tiistai 11. maaliskuuta 2014

ABC.


Viime viikolla nappsin Ruutin blogista mukavan ABC-haasteen. Oam kirjainlistani näyttää siis tältä:


A. Anna minun rakastaa enemmän on paras koskaan lukemani kirja.

B. Bussi. Ajokortittomana tuen joukkoliikennettä, vähennän omalta osaltani ilmansaasteita ja kiroan bussia, joka on takuulla ajoissa sen ainoan kerran, kun oma aamu on venähtänyt liian pitkäksi.

C. Chips and fish. Olen ollut Lontoossa kaksi kertaa, ja niistä ensimmäisellä menin kihloihin.

D. Dolce Guston cappucino, villasukat, sohva sekä Kauniit ja rohkeat ovat minun oma akkujenlataushetkeni työpäivän jälkeen.

E. El Salvador. Minulla on Perussa kaksitoistavuotias kummityttö, jonka koulunkäyntiä tuen.

F. Frendien kaikki kymmenen tuotantokautta löytyvät meiltä hyllystä.

G. Göteborgissa vietin yhden elämäni parhaista kesistä juhlien, lomaillen ja tehden uraa hotellisiivoojana.

H. Herätyskello soi arkisin kello 5.50. Seitsemältä istun jo bussissa.

I. Ironia ja sarkasmi. Jos olisin joku Frendien hahmo, olisin ehdottomasti Chandler Bing.

J. Jalkapallon arvokisojen aikaan liimaudun telkkarin ääreen.

K. Kent teki aikoinaan vaikutuksen levyllä Hagnesta Hill, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

L. Laura. Jokaisessa työpaikassa, harrastuksessa ja luokassa on aina ollut vähintään yksi kaima, joten on hienoa, että poika R:llä on harvinainen nimi.

M. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Pääsin opiskelemaan matematiikkaa, mutta isona minusta tuli kuitenkin ruotsin opettaja.

N. Nakkikeitto oli kouluaikainen inhokkiruokani. Nykyään jätän syömättä ainoastaan puuron, ja senkin ihan vaan periaatteen vuoksi.

O. "Opiskelen ruotsin opettajaksi" -kommentti toimi opiskeluaikoina hyvänä karkotusrepliikkinä, kun haluttiin viettää ulkona tyttöjen iltaa eikä kaivattu mukaan miehiä.

P. Pariisissa olimme siskon kanssa opiskeluaikoina, ja siitä lähtien olen halunnut matkustaa sinne uudestaan.

Q. Qu'est-ce que c'est? Eximian ranskasta on jäljellä enää perusfraasien hallinta.

R. Riikka Pulkkinen on yksi lempikirjailijoistani.

S. Sushi ja sokeri. Jälkimmäisen olen karsinut suurimmaksi osaksi ruokavaliostani, mutta ensin mainittua on edelleen pakko saada tasaisin väliajoin.

T. Twin Peaks. Ehkä pelottavin, hämärin, nerokkain, mystisin ja paras tv-sarja ikinä.

U. Uhma. Meillä on nähty jo useammat itkupotkuraivarit lähikaupan karkkihyllyn edustalla. (Voi kunpa voisi tehdä itsekin joskus samoin!)

V. Vastaleikatun nurmikon tuoksu on yksi lempiasioistani kesässä.

W. Warpin harmaa pipo pelastaa huonoimmankin hiuspäivän (usein).

X. X-files. Salaiset kansiot koukutti tv:n ääreen tiistai-iltaisin yläkoulussa ja lukiossa, ja kun pahimmat ysärikliseet jättää huomiotta, sarja toimii edelleen yllättävän hyvin.

Y. Ystävät asuvat nykyään ympäri Suomea, rakentavat omakotitaloja, tekevät pitkiä työpäiviä ja saavat lapsia, joten aikaa nähdä on aina liian vähän.

Z. zzzzzz... Haaveilen aamusta, jona saisin nukkua edes yhdeksään.

Å. Ålderskris. Luulin, että selviäisin uudelle kymmenluvulle siirtymisestä ilma kriiseilyä, mutta nyt näyttää siltä, etten selviäkään.

Ä. Ärlighet Respekt Kärlek on tällä hetkellä puhelimessani soittoäänenä.

Ö. Öljy. Oliiviöljyä kuluu meillä pulloittain.

4 kommenttia:

  1. Riikka Pulkkinen on kyllä hyvä! Mäkin tiedän sen, kiitos sinun! Uusin on vielä korkkaamatta... Ja UHMA, ah. Mä tunnen senkin.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Uusin löytyy meiltä hyllystä, josta sen voi lainata milloin vaan :). Ja voi uhma, uhma, tosiaan!

      Poista
  2. Ihania juttuja! ja hei elämä 30- vuotiaana on ihan kivaa :) tosin mulla tuli kriisi vasta 31-vuotiaana, kun tajusin, että tästä ei oo enää paluuta ;) Mukavaa alkavaa työviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos lohdun sanoista ;)! Itse kuvittelin pääseväni synttäreistä ihan vaan kieltämällä koko touhun, mutta h-hetken lähestyessä meinaan kyllä kriiseytyä... Kivaa työviikkoa sinullekin!

      Poista