perjantai 21. kesäkuuta 2013

Bernhard Schlink: Lukija

"Miksi tulen surulliseksi ajatellessani niitä aikoja? Onko syynä kadotetun onnen kaipuu - ja onnellinen minä olin seuraavina viikkoina, jolloin tosiaan tein töitä kuin hullu ja pääsin kuin pääsinkin luokalta ja me rakastimme toisiamme piittaamatta mistään muusta maailmassa. Vai onko syynä se, mitä sitten seurasi, ja se, että kaikki, mitä sitten myöhemmin tuli tietoon, oli ollut jo silloin olemassa?"

Bernhard Schlink: Lukija (Der Vorleser, 1995)
Loisto, 224 sivua.


Siitä, kannattaako elokuvaversio katsoa ennen vai jälkeen kirjan lukemisen, voi olla montaa mieltä. Viime kesänä lukemani Poikani Kevin oli lukukokemuksena niin järisyttävä, että elokuvaversio - millainen tahansa, todella onnistunutkin - tuntui sen jälkeen melko lattealta kokemukselta, etenkin kun lopun shokkiefekti oli jo menetetty. Toisaalta lempileffani Forrest Gumpin alkuperäinen kirjaversio oli auttamattoman tylsä, jopa siinä määrin, etten leffan jälkeen kovista ponnisteluista huolimatta saanut sitä ikinä luettua loppuun. Helsingin-reissulla pikkusiskon kirjahyllystä käteen osuneen Lukijan oli nähnyt jo aiemmin Kate Winsletin ja Ralph Fiennesin tähdittämänä elokuvana ja tykännyt kovasti. Ehkä se olikin syy siihen, miksei itse kirja ravisuttanutkaan aivan niin paljon, kuin olisi voinut odottaa. 

Lukija kertoo teini-ikäisestä Michaelista, joka ajautuu rakkaussuhteeseen itseään yli puolet vanhemman Hanna kanssa. Jo suhteen alusta alkaen salaperäisen Hannan ympärillä on näkymätön muuri, jonka läpi kukaan, edes Michael, ei pääse. Suhteen syvetessä Hanna esittää toiveen: hän pyytää, että Michael lukisi hänelle ääneen. Kuukausien kuluessa pari käy läpi klassikkoromaaneja, runoja, novelleja, Hanna hiljaa kuunnellen, Michael lukien. Kun Hanna sitten katoaa, yrittää Michael jatkaa elämäänsä, lähtee opiskelemaan, rakastuu. Kaksikon tiet yhtyvät kuitenkin vuosien kuluttua yllättävässä paikassa.

"Yöllä myrsky ulvoi talon nurkissa. En palellut, eikä ikkunan edessä kasvavan puun narina eikä ikkunaluukkujen ajoittainen kolina ollut niin äänekästä etten olisi niiltä voinut nukkua. Silti kävin yhä levottomammaksi, kunnes vapisin kauttaaltani. Pelkäsin, eikä se pelko ollut pahan ounastelua vaan fyysistä pahaa oloa. Makasin tuulta kuunnellen, huokasin helpotuksesta kun se heikkeni ja hiljeni. Pelkäsin sen taas yltyvän enkä tiennyt, miten pystyisin nousemaan seuraavana aamuna, liftaamaan takaisin, jatkamaan opintojani ja valmistumaan, menemään naimisiin ja saamaan lapsia."

Lukijan tärkein juju on juonen yllätyksellisyys. Tästä syystä jo ensi sivuilla rupesi harmittamaan, että olin jo ehtinyt katsoa elokuvaversion ja tiesin, mitä tuleman piti. Schlinkin teos on vaikuttava ja vahvaotteinen, mutta lukukokemus olisi ollut vielä vaikuttavampi, jos kirjan käänteitä olisi saanut kunnolla jännittää. Toki juonenkäänteiden sijaan saattoi nyt keskittyä enemmän kirjan kieleen ja tunnelmaan, mikä ei sekään ole huonompi juttu.

Shclinkin teos on paljon muutakin kuin vain epäsovinnainen rakkaustarina. Kirjan teemoja ovat häpeä, syyllisyys, yksinäisyys ja uskollisuus, ja tarinan sävy on haikean melankolinen. Erityisen hyvin Shclink onnistuu henkilöhahmoissaan, joista kirjan minäkertojasta Michaelista maalataan kuva pohdiskelevana, epävarmana poikana ja myöhemmin miehenä, joka ei koskaan oikein toivu nuoruudensuhteestaan. Hanna taas kuvataan välillä tunteettomalta vaikuttavan kuorensa ja järkyttävien tekojensa takana äärettömän yksinäisenä ja eristyneenä.

Tykkäsin, suosittelen. Jotta kirjasta kuitenkin saa irti kaiken mahdollisen, kannattaa siihen ehdottomasti tarttua ennen elokuvaversiota. Sen jälkeen voikin hyvin kiiruhtaa leffavuokraamoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti