maanantai 27. tammikuuta 2014

Lepakkotuoli, I love you.

Lauantaina meidän olohuoneen sisustus täydentyi kauan himoitsemallani lisällä, kun musta Varaxin lepakkotuoli löysi paikkansa ikkunan alta. Samalla paikkaa ennen hallinnut vanha rottinkituoli siirtyi sunnuntaina Torille ja tänään uudelle omistajalle.


Jo useamman kuukauden aikana meillä on ollut sisustamisen periaatteena, että aina uuden huonekalun kotiutuessa vanha siirtyy Tori.fin kautta uuteen kotiin. Samalla on tyhjennetty liitoksistaan repeilevää häkkivarastoa, ja uuden kodin ovat saaneet muun muassa edelliseen asuntoon ostetut baarijakkarat, muutama pieni hylly, vanha ruokapöytä tuoleineen, kaksi mattoa sekä entinen kenkäteline ja siihen kuulunut hattuhylly. Keväisin keräämme kokoon vuoden aikana kertyneet hutiostot (näitäkin valitettavasti on!), pieneksi jääneet lastenvaatteet ja ne astiat, jotka eivät viime vuonna kirpputorilla menneet kaupaksi, ja varaamme kirppispöydän. Kun omistuksessa on häkkivaraston lisäksi piirun verran alle kuusikymmentä neliötä ja mies on kaikki kuititkin arkistoiva pahimman kaliiberin hamsteri, olen minä oppinut edes jonkinlaisen järjestyksen (mielenrauhasta nyt puhumattakaan) ylläpitämiseksi a) kierrättämään ja b) karsimaan. Tästä syystä onkin helppo lähteä mukaan Melinan aloittamaan Vähempikin riittää -haasteeseen.



Vähempikin riittää -haasteen idea on hallita tavarapaljoutta. Siispä aina, kun uusi tavara kotiutuu, siirtyy jokin vanhoista tavaroista myyntiin, kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen. Haasteen periaatteena on tavara tavarasta: uuden huonekalun kohdalla luovutaan jostain vanhasta huonekalusta, vaatteen kohdalla vaatteesta ja näin edelleen. Haaste toimii seuraavasti:


Kerro blogissasi haasteesta, kauan aiot olla mukana ja mielellään liitä blogisi sivubanneriin Vähempikin riittää -logo, niin päästään kaikki helposti seuraamaan mukanaolijoita.

Kerro Minishown Vähempikin riittää -postauksen kommenttiboksissa mukanaolostasi ja pyydä myös haastamaasi blogia tekemään niin. Haasta mukaan vähintään kaksi blogia.

Tällä kertaa mukaan haastan Ansukan ja Ruutin.

Vähempikin riittää -haastetta toteuttaessa olen tosin itse päättänyt pohtia myös sitä, kuinka paljon oikeasti kuluttaa. Erityisesti blogimaailmaa tuntuu välillä vaivaavan vakava kulutushysteria, jossa uutta hankitaan ja esitellään viikoittain, sisustus vaihtuu sesongin mukaan ja lastenvaatemerkin uusin mallisto klikkaillaan heti ilmestymispäivänä omaankin ostoskoriin. Siinä missä vähempikin riittää tavaran määrässä riittää se varmasti myös uuden hankkimisessa. Itse pyrinkin tänä keväänä järkevöittämään myös uuden ostamista, nukkumaan aina yön yli ja ostamaan vain oikeaan tarpeeseen. Jospa tuo hutiostojen kasa olisi tämän kevään kirppispöydällä sitten edellistä pienempi.


Mutta pakko hehkuttaa: uusi lepakkotuoli, I love you!

2 kommenttia:

  1. Tuoli näyttää tosi hyvältä ja varmaan kahvikin maistuu tossa niin paljon paremmalta :)! Kiva kun lähdit haasteeseen mukaan! Ite huomasin että omat ostohalut pieneni samantien ja ostoja oikeesti harkitsee tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä näyttääkin - ja olohuone avartui kummasti, kun vanha rottinkituoli vaihtui kevyempään versioon. Pakko tosin myöntää, että käytin heti hyödyksi vinkkaamasi Finlaysonin alen ja klikkasin pojalle uuden pussilakanasetin hyvään hintaan...! Mutta eiköhän se kuittaudu sillä, että toissaviikolla siivosin lakanakappia ja UFFille lähti muovipussillinen tavaraa.

      Poista