perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viikko 14.



Tällä viikolla olen...

...kärsinyt kellojen siirtämisestä. Etenkin aamuisin.
...soittanut Skypellä Vantaalle, Ruotsiin ja Meksikoon (sanoinko jo, että meidän ystävät asuvat nykyään aika kaukana?)
...polttanut käteni suoristusraudalla ja valinnut siksi päivän kampaukseksi hätäponnarin.
...viettänyt kokonaisen iltapäivän itsekseni poika R:n kyläillessä päiväkotikaverinsa luona ja käyttänyt oman aikani villisti pyykinpesuun ja siivoukseen.
...myöhästynyt neljänä aamuna bussista siksi, että enpääseylössängystä-kriisiä on seurannut enlöydämitäänpäällepantavaa-kriisi.
...varannut pojalleni ensimmäistä kertaa parturiajan.
...saanut ihanan yllätysviestin ystävältä ja saamassa sen seurauksena kaksi yllätysvierasta kaupunkiin viikonlopuksi.
...kärsinyt selkävaivoista ja ikäkriisistä, mutta kuullut toisaalta taas kerran, että "Siis joko sä olet valmistunut?"
...maistanut ensimmäistä kertaa elämässäni ylähyllyn viiniä (tästä kiitos työkaverille). 
...käynyt kahdesti juoksemassa (tästä kiitos naapurissa asuvalle lenkkikaverille).
...saanut kuulla kolmivuotiaalta neidiltä, että "sun hiukset on ihan hassunnäköiset".


...varannut vihdoinkin lennot kesäksi. Mitäpä veikkaatte, mihin tämä perhe suuntaa kesäkuun alussa?


Kuvat: Pinterest.

4 kommenttia:

  1. Siellähän on ollu mielenkiintoinen viikko! Ja voi, tuonne olisi kyllä ihana matkustaa!! Täällä kans aamut ovat olleet hyvinkin takkuisia ja myös minä myöhästyin yks päivä kun tajusin, että nyt pitäis olla jo autossa ja siinä vaan seison ilman paitaa ja mietin, että en tiedä yhtään mitä päälleni laitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mutta kiva tietää, etten ole ainoa, jota sänky vetää aamuisin kovasti puoleensa! Jospa ensi viikko olisi jo vähän sujuvampi, etenkin, kun oma työtuntimäärä on silloin kivasti kevyempi...

      Poista
  2. Kuvat eivät jätä arvailulle sijaa! Oi, Rooma! Ihana Rooma! Neljän päivän reissulla 2008 jäi kaipuu päästä sinne vielä kerran. Nauttikaa! Täällä taidetaan kiertää omaa napaa tänä vuonna, jollei joku risteily johonkin väliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on luvassa neljän päivän reissu ja jo nyt mietityttää, miten ehditään nähdä kaikki (siis lue: KAIKKI). Tuon kolmevuotiaan kanssa on jo (toivon mukaan) rennompi matkustaa, kun ei tarvitse stressata ruuista, vaipoista, potasta jne. Risteilyt on kyllä kivoja myös - ja mukavan helppoja varmasti teidänkin lapsikatraan kanssa. Tukholmaan olisi ainakin kiva taas päästä :)!

      Poista