keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Eve Hietamies: Tarhapäivä



”Mentiin tarhaan ja töihin, syötiin nakkeja ja nugetteja, käytiin ulkona, katsottiin Kapteeni Flamingoa ja Dinojunaa, vaihdettiin puhtaat kalsarit. Tuli perjantai ja Oma lelu –päivä, sen jälkeen lauantain tikkaripäivä, maanantaina vauhti kiihtyi jälleen. Lumet tulivat, lumet sulivat.
   Keräsin samoja leluja samoihin muovilaatikoihin, ripustin samoja vaatteita samoille pyykkinaruille, luin samoja satuja iltaisin ja sanoin samat lauseet joka aamu. Olin odottanut, että Terttu rikkoisi sitä rutiinia, mutta se olikin sujahtanut sisään samaan tarhapäivään. Nyt vain sanoin samat lauseet joka aamu kahdelle ihmiselle.
   Jossain vaiheessa olin kadottanut itseni.”

Eve Hietamies: Tarhapäivä (2012)
Otava, 447 sivua
Luin Eve Hietamiehen Yösyötön aikoinani äitiyslomalla poika R:n ollessa vasta vauva. Silloin Hietamies osui ja upposi: kirja sekä itketti että nauratti ja ennen kaikkea valoi uskoa ajatukseen, että ”ainakin fiktiivisessä maailmassa on joku muukin, jolla tämä kaikki uuden opettelu ei vauvan kanssa menekään niin kuin blogeissa”. Yösyötön jatko-osaa Tarhapäivää jonottelinkin hetken kirjaston varausjonossa, ennen kun pääsin ahmimaan Pasasten uusia kuvioita.

Aikaa on kulunut jokunen vuosi, mutta muuten Tarhapäivä jatkaa siitä, mihin Yösyöttö jäi. Äidinmaidonvastikkeet, vaipparumba ja leikkipuistoporukka ovat vaihtuneet päiväkotiaamuihin, naulakoihin teipattuihin tiedotteisiin (mitkä itse asiassa ovat allekirjoittaneesta ihan mukavia!) sekä Saarioisten äitien kokkaamiin einesillallisiin. Samat päivät seuraavat toisiaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Sitten Antin ja Paavon kaksihenkinen perhe saa yllättäen kolmanneksi jäsenekseen naapurin viisivuotiaan Tertun ja yhtäkkiä yhden lapsen isänä nääntyvä Antti huolehtiikin yksin kahdesta tenavasta.


”Olin ollut Hawk-hävittäjän kyydissä, laskeutunut köysillä Utin jääkäreiden kanssa Valkealassa Ohlavalammen seinämän, ajanut Parolannummella T-55-tankkia, viettänyt työn puolesta viikonlopun sinkkuristeilyllä, seurannut Matti Nykäsen strippauskeikkaa, etsinyt Tampereella junan alle hypänneen tyypin irronneita ruumiinosia pelastusmiesten kanssa ja myös löytänyt niitä. Silti mikään ei hirvittänyt niin kuin se, että Paavolle tulisi kahden päivän kakkatauko.”


Yösyöttö nauratti, ihastutti, puhutteli ja vähän ravistelikin reilu vuosi sitten niin kovaa, että Tarhapäivältä olisi vaadittu ihmeitä samaan. Ehkä se vaan on niin, että vauvavuosi imetyksineen ja äiti-lapsi-joogineen yksinkertaisesti on paljon otollisempaa maaperää huumorille kuin työpaikka-päiväkoti-koti-työpaikka-päiväkoti-rumba; tokihan kirja kuvaa lapsiperheen elämää ja arjen tasapainottelua aika osuvasti, mutta vedet silmissä nauramisen sijaan tuli ennemminkin vain hymähdeltyä, että ”Hei, niin meilläkin!”. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kirja kaikille pikkulasten vanhemmille – ja etenkin vanhemmuuteen hurahtaneille äideille – , mutta ei ehkä toimi kohderyhmänsä ulkopuolella niin hyvin kuin Yösyöttö, jonka meillä myös perheen isi luki tannoin ahmien.

Vaikka Tarhapäivässä arjen ongelmat ja haasteet ovatkin välillä hitusen liioiteltuja ja osa  lähipuiston äitihahmoista varsin karikatyyrimaisia, voi samoja elementtejä löytää ihan oikeastakin elämästä. Huraa, tätä se on, siis muillakin! Muutama arvostelupiste tosin lähtee hienoisesta ennalta arvattavuudesta: lopussa Tarhapäivä kun valitsee juuri sen tien, minkä Yösyöttö vielä malttoi jättää ottamatta. Mutta minkäs teet: ainakin itse olisin ollut kaikkiin muihin loppuratkaisuihin todella pettynyt.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

My songs know what you did in the dark.

Viime viikolla kokkasimme Mitä tänään syötäisiin -ohjelman ohjeella kasvissosekeittoa, joka oli niin purevan pippurinen, että isillekin nousi syödessä hiki pintaan.


 
PIPPURINEN PORKKANASOSEKEITTO
3-4 annosta
3-4 tomaattia
500 g valmista porkkanasosetta
2 dl vettä
1 tlk Mustapekka-ruokakermaa
raejuustoa
tuoretta basilikaa hienonnettuna


Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi.
Pane tomaatit, porkkanasose, vesi ja ruokakerma kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita raejuuston joukkoon basilika. Annostele keitto lautasille ja lusikoi päälle juusto-basilikaseosta. Tarjoa keitto leivän kanssa.

torstai 16. toukokuuta 2013

And the sky was falling on the clouds were dropping and the rain forgot how to bring salvation.

Viimeiset kaksi viikkoa blogi on elänyt hiljaiseloa ja kärsinyt myös voimakkaasta motivaatiopulasta, sillä illat ovat menneet vuorotellen leipoen, työhakemuksia kirjoitellen ja kokeita korjaten. Tänään saatiin lopulta henkäistä: punakynä on tanssinut villiä tanssiaan, käsien läpi on kulkenut 174 koepaperia ja kuutisenkymmentä työhakemusta ja siinä ohessa myös pakastin on ehtinyt täyttyä. Ehkä me saamme kuin saammekin juhlat viikonlopuksi (ja numerot ajoissa koneelle!).

Muutamana iltana meillä on tehty Rocky road -paloja, joita voin suositella kyllä lämmöllä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä pitää kuitenkin lisätä, että voi ja suklaa kannattaa tosiaan sulattaan erikseen eikä yhdessä. Tosin myös se pilalle mennyt erä katosi tässä perheessä parempiin suihin!



ROCKY ROAD -PALAT

noin 12 palaa

200g taloussuklaata
20 g voita
14 vaahtokarkkia
3/4 dl suolapähkinöitä
1 dl riisimuroja
1/2 dl rusinoita


Sulata suklaa vesihauteessa kattilassa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi.

Paloittele vaahtokarkit saksilla ja rouhi pähkinät. Sekoita vaahtokarkit, pähkinät, riisimurot ja rusinat suklaasulan joukkoon.

Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteenmuotoiseen vuokaan ja ripottele päälle vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Anna jäähtyä jääkaapissa pari tuntia. Leikkaa neliöiksi.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Sofi Oksanen: Baby Jane

"Silloin oli noustava ylös. Mentävä polttamaan savuke. Ja kaadettava karpalovodka, jotta unen saaminen olisi mahdollista lakanoissa, joissa tuoksuu väärän ihmisen hiki. Ja jotta pystyisi nukahtamaan tietäen, että vieressä oleva ihminen olisi väärä aamullakin."

Sofi Oksanen: Baby Jane (2005)
Silderfedt, 220 sivua.

Mikä? Sofi Oksasen Baby Jane.

Mistä? Ainoa saalis puolituntiselta kirjastovierailultani. Osui silmiin Palautetut-hyllystä ja päätin täyttää sivistykseni aukon Sofi Oksasen vanhemman tuotannon osalta.
Mitä? Kertomus kahdesta toisiaan rakastavasta naisesta, jotka eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Kertomus masennuksesta, epätoivosta, itsensä etsimisestä ja ulkopuolisuudesta. Kertomus vankeudesta, johon voi vajota myös näennäisesti vapaa ihminen. Kertomus pahasta olosta.
Kuka? Kirjan kaksi päähenkilöä ovat nimetön minäkertoja sekä tämän rakastettu, maskuliininen, kaikkien ihailema Piki. Molemmat naiset kärsivät vakavasta masennuksesta, kumpikin omalla tavallaan. Mutta miten voi rakastaa ihmistä, jonka ahdistus on vähitellen lukinnut neljän seinän sisään, joka lääkitsee itseään alkoholilla ja jonka lupaukset ovat aikoja sitten menettäneet merkityksensä?

"Mitä haluaisit tehdä minun kanssani?
Mennä juomaan yhtä pirtelöä kahdella pillillä?
Linnanmäelle?
Korkeasaareen, ainakin Korkeasaareen!
Kävelylle vastasataneeseen lumeen?
Järven rannalle, laiturille, kesään?
Ja Lappiin?
Minä sanoin kaikkeen kyllä."

Millainen? Kirjan katkelmamainen rakenne ja jossain määrin ajasta toiseen pomppiva kerronta imaisivat mukaansa heti alkusivuilta, mutta jostain syystä Baby Janen loppu ei säväyttänytkään ihan yhtä hyvin. Kaunistelematon kuvaus rankoista aiheista, mutta siitä huolimatta nopealukuinen kirja. Näennäisen helppouden takia Baby Jane jää kuitenkin ainakin minun rankinglistallani pahasti aiemmin lukemani Puhdistuksen varjoon. Kuitenkin ajatuksia herättävä, lukemisen arvoinen kirja, jonka avulla aiheeseen vihkiytymätönkin pääsee tutustumaan Sofi Oksasen tuotantoon melko nopeasti.

torstai 2. toukokuuta 2013

Vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu.

Mitä? Kummisetä oli kylässä, joten yhtenä maanantaina minun pienen ruokapöytäni ääressä olikin kahden nälkäisen miehen sijaan kolme. Onneksi tästä riitti helposti kaikille.


Mistä? Ohje jälleen Safkaa -kirjasta, tosin hieman muokaten.




Miten?
2 sitruunaa (yhden mehu, kahden kuori raastettuna)
1-2 valkosipulinkynttä
8-10 anjovisfileetä (tosin lähikaupan valikoiman petettyä tyydyimme sardiineihin)
3 dl parmesaania raastettuna
3 keitettyä kananmunaa
1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
mustapippuria, suolaa
fusillia

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuoren keltainen osa tarjoilukulhoon. Lisää joukkoon sitruunamehu sekä paloitellut valkosipulinkynnet ja anjovisfileet. Raasta joukkoon pari desiä parmesaania.

Painele keitetyt kananmunat haarukalla hienoiksi ja lisää kulhoon. Mausta yrteillä, suolalla ja mustapippurilla.

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä ja ota talteen desin verran keitinvettä. Valuta pasta ja kaada kastikkeen joukkoon. Sekoita ja lisää keitinvettä tarvittaessa. Heitä reilu kourallinen parmesaania pastan päälle ja koristele mustapipurilla. Tarjoile.



Kenelle? Pastan ja valkosipulin ystäville, mutta ei ennen tärkeitä treffejä. Kokataan takuulla uudestaankin.