lauantai 22. joulukuuta 2012

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (The Marriage Plot, 2011)
Otavan kirjasto, 607 sivua.


Jeffrey Eugenidesin suomentaja on ehkä urakoinut kunnialla kuutisensataa sivua käännöstyötä, mutta jossain hän on kyllä epäonnistunut: kirjan nimessä. Alkuperäisnimi The Marriage Plot nimittäin kuvaa suomennostaan huomattavasti paremmin farssimaista kolmiodraamaa, jossa oikea elämä ja kirjallisuus kummasti sekoittuvat.

Naimapuuhia kiertyy kolme päähenkilön mutkikkaan suhteen ympärille: Mitchell rakastaa Madeleinea, Madeleine rakastaa Leonardia ja Leonard tuntuu rakastavan vuorotellen vähän jokaista kampuksen fuksityttöä. Välissä luetaan tentteihin, käydään luennoilla, kriiseillään, vähän juhlitaan, pestään pyykkiä asuntolan pesutuvassa, etsitään itseään sekä pohditaan ihmissuhteita taas vähän uudelta kantilta. Kerronta etenee yleensä kronologisesti, joskin näkökulma vaihtelee - ja välillä antaudutaan myös muistelemaan menneitä.

"Ja silloin Leonard nousi istumaan. Hänen päänsä ei ollut täynnä ajatuksia. Niitä oli vain yksi. Hän kierähti vuoteelta lattialle polvilleen ja otti Madeleinen kädet omiin, paljon isompiin käsiinsä. Hän oli juuri keksinyt ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa, sekä romanttisiin, taloudellisiin että strategisiin. Ei yhtä nerokasta siirtoa ilman toista.
        "Mene naimisiin minun kanssani", hän sanoi."

Naimapuuhien vahvinta antia ovat henkilökuvaukset. Toisaalta on vakavahenkinen joskin rakkausasioissa naiivi Madeleine ja toisaalta taas maanis-depressiivinen Leonard, jonka luonne ja käytös heiluvat äärimmäisyydestä - ja katastrofista - toiseen. Tähän väliin sijoittuu pohdiskeleva, hieman arka Mitchell, johon on kaikista henkilöistä helpoin samaistua. Sivuhenkilöt tekevät kirjassa lähinnä lyhyitä visiittejä ja jäävät kovin päähenkilöiden varjoon. Leonardin kuvauksessa Eugenides panee parastaan: niin hillittömän manian kuin synkkien masennuskausien kuvauksetkin ovat kiehtovan todentuntuisia.


"Mania oli mielentilana aivan yhtä vaarallinen kuin masennus. Ensin se kuitenkin tuntui euforian puuskalta. Olit täydellisen mukaansatempaava, täydellisen hurmaava; kaikki rakastivat sinua. Otit naurettavia fyysisiä riskejä, hyppäsit esimerkiksi asuntolan kolmannen kerroksen ikkunasta lumikinokseen. Mania sai tuhlaamaan vuoden stipendirahat viidessä päivässä. sen tuntui siltä kuin omassa päässä olisi ollut mielettömät bileet, joissa itse isäntänä kieltää ketään lähtemästä, käy vain rintapieliin kiinni ja sanoo: "Älä nyt viitsi! Vielä yhdet!""


Naimapuuhia sekoittaa sujuvasti farssin, komedian ja tragedian tyypilliseen amerikkalaiseen kampuselämään. Mutta vaikka kirja onkin hyvä, ei se pääse samalle tasolle Eugenidesin aiempien, Middlesexin ja Virgin Suicidesin, kanssa. Tiiliskivikirjoja pelkäämättömille Naimapuuhia voi suositella lämpimästi - muiden taas kannattaa napata toinen aiemmista.