tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pirjo Hassinen: Sano että haluat


"Ehkä kaikkien kiihkeiden toiveiden luonne olikin samanlainen. Sillä hetkellä kun niitä alkoi haluta, ne jo näki mielessään murskaantuneina.
    Kenties joihinkin unelmiin tarvitaan kaksi. Toinen kuuli mielessään toiveen särkyvän, ja toinen taas, se joka halusi samaa mutta ei aivan yhtä kiihkeästi, piti unelmaa pystyssä ja toimi."


Pirjo Hassinen: Sano että haluat (2009)
Otava, 410 sivua.


Yhtenä kesäkuisena torstaiaamuna Essi katoaa. Työpäivä alkaa normaalisti, mutta keskipäivän jälkeen Jimille soitetaan ravintolan keittiöltä: työt kasaantuvat, asiakkaat odottavat eikä kokkia näy missään. Elämänsä läheisimmän ihmisen katoaminen jäljettömiin suistaa raiteiltaan niin Jimin kuin tämän perheenkin elämän. Jimin ja Essin ohella kirjan kolmas päähenkilö on minäkertoja Laura, Jimin psykologivaimo joka koulutuksestaan huolimatta ei ole saanut omaa perhettään korjattua.

Hassisen kirjassa tapahtumia seurataan kahdessa ajassa: toisaalta ovat Lauran tunteet ja hajallaan olevat ajatukset nykyhetkessä, toisaalta Essin kokemukset siitä, mitä oli. Kirjan molempia ääniä, joskin eri näkökulmista, leimaa sama pohdinta: mitä Essi ja Jimi todella merkitsivät toisilleen? Sano että haluat on ensi sijassa dekkari, mutta samalla se on myös kertomus tavallisesta suomalaisesta perheestä ja parisuhteesta, rikkonaisesta sellaisesta. Yhtä aikaa kirja on myös kertomus unelmista ja siitä, mitä ja kenen kanssa saa haluta. Kun haaveet eivät kohtaa, on jonkun lopussa pakko pettyä.

"Kun katsoin heidän lähtöään eteisessä, ajattelin että mustasukkaisuus muistutti tuulta. Se oli tunteena väritön ja mauton, ja se pani tekemään erinäisiä asioita."
 
Sano että haluat on mukaansatempaava ja kiinnostava kirja, muttei missään nimessä parasta Hassista. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, mutta joka pienellä viilauksella olisi pystynyt jättämään syvemmänkin muistijäljen.



Pirjo Hassiselta suosittelenkin tarttumaan ensin jompaankumpaan näistä:
Jouluvaimo
Kuninkaanpuisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti