torstai 30. tammikuuta 2014

Johanna Sinisalo: Auringon ydin.

"Kellarin pimeys elää, koska se on saanut voimansa kuolemasta. Kellarissa asuu siskoni negaatio, asunaan pyörteilevä sysi ja piki ja hiili ja noki, mullan tukehduttava tuoksu.
      Kellariin johtaa ovi takaraivostani."


Johanna Sinisalo: Auringon ydin (2013)
Teos, 339 sivua.


Pakko myöntää: kun joulupaketista tänä vuonna paljastui Johanna Sinisalon Auringon ydin, eivät odotukset olleet kovin korkealla. Sinisalon aiemman, paljon kehutun ja Finlandia-palkitun, Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan aloitin aikoinaan innokkaasti, peräti kahteen kertaan, mutta jostain syystä teksti ei iskenyt ollenkaan ja kirja jäi (molemmilla kerroilla) jonkun sivun jälkeen kesken. Toinen kohtaaminen Sinisalon kanssa alkoikin varsin epäilevissä merkeissä - etenkin, kun en yleensä juuri lue tieteiskirjoja.

Eletään vuotta 2013 eusistokraattisessa Suomessa, jossa kaikkea ja kaikkia kontrolloi totalitaarinen holhousyhteiskunta sekä sen ylin valta, Terveysvirasto. Huolellisen kasvatustyön tuloksena myös suomalainen rotu on muutaman viime vuosikymmenen aikana saatu jalostettua halutunlaiseksi: vahvoiksi, kaikesta päättäviksi maskoiksi sekä alistuviksi, tyhmiksi ja maskoille itseään tyrkyttäviksi eloisiksi. Ennen heitä kutsuttiin miehiksi ja naisiksi. Vuosien kuluessa historia on kirjoitettu uusiksi kaikkialla: koulukirjoissa, lastenloruissa, tv-mainoksissa ja käytösmalleissa.

Vanna ei ole sitä, miltä näyttää: vaalean eloi-kampauksen, paksun meikin ja tyhjäpäisen kikatuksen alla on aivot, jotka ajattelevat itsenäisesti. Hakiessaan elämäänsä sisältöä Vanna sekaantuu äärimmäisen vaaralliseen toimintaan, ankarasti kielletyn huumausaineen chilin välitykseen. Vaaraan viehättyneen Jaren kanssa Vanna on myös päättänyt selvittää, mitä hänen jäljettömiin kadonneelle pikkusiskolleen todella tapahtui.

"Jare pysähtyi, istahti penkille ja veti minut viereensä ja ojensi toisen käsivartensa hartioilleni. Hän painoi kasvonsa lähelle kasvojani ja sanoi, että juuri tuon tyyppisten väärinkäsitysten synnyttäminen on mainio tapa johtaa muita harhaan.
     Tuntui omituiselta istua sillä tavalla, aivan kiinni maskossa. Huulet melkein kiinni korvassani Jare kysyi kuiskaten, olenko koskaan kuullut chilistä."

Kuinka ollakaan, jo muutaman sivun jälkeen olin vakuuttunut. Tarina veti mukaansa vauhdilla, ja tapahtumien edetessä kirja saa yhä enemmän trillerimäisiä piirteitä. Auringon ytimen yhteiskuntakritiikki on todella osuvaa, ja kuvaa uudesta, järkyttävästä yhteiskunnasta raotetaan Vannan tarinan sekaan ripotelluissa "fakta"osuuksissa. Ehkä ravisuttavinta Sinisalon dystopiassa on kuitenkin se, että monissa kohdin - ja itse asiassa pelottavan useinkin - sen kuvaama maailma ei lopulta poikkeakaan kovin paljon siitä sivistyksestä, jossa me nyt elämme. Vaikka yhteiskuntajärjestys kirjassa onkin kovin äärimmäinen, tuntuvat monet eloisten tavat lopulta todella tutuilta.

Ehkä pitääkin hankkia myös Ennen päivänlaskua ei voi ja antaa sille kolmas mahdollisuus. Auringon ydin on nimittäin viime aikoina lukemistani kirjoista ehdottomasti eniten ajatuksia herättävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti