tiistai 25. helmikuuta 2014

Tallinna.

Todella tarpeeseen tullut hiihtoloma alkoi tänä vuonna perjantai-iltana junamatkalla Helsinkiin, jatkui lauantaiaamun kello kuuden herätyksellä ja kas vain: kello puoli yhdeksän hörpimmekin siskon kanssa jo toisia kupillisia aamukahvia Tallinkin seilatessa Suomenlahdella.


Tallinna on sitä omalaatuinen kaupunki, että sillä on kaksi täysin erilaista puolta: muutaman minuutin kävelyn jälkeen uuden keskustan lasiset ostoskeskukset ja vanhan kaupungin mantelintuoksu muuttuvat rähjäisiksi, luhistumispisteessä oleviksi taloiksi sekä graffitien peittämiksi seiniksi. Uuden keskustan ja vanhan kaupungin lisäksi kastelimme Tallinna nuhjuisempaa puolta tällä kertaa Kalamajan kaupunginosassa.


Meidän päiväreissun pääkohteemme oli Lentosataman merimuseo ja erityisesti sen Titanic-näyttely. Kattavan tietopaketin lisäksi näyttelystä löytyy myös muun muassa useita Atlantin pohjasta nostettuja esineitä sekä Titanicin kuuluisa portaikko, jossa itsensä pääsee ikuistamaan. Näyttely on nyt ensimmäistä kertaa nähtävillä Pohjois-Euroopassa, joten jos on menossa Tallinnaan seuraavan kuukauden aikana, kannattaa se käsittämättömistä jonoista huolimatta ehdottomasti käydä katsomassa; sen verran vaikuttavasta näyttelystä on kyse.


Nyt neljännen Tallinnan-reissun jälkeen kaupunki alkaa olla jo sen verran tuttu, ettei joka reissulla ole pakko kiertää katsomassa joka paikkaan. Merimuseon lisäksi tämänkertaiseen Tallinna-päivään kuuluivatkin pastalounas keskustan Vapianossa, vähän shoppailua Viru-keskuksessa sekä päivän päätteeksi vielä lasilliset punaviiniä Raekoja Platsin laidalla.

2 kommenttia:

  1. Vapiano ja Titanic! Sinulla on ollut ihana lomanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Vapiano oli vielä ihan uusi tuttavuus, jossa jatkossa käydään kyllä varmasti Helsingissäkin.

      Poista