maanantai 4. maaliskuuta 2013

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö

" - Kukaan ei  kerro, miten se pelottaa, hän sanoo hiljaa. Hän sanoo sen lähes itsekseen mutta he kuuntelevat. He ottavat huopansa ja kääriytyvät niihin vierekkäin sohvalle.
     - Se on kaikkien äitien yhteinen salaisuus, Magnhild sanoo, - maailman parhaiten vartioitu salaisuus. Pelko."

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö (Natt til fjerde november, 2003)
Johnny Kniga, 194 sivua.


Marraskuun neljännen vastaisena yönä Jonna katoaa. Ei viestiä, ei todisteita rikoksesta, ei mitään jälkiä mitä seurata; vain lukion opettajan havainto Jonnan näköisestä tytöstä kävelemässä kohti kaupungin keskustaa. Poliisi ja vapaaehtoiset haravoivat lähimaastoa, kuulustelevat koulukavereita, etsivät ruumista - turhaan. On kuin Jonna olisi kadonnut jäljettömiin.

Marraskuun neljännen vastaisesta yöstä alkaa Jonin ja Magnhildin painajainen. Ainoan lapsen kadottua jälkiä jättämättä heidän on silti kyettävä jatkamaan elämää, keittämään aamukahvit, keskustelemaan kollegoiden kanssa säästä, katsomaan iltauutiset televisiosta. Viikkojen vaihtuessa kuukausiksi suru ja epätietoisuus muuttavat muotoaa, mutta eivät katoa. Olisiko tytär voinut lähteä vapaaehtoisesti? Vai päättyykö toiveikas odotus sittenkin poliisin hiljaiseen puheluun? Ja kuinka hyvin he loppujen lopuksi tunsivatkaan seitsemäntoistavuotiaan tyttärensä?

"Toivo saattoi pilkahtaa äkkiä esiin ja sen jälkeen hiipua taas, se oli uuvuttavaa. Magnhild tiesi, että ihmiset löytyivät kymmenen, jopa kahdenkymmenen vuoden kuluttua luiden jäänteinä, ja hän mietti miten kauan tämä painajainen kestäisi. Saisivatko he mitään multiin pantavaa? Herrajumala, mitä minä nyt sellaista ajattelen, hänen mieleensä tuli. Eihän Jonna ole kuollut, hän on vain poissa hetken aikaa, pian hän tulee takaisin. Magnhild takertui tähän ajatukseen kuin köydenpätkään killuessaan huikaisevan rotkon yllä, pelätessään henkensä edestä putoamista. Hän ei saanut pudota mistään hinnasta.
    Hän vilkaisi miestään. Hänellä oli kova tarve puhua, edes muutama sana jotka karkottaisivat ahdistuksen.
    - Kohta on joulu, hän sanoi hiljaa."

Marraskuun neljännen vastainen yö on ehkä osin dekkari, mutta pääasiassa Fossumin kirja sujahtaa draaman genreen. Kirjan keskiössä on suru. Se, miten suru ohjaa ajatuksia, nostaa mieliin tarkkoja kuvia siitä, mitä on voinut olla. Se, miten jo pelkkä illallinen ystävänperheen luona tuntuu aivan ylitsepääsemättömän raskaalta. Se, miten yksinkertainen keskustelu päivän kulusta vie kaikki voimat, kuinka on helpompi vain antaa olla. Fossum kuvaa vanhempien ahdistusta arkisesti ilman turhaa sanahelinää, mikä tekee siitä kovin todentuntuista - ahdistuksen tuntee melkein itsekin.

Ehkä alun luoman tiheän tunnelman takia kirjan loppuratkaisu oli kuitenkin pienoinen pettymys. Ei sillä, että olisin toivonut tai odottanutkaan Marraskuun neljännen vastaiselle yölle jotenkin raaempaa loppua, vaan nimenomaan toisenlaista. Ja ehkä vielä sitäkin enemmän selitystä. On kirjoja, kuten Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän, joissa ah-niin-mystinen, jossain määrin avoin loppu todella toimii, ja sitten on kirjoja, joiden avoin loppu saa ennemminkin epäilemään, ettei kirjailija yksinkertaisesti osannut päättää, kuka nyt tekikään mitä ja miksi. Valitettavasti Marraskuun neljännen vastainen yö lokeroituu nimenomaan tuohon jälkimmäiseen luokkaan. Ensimmäisen puoliskon perusteella Fossumille olisi tästä teoksesta voinut antaa arvosanaksi kiitettävän, mutta viimeiset viitisenkymmentä sivua laskivat kokonaistuloksen ihan vaan hyvään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti