perjantai 6. syyskuuta 2013

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

"Ruuan jälkeen alettiin laulaa. Pena soitti kitaraa, Anita johti laulua ja muut hoilasivat mukana. Se oli ihanaa. Kun laulettiin Kenen joukoissa seisot, Jouni ja isä matkivat suulla torvia, niin että Iidalta ja minulta meinasi tulla limsaa nenästä. Me istuimme sohvan selkänojalla, muiden yläpuolella, melkein Chessä kiinni. Olohuone oli täynnä kevättalven kultaista auringonpaistetta ja ihmisten hiukset kimalsivat."

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun (2001)
Gummerus, 396 sivua.


Nelli ja Juri ovat taistolaislapsia, joille kommunismin aatteet on juotettu jo äidinmaidon mukana. Amerikkalaisten imperialismituotteiden kuten limsan sijaan syötiin neuvostoliittolaisia herkkuja, ja joululahjapaketeista paljastui kulutuksen vastustamiseksi kirjastonkirjoja, jotka piti palauttaa takaisin kirjastoon eräpäivään mennessä. Boikotoitavien asioiden pitkältä listalta löytyivät niin Aku Ankka, Barbie-nuket kuin porvarit rivitalokoteineen. Aatteiden ja palopuheiden lisäksi lasten elämään kuuluvat myös vanhempien kosteat juhlat ja tuliset riidat. Sinun lapsesi eivät ole sinun -kirjassa jo aikuinen mutta yhä vanhoista aatteista kiinni pitävä Nelli palaa lapsuuteensa, jossa pimeässä piti kääriytyi peiton alle piiloon niin seinän takaa kuuluvaa riitelyä kuin uhkaavaa ydinsotaa.

"Pöydässä mummi kertoi taidenäyttelystä, jossa oli käynyt, halusi kai pitää puheen pois politiikasta. Yritin syödä nopeasti siltä varalta, että äiti taas suuttuisi. Juri teki samoin, posket olivat täynnä kuin hamsterilla. Kun mummi alkoi kysellä kouluasioita, emme pystyneet vastaamaan. Mummia nauratti, sillä hän luuli meidän ahmivan, koska ruoka oli meistä niin hyvää. --- 
     Ukki ei nostanut katsettaan lautasesta. Voi ei voi ei, ajattelin ja otin äkkiä lisää mustaherukkahilloa. Kohta alkaisi riita, ihan varmasti alkaisi."

Omalla tavallaan Sinun lapsesi eivät ole sinun -kirja on myös hauska satiiri seitsemänkymmentäluvun ajatusmaailmasta, yltiöpolitisoitumisesta ylipäätään. Kaikkeen hernekeitonväriseen nostalgiaan (joka muuten olisi toiminut vielä paremmin, jos olisin syntynyt kymmenen vuotta aiemmin) sekoittuvat kuitenkin koko ajan Nellin omat kokemukset menneestä: yöllinen karkureissu moottoritielle vanhempien taas kerran tapellessa, mummola, jossa hiivittiin varpaillaan, ettei taas alkaisi uusi riita, lopulta isän lähteminen. Myös vanhempien hyvää tarkoittavalla valistustoiminnalla on tuhoisat seuraukset, kun Vietnamin tapahtuvat tulevat ala-asteikäisen uniin. Lapsuuden muistoista kerrottaessa äänessä on kouluikäinen Nelli, joka tuntuu ymmärtävän tapahtumat ja vanhempiensa toiminnan milloin paremmin, milloin huonommin, mutta jonka silti oletetaan sopeutuvan elämän suuriinkin muutoksiin ilman selityksiä.

"Aamulla isä istu kiettiössä juomassa kahvia ja äiti oksensi vessassa. Isä näytti hyväntuuliselta. Hän paistoi minulle pekonia ja kananmunia niin kuin Amerikassa ja antoi kupin kahvia, jossa oli puolet maitoa ja sokeria.
     "Mentäisiinkö elokuviin, vain me kaksi?" isä ehdotti.
     Äiti raahautui keittiöön ja raakkui: "Kahvia."
     "Mennään vaan", sanoin.
     Isä ja äiti eivät puhuneet juhlista. He eivät puhuneet mitään. Äiti joi kahvia isosta kupista ja isä etsi sunnuntain lehdestä sellaista elokuvaa, jota lapsetkin pääsivät katsomaan."

Laura Honkasalon kirjoista sekä Eropaperit että Sinun lapsesi eivät ole sinun käsittelevät lapsia, jotka on revitty mukaan aikuisten huoliin liian varhain. Molempia kirjoja on sekä kehuttu että moitittu yliampuviksi, epäuskottaviksikin. Itse liityn empimättä ensimmäiseen joukkoon: lapsen näkökulma tuntuu molemmissa kirjoissa jopa liiankin uskottavalta. Aikuinen Nelli on henkilöhahmona todella ärsyttävä, mutta lapsuuden Nelliin on helppo samaistua. Kun on vasta oppinut lukemaan, on vielä liian pieni huolehtimaan suuren maailman vääryyksistä tai edes omien vanhempien ongelmista.

Varoituksen sananen siis: Sinun lapsesi eivät ole sinun ei ole mikään hyvänmielenkirja, mikä otetaan mukaan rannalle auringonpaisteeseen. Ainakin omaa lukukokemustani leimasi voimakas ahdistus ja kirjan näennäisen mukavien kuvaustenkin alta pystyi usein aistimaan tiettyä melankoliaa ja katkeruutta. Silti Sinun lapsesi eivät ole sinun oli ehdottomasti hyvä, lukemisen arvoinen kirja. Suosittelen erityisesti seitsemänkymmentäluvulla lapsuutensa tai nuoruutensa viettäneille sekä kaikille vanhemmille. Syyslukemiseksi. Ihan vaan nostalgian takia. Tai vaikka siitä syystä, että tulisi silloin tällöin mietittyä, miten lapsi mahtaa kokea aikuiselle pienen asian.


Laura Honkasalolta suosittelen tämän lisäksi:
Eropaperit (2009)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti