maanantai 14. lokakuuta 2013

How to save a life.



Myös Tässä kaupungissa tuulee aina -blogi lähtee mukaan viime viikolla netissä liikkeelle lähteneeseen Kävikö pahasti -kampanjaan. Kampanja sai alkunsa Rosannan jouduttua todistamaan tilannetta, jossa liikkuvassa bussissa kaatunut vanhus sai maata käytävällä yksin, kenenkään auttamatta. Siis kenenkään. Auttamatta.

Myös minä olen ollut tapaus bussissa. Poika R:n ollessa muutaman kuukauden ikäinen ajoimme paikallisbussilla kaupungin toiselle laidalle tapaamaan tuttuja. Koska jalkakäytävää ei pysäkin kohdalla ollut, oli jo vaunujen nostaminen yksin vanhanmallisen linja-auton kyytiin hankalaa. Nostoprojektin kanssa hikoillessani irrotin vanhigossa myös yhdistelmävaunujen vaunukopan kiinnityksestään, minkä huomaisin vasta palatessani maksamasta takaisin vaunujen luokse, bussin jo lähdettyä liikkeelle. Bussi kiihdytti ensimmäiseen kaarteeseen ja samalla koko kantokoppa ja siinä nukkuva vauva tipahtivat bussin lattialle. Onnena onnettomuudessa ehdin saada vauvan kiinni, mutta samalla jäin itse pahasta kaatuvien lastenvaunujen alle. Koko tämän ajan kuski jatkoi ajoaan - olihan hänellä toki tiukka aikataulu, missä pysyä - ja pysähtyi hetkeksi vasta huudettuani apua useampaan kertaan. Muut matkustajat katselivat ulos ikkunasta, räpläsivät puhelimiaan, muutama taisi jopa olla vähän ärsyyntynyt matkan hidastumisesta. Myöskään kukaan ruuhkaisessa bussissa vaunujen vieressä seisoneista matkustajista ei tarjoutunut auttamaan saati ottanut kaatuvia vaunuja kiinni minun vielä ollessani bussin etuosassa. Eikä kukaan kysynyt, miten vauvan kävi.

Onneksi ei kuinkaan. 

Vaikka selvisinkin tilanteesta lopulta pelkillä ruhjeilla ja mustelmilla sekä ilman sen suurempaa bussikammoa, jäi tapauksesta paska fiilis pitkäksi aikaa.

Suomalainen mielenlaatu asuu syvällä. Kun vuosi sitten Lontoossa taaperon kanssa kahdestaan liikkuessani tuntematon mies tarjoutui kantamaan vaunut puolestani metron liukuportaissa, oli ensimmäinen ajatus vaistomaisesti valmistautua pian juoksemaan poika kainalossa lastenvaunuvarkaan perässä. Turhaan. Liukuportaiden päässä mies kokosi vaunut, auttoi pojan kyytiin, toivotti hyvät päivänjatkot ja huikkasi vielä kaukaa, että "Your baby is so cute!". Muuta ei hyvään päivään oikeastaan tarvitakaan.

Kävikö pahasti -kampanjan tarkoitus onkin lisätä ihan jokaisen ihmisen empatiakykyä ja auttamishalua, inhimillisyyttä ja ihan vaan hyviä käytöstapoja. Että seuraavan kerran hädän tullen paikalla on joku, joka poispäin katsomisen sijaan kysyy, kävikö pahasti.


Mukaan pääset reaalielämän lisäksi tästä.

2 kommenttia:

  1. Otan osaa, aika karmeata. Tuon takia pääkaupunkiseudulla pääsee joukkoliikenteessä ilmaiseksi vaunujen kanssa. Siitä huolimatta olen kerran erään väsyneen äidin vaunut ottanut vastaan, kun äiti oli penkillä istumassa ja vauva yksin vaunuissa.
    Täälläkin olen huomannut ettei lastenvaunujen kanssa auteta junissa, lähinnä kiilataan eteen. Varsinkin jos lastenvaunujen kanssa liikkuva on maahanmuuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itse käytän ajokortittomana julkisia liikennevälineitä suhteellisen paljon, ja monesti hirvittää jättää vaunut yksin taakse, etenkin kun bussin ovi on usein vielä auki ja bussi kallistusasennossa. Jo ihan turvallisuussyistä olisikin mukava päästä vaunujen kanssa ilmaiseksi - niin kuin kaikissa muissa Suomen isoissa kaupungeissa.

      Monet tosiaan tuntuvat auttavan ovien ja kynnysten kanssa aika nihkeästi. Toki sen ymmärränkin, ettei aina joka tilanteessa hoksaa olla avuksi, mutta toisaalta ihan pieni ele voi olla jollekin iso apu.

      Poista