keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Älskling jag har aldrig kunnat lära dig någonting. I bästa fall så kan jag bidra med en känsla.

"Det behövs inte mycket för att få honom att vilja följa med någon för alltid. Det behövs bara en blick som dröjer aningen för länge i hans.
       Så mycket längtar han. Som en feber i hans kropp. Han är som en tom plastpåse på gatan som vinden tar tag i lite hur som helst, kastar fram och tillbaka och gör med den lite hur den vill.
       Det kan vara vad det vill, bara han får kalla det kärlek."
  
Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 1.Kärleken (2012)
Nordstedts, 291 sivua.


Note to myself: Trilogiaa ei ikinä pidä aloittaa keskimmäisestä osasta. 

Mutta kun kirjaston varausjonon yhdistää äärimmäisen kärsimättömään kaikkimullehetinyt-luonteeseen, on ensimmäiseksi käsiin saatu Sjukdomen ihan pakko lukea ennen sarjan aloittavaa Kärlekeniä. Onneksi samalla tuli myös todistettua, että jos kyseessä on niinkin hyvä trilogia kuin Jonas Gardellin Tårka ardrig tårar utan handskar on, ei edes vähän väärä lukujärjestys juurikaan haittaa.

Eletään vuotta 1982 Tukholmassa, jossa homous vielä kolme vuotta aikaisemmin luokiteltiin sairaudeksi. Yhä moni on tottunut lymyilemään piilossa, istumaan aina nurkkapöytään ja pelkästään - korkeintaan - haaveilemaan rakkaudesta. Pelko olla olemassa mutta myös halu olla lähellä ajaa miehet epämääräisiin yleisövessoihin sekä sivukujien anonyymeihin suhteisiin, joissa velloo uhka, josta vasta valtameren takana kuiskitaan. Uhasta tulee totta, kun elokuussa 1983 ensimmäinen ruotsalaismies kuolee aidsiin.

Kuten kakkososassakin myös Kärlekenin keskiössä ovat tukholmalainen Jehovan todistaja Benjamin sekä yksinäisyydessä aikuiseksi kasvanut Rasmus, jotka itseään etsiessään löytävät toisensa.

"I samma sekund Benjamin blir varse den nytillkomne hejdar han sig i steget, är för ett ögonblick alldeles stilla, och han vet att det är hit, till detta ögonblick, till detta möte, till denne man, som hela hans rörelse har syftat.
    Det är hit han hela tiden har gått.
    Kanske hade han verkligen trott att han knackade dörr för att vittna om Jehova. I själva verket hade han bara letat efter denne man."

Vaikka varsinainen tarina alkaakin kahdeksankymmentäluvun alusta, paljastaa kertoja tekstin edetessä lukijalle paloja niin Benjaminin ja Rasmuksen lapsuudesta kuin tulevastakin. Mutta jo ilman pätkiä valkoisessa eristyshuoneessa voi päätellä, ettei kirjan rakkaustarina mitenkään voi päättyä onnellisesti. Ehkä kaikista pysäyttävintä kirjassa on kuitenkin sen jokaisesta sanasta ja rivien välistä huokuva yksinäisyys, kaipuu ja niin suuri alakulo, että se menee luihin ja ytimiin asti. Jokaista askelta, jokaista metromatkaa ja jokaista aamukahvia leimaa sama toive: että elämänsä aikana saisi rakastaa jotakuta, joka myös rakastaisi takaisin.

Ensimmäistä osaa voi suositella myös niille, joilla peruskouluruotsi on jo päässyt ruostumaan: Rakkaus ilmestyi suomeksi alkukesästä ja sai täälläkin paljon ylistäviä arvioita. Trilogian jälkimmäisten osien suomennoksia saa kuitenkin odottaa ensi vuoteen.

2 kommenttia:

  1. Minäkin sain nyt luettua tämän ensimmäisen osan. Huh huh, kylmät väreet kulkee, kun ajattelee kirjan kertovan todellisista ihmisistä ja tapahtumista. Kyllä kaikille ihmisille toivoisi rakkautta ja hyväksyntää. Jään odottamaan seuraavien osien suomennoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa! Itse odottelen seuraavaksi kirjasarjan tv-versiota, joka on ihan ehdottomasti hankittava jostain.

      Poista