perjantai 10. tammikuuta 2014

Paluu arkeen.

Tällä viikolla meillä on palattu arkeen.



Maanantaina vietettiin vielä rentoa lomapäivää kotoillen, puistoillen ja elokuvissa; näistä siis kaikki onnistuvat todistetusti myös kaksivuotiaan rämäpään kanssa. Mutta kun on edellisenä päivänä juonut aamukahvia rauhassa lehteä lukien kello puoli kymmenen ja syönyt popcornia leffateatterissa kello yksi, on seuraavana aamuna töihin herääminen kello kuusi sanalla sanoen ja arvattavasti aika hankalaa. Ensimmäisen päivän kunniaksi juoksinkin bussiin edelleen laukkua pakaten, sain tekniikan toimimaan vasta tuntien jälkeen ja lopulta hukkasin pinon monistamiani papereita. Lomaltapaluusähläämistä täydensi luonnollisesti se, että viimeisen parin viikon aikana unohtunutta työsähköpostin salasanaa sai arvailla hartaasti, ennen kun virtuaalista postilaatikkoa edes pääsi käymään läpi. Että sillä tavalla. 

Onneksi poika R:n paluu arkeen sujui selvästi jouhevammin: paras kaveri tuli vastaan jo naulakolla, villit leikit jatkuivat siitä, mihin ne ennen joulua jäivät ja typerä äiti tuli hakemaan juuri, kun pikkuautot oli saatu kasattua parkkitalon ylimmälle tasolle. Ja minä kun stressasin kaksivuotiaan sopeutumista enkä itseäni.

Keskiviikkona sujui muuten jo minullakin, ja torstaina muistin taas, että olen todella unelma-ammatissani, yläkoulun opena. Onneksi on kuitenkin jo perjantai. Vaikka kivaa on sekä töissä että kotona, niin kyllä tämä päiväkoti-pyykkikone-ainepino-bussiaikataulu-ruuanlaitto-isin kolmentoista tunnin työpäivä-kauppareissu-nukutusrumba-sompailu on sen verran uuvuttavaa, että on ihan kiva nostaa edes hetkeksi jalat pystyyn (tai tarkemmin sanottuna sohvalle tv:n ääreen).

4 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! Oot sen ansainnu! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Rentouttavaa oli jo se, että kun tänä aamuna sisäinen kello herätti kuudelta, sain vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia (vielä tunnin!).

    VastaaPoista
  3. Ihanan blogin löysin Ruutin blogin kautta :) Tänne jään lukijaksi.
    Mukavaa lapsiperheen arkea sinnekkin.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - ja tervetuloa! Sinunkin blogiasi kävin jo kurkkimassa ja heti nousi kaamea Lontoo-kuume...!

      Poista