sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Seven nation army.


Paljon myöhässä olevien bussien hiljaista kiroamista. Paljon sähköposteja, papereita, kirjoja ja miljoona muistettavaa asiaa. Itkevän pojan jättämistä päiväkotiin, mutta onneksi myös villisti riehuvan lapsen hakemista sieltä kotiin. Yksi ihan oikea kuntosalitreeni-ilta, mutta muten lenkkeilyä lähinnä välillä työpaikka-päiväkoti-koti. Enemmän niitä aisoita, jotka pitäisi tehdä, kuin niitä, jotka jo on tehty. Ihan mahtava työ, työpaikka ja työkaverit sekä päiväkodissa ihanat hoitajat ja kivat kaverit. Tätä on uusi arki.

Tietenkään kaikki ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Tiistai-iltana isi sai jostain ärhäkän vatsaflunssan, kaatui keskussairaalan yöpäivystyksen ja tehokkaan tiputuksen kautta sängyn pohjalle ja oli käytännössä poissa pelistä loppuviikon. Ja koska meidän päiväkotiin vientiaikautaulu ja sieltä pois haku on minuutintarkasti sumplittu isin palavereiden sekä minun työaikojeni ja bussiaikataulujen välillä, tietää mikä tahansa statusmuutos aina aikamoista säätöä. Keskiviikkoaamuna, siis silloin ennen seitsemään kun työnsin vaunuissa kesken unien herätettyä "En halua mennä päiväkotiin" -julistavaa kaksivuotiasta kohti päiväkotia nilkat loskassa, kengät märkinä ja vesisateessa, mietin kyllä kieltämättä, kuinka kiva olisi, jos joku asia meidänkin perheessä voisi joskus mennä vaikka ihan helpoimman kautta. Onneksi siitäkin aallonpohjasta selvittiin.

Viikonlopun suunnitelmiksi ei tehty mitään muuta kuin ostoslista. Siksi lenkki kaverin kanssa, kahvittelu kolmestaan keskustassa lauantaina sekä oman perheen burger-ilta tuntuivatkin vieöä tavallista kivemmilta. Mutta ennen kaikkea kerrankin on erityisen kiva vaan olla.

4 kommenttia:

  1. Mulla on muutama elämää helpottava ehdotus sulle mikä ainakin poistaa riippuvuutta muista: ajokortti ja Crocsit! :) Paranemisia T:lle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crocsit pitäisi kyllä näille loskakeleille hommatakin, mutta ajokortin hankkimista hillitsee kummasti se, että sen joutuisi myös kustantamaan itse. Toki tuonakin keskiviikkoaamuna katselin kaihoisasti autopaikalla lepäilevää omaa farmaria ennen kuin juoksin bussiin...

      Poista
  2. on teillä ollut viikko! Toivottavasti tämä olisi jo taas vähän helpompi!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mutta jospa tällä viikolla päästäisiin taas ihan perusarkeen kiinni.

      Poista