lauantai 16. marraskuuta 2013

But you see, it's not me, it's not my family.

Kuukausi takaisin työelämässä on opettanut, että...



Vuorokauteen tarvittaisiin vähintään muutama tunti lisää, jotta ehtii töiden lisäksi toteuttaa itseään, viettää laatuaikaa perheen kanssa, liikkua, hoitaa parisuhdetta ja välillä levätäkin.

Ehdimme lähipuistoon nykyään pelkästään pimeällä (ja jostain kumman syystä olemme siellä ihan keskenämme).

Salitreeni väsyneenä työpäivän jälkeen ja salitreeni virkeänä aamupäivästä lapsen ollessa hoidossa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Rasti seinään, kuntoilu on pitänyt. Itsensä haastamisesta salilla sen sijaan ei enää voi puhua.

Sanon taas liian usein "Tulepa nyt reippaasti sieltä". Tosin sillä lauseella poika R:n päiväkotipäivät on edelleen saatu pidettyä kuusituntisina.

Paluu työelämään näkyy tilillä erityisesti siitä syystä, etten enää käy keskustassa muuta kuin vaihtamassa bussia. Myöskään nettishoppailulle ei jaksa uhrata aikaa.

Työn tylsyydestä tai yksitoikkoisuudesta ei voi valittaa. Viimeisen neljän viikon aikana olen palaveerannut, kokoustanut, korjannut kokeita, suunnitellut,  suuttunut, leikellyt muistipelikortteja, nauranut, tehnyt töitä tietokoneella ja esiintynyt kissaksi pukeutuneena Flash Mobissa. Puhumattakaan siitä, että työpäivän aikana puhun kolmea kieltä.

Marraskuu + pimeä + kiire + väsymys = ei hyvä.

Kuluneen neljän viikon perusteella voin taas rehellisesti sanoa, että huolimatta jatkuvasta pätkätyöahdistuksesta olen ehdottomasti unelma-ammatissani.

2 kommenttia:

  1. Ihana ja samalla kamala arki! :) Se on vaan hyväksyttävä, että kesällä sitä on pirteämpi ja kyllä me taas tästä pimeästä jotenkin selvitään, onneks ei olla yksin :) Ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja kiitos :). Tämä syksyinen pimeys koettelee kyllä joka vuosi, mutta jostain syystä olen tänä vuonna ollut vielä paljon uupuneempi kuin yleensä. Mutta enää kuukausi, ja sitten mennään jo valoisampaa kohti ;)...

      Poista