perjantai 25. lokakuuta 2013

Tänään ei satanutkaan, vaikka taivas on ollut painava pitkään.

"Benjamin, min son. Du har skrivit igen.
Jag har bett dig att inte skriva och jag ber dig ännu en gång. Du måste förstå.
Jag älskar dig. Jag hoppas du mår bra.
Men jag låtsas att du inte finns."

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 2. Sjukdom (2013)
Norstedts, 295 sivua.



Älä kuivaa kyyneleitä paljain käsin -trilogiasta olin lukenut ylistäviä arvioita eri lehdistä ja kirjafoorumeilta pitkin kesää, ja koska kirjallasarjalla sattui myös olemaan ehkä maailman kaunein nimi, oli se pakko saada luettavaksi. Kurkistus kirjastoon paljasti kuitenkin, että muutama muukin jyväskyläläinen oli samaa mieltä: trilogian ensimmäiselle osalle Rakkaus oli ehtinyt kertyä jo kahdenkymmenenkahden varauksen jono. 

Onneksi viiden vuoden yliopisto-opinnoista on välillä ihan konkreettistakin hyötyä. Siispä suunta kohti vieraskielisen kirjallisuuden osastoa, josta trilogian kakkososa Sjukdom päätyy kirjastokassiin muutaman viikon odottelulla. Kirja muuten osoittautui lyhyistä, pysäyttävistä lauseista koostuneen tyylinsä takia varsin nopealukuiseksi myös toisella kotimaisella, joten lyhemmälläkin oppimäärällä urakasta olisi selvitty. Alkuperäiskielellä luettuna Sjukdom oli myös sen verran koskettava kokemus, ettei käännös välttämättä olisi yltänyt samaan.

"Det här är deras stenar, deras badplats, deras lilla erövrade plats av frihet på jorden.
    Det här är deras liv. Deras ungdom, deras mod, deras livslust.
    Det här är deras seger. De skall aldrig förlora. De skall aldrig tvingas tillbaka in i mörkret igen.
    De skall aldrig bli gamla. De skall aldrig dö."

80-luvun Tukholma. Rasmus, Benjamin ja Reine elävät kaupungissa nuoruuttaan, joka valtavirran ulkopuolella on jatkuvaa kamppailua elitilasta, oikeudesta olla sitä mitä ovat. Jo kaapista ulos astuminen on vienyt monelta perheen, ystävät, jumalan  - kaiken, mitä entisestä elämästä rakasti. Kulman takana on kuitenkin jotain vielä pelottavampaa, jotain, mikä kirkuu lööpeissä, mitä puidaan television ajankohtaisohjelmissa ja mikä osoittaa syyttävällä sormellaan maan homoyhteisöä kohti. Juuri kun homot ovat uskaltautuneet astua esiin pimeistä nurkistaan ja karistaa yltään osan ennakkoluuloista, rantautuu Ruotsiin tuntematon, pelottava tauti HIV, jonka luonteesta ja tarttumisesta vasta osataan arvailla. Pian tiivis ystäväpiiri jakautuu kahtia: niihin, jotka eivät vielä ole sairastuneet ja niihin, jotka kuolevat. Älä koske, älä katso, äläkä koskaan pyyhi potilaan kyyneleitä paljain käsin.

"Det är som en egen liten värld. 
    Staden nedanför tränger inte upp hit.
    Inte ljuden, inte rörelserna, inte livet.
    Sjukhuset här existerar vid sidan av allt där nere, allt där nere som fortsätter att pågå medan allt här liksom bara stannar upp. 
    Som om livet håller andan här uppe. För att till slut inte andas in igen.
    Trettio meter över havet, ett hundratal meter drån Roslagstull och 2,7 kilometer från Gustav Adolfs torg.
    Hans utmätta avstånd."

Kirjan edetessä tarina rakkaudesta ja itsensä kohtaamisesta muuttuu tarinaksi sairastumisesta ja kuolemasta. Samalla Sjukdom on myös tarina koko homoyhteisön kasvukivuista ja kohtalosta, vaikkakin kuvattuna yksittäisten henkilöiden elämien avulla. Välillä tyyli on karskin kaunistelematon, välillä kauniin kuvaileva. Ravisuttava ja ajatuksia herättävä kirja on kuitenkin koko ajan.

Vaikka trilogian ensimmäinen osa on vasta varauksessa, ei se haitannut lukemista: Sjukdom toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena. Trilogian ensimmäinen osa Rakkaus ilmestyi suomeksi tänä kesänä, mutta seuraavia osia Sairaus ja Kuolema saadaan odottaa ensi vuodelle asti. Huraa kielitaidolle: alkuperäiskieliset versiot Döden ja Kärleken kun tulevat minun luettavikseni muutamien viikkojen sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti