaa elotonta maisemaa. Toivoin, ettei aamu tulisi koskaan. Aamu vei aina mennessään yön taianomaisen tunnelman.
     Mies antoi mulle valtavan punaisen pyyhkeen, jos halusin käydä suihkussa. Menin kylppäriin ja avasin vesihanan. En halunnut vaatteiden alkavan haista vieraalta."

Punainen mekko romuttaa aika täydellisesti kaikki prostituoidun ammattiin kohdistuvat ennakko-odotukset: korkokenkien ja huulipunan sijaan Nooran ja tämän kollegoiden elämä on verkkareita, pesemättömiä hiuksia, likaisia kerrostalokämppiä ja haisevia hengityksiä. Työtä tehdään kuin mitä tahansa työtä, välillä todella pitkin hampain, mutta kun laskutkin pitäisi maksaa. Nooran elämää leimaa paha itsetunto-ongelma, joka viikkojen ja kuukausien kuluessa muuttuu itseinhoksi - eräällä tapaa Punainen mekko on myös kuvaus yhden masentuneen ja hukassa olevan nuoren elämästä.

Kuitenkin: kirja ei ollut kovin kummoinen. Ehkä aika ajoin shokeeraava, jos sitä oli haettu, mutta ei mitään muuta. Itse teksti oli parhaimmillaankin MeKaks-novellitasoista, luettelomaista tilitystä (ehkä tässäkin tyylissä piili joku syvämerkitys, mutta allekirjoittaneelta se jäi täysin hoksaamatta) vailla mitään tarttumapintaa ja "Minä nyt en viitsi opiskella saati tehdä töitä ja hankin vielä kissankin vaikken viitsi siitäkään huolehtia" -päähenkilöön oli aivan mahdotonta samaistua. Joku kumma kiinnostus kuitenkin ajoi lukemaan kirjan loppuun ja voin sanoa, ettei loppu tarjonnut mitään suurta yllätystä sekään. Jos välillä rajukin teksti kiinnostaa, niin mars kirjastoon, mutta ei tämän kirjan kanssa montaa tuntia kannata kuluttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti