lauantai 9. marraskuuta 2013

Kylmästä lämpimään.


Joka sanoo, että naistenlehdissä on pelkkää hömppää, on ehdottomasti väärässä. Kaupasta mukaan nappaamastani uusimmasta Oliviasta kun löytyi Riina-Maria Metson aivan loistava artikkeli Kuohahtiko sinullakin taas?, jossa kotiraivottareksi tunnustautuva Metso päättää ottaa selvää temperamenttityypistään ja siitä, miten pahimman kiukunpuuskan pystyy pitämään aisoissa. Niin, kolmikymppisenä.

Myös meillä asuu liian usein kotiraivotar.

Temperamenttityypin testaus käy käden käänteessä: Tony Dunderfeltin Tunnista temperamentit -kirjan testi kun löytyy myös netistä. Temperamenttitestin avulla voi selvittää oman neljään eri väriin jaetun temperamenttityyppinsä. Väreistä ja persoonista räiskyvämpiä ovat punainen ja keltainen, hillitympiä taas sininen ja vihreä.

Kahdentoista kysymyksen perusteella testin tulos on selvä. Minä olen punainen persoona.

"Kun temperamenttityylisi on punainen, olet yleensä energinen, suoraviivainen ja voimakastahtoinen. Ilmaisutyyliltäsi olet jämäkkä, tavoitteellinen, reipas ja äänekäs. Ryhmässä olet usein itsevarma puheenjohtaja ja taistelija. Heikkouksiasi saattaa olla hallitsevuus ja kärsimättömyys sekä se, ettet näe omia heikkouksiasi."

Koska temperamenttityyppi on on synnynnäinen, määrää se jo lapsen tapaa suhtautua asioihin ja ilmaista tunteitaan. Terveisiä siis äidille - ja anteeksi. Jo kahdeksankymmentäluvun lopulla tapasin heittäytyä Oscarin arvoisesti leluosastolla, kun selvisi, että kaupasta ostettava Prinsessa Barbie tulikin minun sijastani synttäreitään viettävälle pikkusiskolle. Muutamaa vuotta aiemmin uusien luistimien kokeilu johti ensimmäiseen kaatumiseen, dramaattiseen heittäytymiseen ja varmasti koko kaupungin kuulemiin En enää ikinä luistele -huutoihin. Vaikka kiukunhallinta on reilussa parissakymmenessä vuodessa helpottunut, tulee välillä eteen tilanteita, joissa kieltämättä tekisi mieli heittäytyä lattialle raivoamaan. Kuten Riina-Maria Metso, myös minä tunnen usein syyllisyyttä kiukustumisestani sekä reagointitavoistani, etenkin silloin kun lähietäisyydellä pyörii herra kaksivuotias. Onneksi osaan myös pyytää anteeksi ja onneksi kolikolla on kaksi puolta: punaiset temperamenttityypit sekä raivoavat että rakastavat voimakkaasti. Itse huomaan myös innostuvani uusista ideoista sekunnin murto-osassa (ja toisaalta myös kyllästyväni aivan yhtä nopeasti, jos projekti ei etenekään ihan kaikkimulleheti-vauhdilla).

Omena ei ole pudonnut kauas puusta. Vaikka kaksivuotiaan raivoamisen voi hyvin laittaa uhman piikkiin, näen minä poika R:n käytöksessä usein itseni, niin hyvässä kuin pahassakin. Meillä lentävät seinään Brion junaraiteet ja lähikaupan karkkihyllyn edessä on jo heittäydytty useampaan kertaan, mutta toisaalta poika myös näyttää voimakkaasti ilon ja riemun.

Mikään yllätys ei ollut myöskään, että isi paljastui testin mukaan selkeästi siniseksi tyypiksi. Voi raukkaa. Toisaalta kaksi punaista tyyppiä ja yksi kaksivuotias voisi olla jo liian räiskähtelevä yhtälö.


Löytyykö ruudun takaa muita punaisia tai keltaisia temperamenttityyppejä?

4 kommenttia:

  1. Pakko oli tehdä heti testi, jonka jälkeen olin yhtä kysymysmerkkiä. Tuli nimittäin kolme pistettä jokaiselle värille... :?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olet selkeästi erityisen tasapainoinen persoona :) <3.

      Poista
  2. Ihana blogi :) itse luin myös artikkelin kun äitini tuikkasi lehden mulle kouraan ja sanoi että "lueppas tuo" ja oli korvamerkannut "kotiraivottaren" artikkelin kohdan. Nauroin ja itkin kun luin tuota, sanoin monta kertaa ääneen ihan että "Niinpä!" :D Itse olen vahva keltainen, 8 p. Tyttäreni on varmaan punainen, ainakin silloin kun raivostuu :P Tytön biologinen isä on varma punainen joten voinet ymmärtää miksi olemme eronneet jo piiiitkä aika sitten :D Pitänee tehdä testi nykyisen puolison osalta :) Parasta artikkelissa oli kohta jossa puhuttiin asenteista. Siitä miksi ylipäätään muuttaa itseään, yleisen hyväksynnän vuoksi. Se on surullista. Olen monesti todennut että tämmöstä tää meillä on, kun ihmiset ällistelevät korvat punaisina meidän rinsessan huutoa :D No opettelua, molemmin puolin vielä paljon edessä, tyttö nyt 4 v., tavoitteena että koulun aloitukseen mennessä ollaan jo ihan "yhteiskuntakelpoisia", kumpikin :D - Laura ja tytär R <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos - ja ihana kommentti myös! On aina kiva tietää, etten ole yksin, kun pinna ei aina tahdo riittää jokaiseen itkupotkuraivariin tai muuhun venkuiluun. Meillä kotiin rauhan tuo onneksi sininen ja rauhallinen isi, joka jaksaa rauhoiteilla sekä vaimoa että poikaa. Vähän huvittuneena joskus muistelen meidän häitä, jossa pappi puhui miehen sanoneen "Lauran tuovan energiaa elämään". No niinpä...!

    VastaaPoista