maanantai 19. marraskuuta 2012

Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani


Lorna Byrne:  Enkeleitä hiuksissani (Angels in my hair, 2008)
Yhteensä 303 sivua, joista taistelin itseni sivulle 165.


Enkeleitä hiuksissani on kirjoittajansa omaelämäkertamainen teos siitä, kuinka hän on lapsesta saakka nähnyt enkeleitä ja aistinut asioita. Vaikutti kiinnostavalta, jopa siinä määrin, että maksoin viidenkymmenen sentin varausmaksun ja odottelin teosta hyvän tovin. Eipä olisi kannattanut. Tosin tietyssä määrin saan syyttää myös itseäni: hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo siinä vaiheessa kun huomasin kirjan takakannen olevan täynnä keski-iän ohittaneiden naislukijoiden ylistäviä, liikuttuneita arvioita tästä "enkelinomaisesta kirjasta" (anteeksi, "Riitta" ja "Sirpa"!). No can do, ehkä olen vain liian kyynistynyt tällaisille kirjoille.

Jo ensimmäisten lukujen aikana Enkeleitä hiuksissani alkoi maistua pahvilta, ja totaalinen stoppi tuli puolivälissä. Jokainen uusi luku oli edeltäjiensä kopio eikä ensin-tein-näin-ja-sitten-tein-näin-kerronta juuri aiheuttanut kylmiä väreitä tai aaltoliikettä. Oli pakko heittää pyyhe kehään: tällä hetkellä elämä on muutenkin niin täyttä ja minuuttiaikataulutettua, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa huonoille kirjoille.

Jos joku on ko. teoksen joskus lukenut, niin kertokaa ihmeessä, oliko lopussa jokin se jokin, joka minulta nyt meni sivu suun!

2 kommenttia:

  1. Ostin kirjan muinoin omaks ja luin loppuun astikin. Hallelujaa en huutanut lopussa, mutta ihan mielenkiintoinen teos jo siks, että samalla voi miettiä, voiko se oikeesti olla totta tai mitä lääkitystä kirjoittajalle suosittelisi.

    VastaaPoista
  2. Itsekin olin ensimmäisten lukujen aikana jossain määrin innostunut, mutta sen jälkeen homma alkoi toistaa niin paljon itseään, että päädyin tuon lääkityksen kannalle :O.

    VastaaPoista