tiistai 19. helmikuuta 2013

No one ever said it would be this hard.


Vatsataudin jälkeen tässä perheessä oli viisi tervettä päivää. Juuri sopivasti siihen, että arki lähti taas rullaamaan ja ehdittiin tuudittautua kyllä kai tämä taas tästä -ajatukseen (ja suunnitella jopa HopLopin reissua). Sitten tuli yskäisy. Ja toinen. Ja vielä pari siihen päälle. Seuraavana päivänä vieraaksi saatiin lisäksi kuume ja tällä viikolla tulehdukset molempiin korviin. Mutta johan tässä oli se viisi päivää.

Oman lapsen sairastamisesta kurjempaa tekee vielä se, että itsekin on kipeänä. Unettomat yöt, itkut, kiukut ja sylittelyt olisi paljon helpompaa jaksaa, jos jokainen päiväkotiflunssa ei kaataisi samalla kertaa myös äitiä ja isiä.

Kaikista surullisinta on mökkeytyminen. Muutama viikko sitten virtuaalipostilaatikkoon kolahti kutsu ihanan pikkuneiti yksivuotiaan synttärijuhliin ja ensimmäinen ajatus oli vaistomaisesti hell no. Ajatus tahmeista, pienistä käsistä, suusta toiseen kulkeutuvista leluista ja märistä pusuista tuntui ihan ylitsepääsemättömältä: meidän perhe ei tällä hetkellä jaksa enää yhtään ylimääräistä tautia. Harmi vaan, että kieltäytyessämme kutsusta sanottiin samalla taas kerran ei uusille ja vanhoille ystäville.

Viime aikoina tämän perheen päivien lisäksi myös blogi on täyttynyt pelkästään sairastelukierreangstista, negatiivisista ajatuksista ja väsymyksestä, mikä ei missään vaiheessa ollut tarkoituksena.

Tästä syystä blogi jää ennalta määrittelemättömälle sairaslomatauolle, ja palaamme toivon mukaan joskus asiaan terveempinä ja vähemmän väsyneinä.


Kuva löytyi täältä.

1 kommentti:

  1. :( Oh! Pikaista paranemista tästäkin taudista. Eiköhän se ensimmäinen päiväkotivuosi ole toivottavasti se "hankalin", jospa sen jälkeen teilläkään ei niin sairasteltaisi! Toivottavasti kuulemme pian! :)

    VastaaPoista