sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Gillian Flynn: Gone girl

Gillian Flynn: Gone girl (2012)
Phoenix, 466 sivua.


Maaliskuun alussa törmäsin uusia lukuvinkkejä etsiessäni tähän. Määritelmä "vuoden paras kirja on tässä" tuntui maaliskuussa niin houkuttelevalta, että tämänkin dekkarinystävän piti klikata tiensä Amazoniin ja tilata uutta luettavaa. Ja kyllä, kannatti. Juoni nappasi mukaansa jopa siinä määrin, että ensimmäistä kertaa aika pitkään aikaan illalla kesken jäänyt kirja oli pakko ottaa aamulla mukaan töihin ja puolen tunnin bussimatka sujui muutaman viikon mukavasti Gone Girliä ahmien.

Viidentenä hääpäivänään Amy katoaa. Aviomies Nickin saapuessa kotiin silitysrauta on päällä, ulko-ovi auki - mutta vaimo on poissa. Poliisin edetessä tutkimuksissaan alkaa verkko Nickin ympärillä hiljalleen kiristyä. Miehen vannoessa syyttömyyttään raskauttavien todisteiden määrä hänen ympärillään lisääntyy päivä päivältä: ensin Nick jää kiinni yhdestä, ja heti perään toisesta valheesta. Kuinka selittää poliisille prepaid-puhelin, hääpäivän aamun puuttuva alibi tai kotikoneen epäilyttävät google-haut? Entä kuka oikeastaan oli Amy, jota aviomies ei näytä tunteneen lainkaan ja jonka päiväkirja kiistatta osoittaa pelänneen miestään kuollakseen? Ja ennen kaikkea: miten elämä, joka alkoi New Yorkissa -luksusasunnosta, mielenkiintoisista työpaikoista ja uudesta, täydellisestä rakkaudesta, saattoi mennä niin kammottavasti vikaan?

"The news reports would show Nick Dunne, husband of the missing woman, standing metallically next to his father-in-love, arms crossed, eyes glazed, looking almost bored as Amy's parents wept. And then worse. My longtime response, the need to remind people I wasn't a dick, I was a nice guy despite the affectless stare, the haughty, douchebag face.
        So there it came, out of nowhere, as Rand begged for his daughter's return: a killer smile."

Koska jokaisella tarinalla on kaksi puolta, kerrotaan Gone girlin tarinakin toisaalta Nickin, toisaalta Amyn näkökulmasta: Nickin kamppailun ohella seurataan Amyn päiväkirjamerkintöjä vuosien ajalta. Kirja jakaantuu kolmeen osaan, joista toinen potkaisee heti alussaan lukijalta ilmat pihalle. En kerro enempää, lukekaa itse.

"Here's the darkest part. I drove out to the mall yesterday, where about half the town buys drugs, and it's easy as picking up a prescription; I know because Noelle told me: Her husband goes there to purchase the occasional joint. I didn't want a joint, though, I wanted a gun, just in case. In case things with Nick go really wrong. I didn't realize until I was almost there that it was Valentine's Day. It was Valentine's Day and I was going to buy a gun and then cook my husband dinner."

Vaikka Gone girl on ensisijaisesti psykologinen trilleri, voi siitä löytää myös perinteisempää draamaa ja dekkaria. Lisäksi kirja on oikeasti myös hauska, ja erityisesti alkuperäiskielellä Flynnin kepeä ja kuvaileva kirjoitustyyli toimii todella hyvin; useammassakin kohdassa piti taittaa sivu hiirenkorvalle ja lukea myöhemmin ääneen miehelle (jota asiayhteydestä irrotetut tekstipätkät eivät jostain syystä aina vakuuttaneetkaan). Ei ihme, että kirja mainostaa, että "Gone girl is a book you'll be begging other people to read, just so you can discuss it with them." Koska vuotta on vielä kahdeksan kuukautta jäljellä, en itse ihan uskalla hehkuttaa koko vuoden parasta kirjaa, mutta top 5 -listalle Gone girl singahtaa varmasti. 

Ja vinkiksi niille, jotka eivät juuri nyt kaipaa kertauskurssia ensimmäiseen vieraaseen kieleen: Gone Girl ilmestyy lähiaikoina suomeksi nimellä Kiltti tyttö.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Just praying to a god that I don't believe in.


Yksi meidän perheen tämän hetken suosikkiohjeista on itsetehty superhelppo tzatziki. Tätä kokeiltuamme emme voi muuta kuin harmitella niitä vuosia, jotka oikeasti, siis oikeasti, kulutimme käyttämällä Estrellan valmista tzatzikisekoitusta.

TZATZIKI

1 tlk Bulgarian jogurttia
puolikas kurkku
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/4 tl suolaa
mustapippuria
1/2 rkl sitruunanmehua


Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja pane raaste talouspaperille kuivumaan. Sekoita jogurtin joukkoon hienonnetut valkosipulinkynnet, hunaja, sitruunanmehu ja mausteet. Lisää lopuksi kurkkuraaste.

Sopii hyvin lisukkeeksi lihalle tai kalalle tai sellaisenaan dippailuun tai patongin kaveriksi.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Precis när mörkret tändes upp igen.


Lauantaina ajettiin kuusikymmentä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen ja löydettiin täysi talvi. Who needs Lapland anyway? Lumen määrä yllätti myös kaupunkilaisperheen siinä määrin, että juututtiin viimeisessä mäessä autolla loskaan. Onneksi mummola ja pappa olivat siinä vaiheessa jo näköetäisyydellä.

Poika R:stä on kasvanut jo melkoinen navetta-apulainen. Puoli minuuttia pihatossa, ja herra kohta kaksivuotias syötti tottuneesti rehua niin vasikoille kuin sonnillekin. Lisäksi pyydystettin kissoja, piipahdettiin traktorin kyydissä, maalattiin ja lauantai-illan kruunasi puusauna. Varsinaista elämysmatkailua siis.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Anja Kauranen: Pelon maantiede



"Arvaatkos kuinka monta miestä Suomessa katoaa vuosittain, ja melkein kaikki sepalus auki. Maaru hymyilee minulle niin läpitunkevan ystävällisesti että omani jähmettyy. Sillä on pää kallellaan kuin nälkäisellä koiralla. Talvisin miehiä sammuu hankeen ja suvena suin päin hukkuu, syrjäiset järvenrantamökit kutsuvat kesäleskiä ja hiihtorinteet takkatulineen piinkovia poikamiehiä. Lisää voimakasta hymyä. Ei se oikeastaan ole hymy. Se on suussa tapahtuva väistöliike."

Anja Kauranen: Pelon maantiede (1995)
WSOY, 440 sivua.

Koko maailma kohisee: tuntematon pikkuvaltio Suomi on noussut maailmankartalle, kun seitsemän miestä on löydetty murhattuina. Otsikot kirkuvat, uutistoimistot revittelevät ja televisiossa psykologit tarjoavat kilvan viiltäviä analyysejään. Kaikista järkyttävintä tuntuu olevan, että murhien takana on joukko naisia, se heikompi sukupuoli, joka tähän mennessä on totuttu tuntemaan vain pullantuoksuisina äiteinä, alistuvina aviovaimoina, edustuskelpoisina tyttöystävinä, elovenatyttöinä.

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on kiltti ja miellyttämishaluinen entinen kympin tyttö, josta aikuisena tuli tunnollinen hammaslääkäri ja äiti. Osittain sattumalta hän ajautuu osaksi seitsenhenkistä naisporukkaa, Keskiyön instituuttia. Naistutkimuksen Pelon maantiede -nimisenä kurssina alkanut luentosarja siirtyy vähitellen luokkahuoneista pimeille kaduille, joissa kirjat vaihtuvat sukkapuikoiksi ja luetuista rikoksista tulee totta. Jokaisella ryhmän naisista tuntuu olevan omat, toinen toistaa järkyttävämmät, miesten aiheuttamat traumat kannettavanaan. Keskiyön instituutin tarkoitus on kostaa miehille kokemiensa kaltoinkohteluiden ohella koko naissukupuolen kärsimykset.

"Sisareni olivat niin pieniä, tietäisittepä, hennompia ja kalpeampia kuin kukaan olisi osannut kuvitella, niin hauraita, luiden ääriviivat kuulsivat terävinä ihon läpi, raollaan olevien huulien välistä pienet hampaat. Kun katselin niitä viimeistä kertaa muistin kohdustani otettuja kuvia, syntymättömiä lapsiani, niin vieraita ja niin omiani, ihot kuin jauhoiset hunnut."

Pelon maantieteessä sekoittuvat kiehtovalla tavalla muistot, kuvitelmat ja todellisuus sekä mennyt, nykyinen ja tuleva aika. Ajatus naisten kostosta sekä koston sokaisevasta voimasta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Silti koukuttavan alun jälkeen jotain jää puuttumaan. Ehkä kyse on nimenomaan siitä, että Keskiyön instituutin toiminta menee edetessään niin äärimmäisyyksiin, ettei kirjan henkilöihin voinut hyvällä tahdollakaan missään vaiheessa samaistua. Tästäkin huolimatta Pelon maantiede oli herättelevä, onnistunut kirja, mutta omaperäinen juonikuvio ja kerronta olisivat antaneet odottaa vielä astetta parempaa teosta.


Muita Anja Snellman/Kauranen -suosikkejani, jotka myös jatkavat samaa naiseuden teemaa:

Parvekejumalat
Lemmikkikaupan tytöt
Safari Club
Lyhytsiipiset

torstai 4. huhtikuuta 2013

Katuja kahlaavat jalkamme kastuu, tätäkö se on kun rakastuu?

Pääsiäsilomalla kokeiltiin uutta risottoreseptiä, jonka olin poiminut talteen keittokirjan väliin aikoja sitten mutta jota en vielä aiemmin ollut jostain syystä testannut. Lopputulos maistui niin äidille, isille kuin pojallekin, joten tätä laitetaan varmasti toisenkin kerran.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle:


Puolisen tuntia myöhemmin samat ainekset näyttivät tältä:



Äyriäis-chorizorisotto

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
85 g chorizomakkaraa
öljyä
reilut 2 dl riisiä
1/2 pkt (2,5g) sahramia
noin 8 dl kuumaa kasvislientä
175 g pakastettua äyriäissekoitusta sulatettuna
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 nippu tuoretta persiljaa
kourallinen rucolaa


Kuori ja silppua sipulit. Viipaloi makkara.

Kuumenna öly kattilassa ja pehmitä sipulisilppua siinä muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja makkarat ja jatka kypsentämistä noin viisi minuuttia. Lisää riisi ja sahrami. Sekoita hyvin. Kaada riisin sekaan pari desiä kuumaa lientä, sekoita ja anna kiehua hiljalleen, kunnes neste on melkein imeytynyt riisiin. Lisää lientä vähitellen ja keitä risottoa, kunnes kaikki liemi on käytetty.

Kääntele lopuksi sekaan sulatetut ja valutetut äyriäiset ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna äyriäiset läpikuumiksi. Sekoita joukkoon silputtu persilja ja koristele lopuksi rucolalla.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Och i gruset låg en fegis kvar.



Pääsiäisloma. We like.

Neljään päivään ollaan ehditty puuhastella lähipuistossa puolenkymmentä kertaa, kokeilla uusia reseptejä, maistella suklaata, lueskella, käydä pääsiäiskirkossa, ulkoilla, korjata ruotsin aineita (hiiiitaalla tahdilla) ja katsella yhdessä telkkaria. Lauantaina piipahdettiin vielä pikaisesti kaupungilla ostoksilla, kolmivuotiaan pikkuserkun syntymäpäiväjuhlilla tapaamassa sukulaisia ja maistelemassa synttärikakkua sekä ulkona syömässä. Silti tuntuu, ettei muuta olla tehty, kun laiskoteltu. Kivaa tämä lomailu.