tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ystävä.


Vaikka me olemmekin saaneet viimeisen puolentoista vuoden aikana päiväkodista ihan jokaisen sen nurkissa pyörivän keuhkoputkentulehduksen, flunssan, nuhakuumeen, korvatulehduskierteen, mahataudin ja ihan vaan yskän, niin kuluneen lukuvuoden aikana ollaan saatu myös jotain, mikä korvaa hyvin kaikki sairaspäivät, yskimällä vietetyt yöt ja hermoja kiristävät työpoissaolot. Nimittäin ystävän.

Kun meillä kaksi vuotta sitten pähkäiltiin poika R:n tulevaa hoitopaikkaa, karsiutui perhepäivähoito laskuista oikeastaan heti alkuvaiheessa. Eniten tähän toki vaikutti se yksinkertainen logistinen ongelma, ettei meidän asuinalueelta tai edes muuten järkevän kävelymatkan päästä löytynyt yhtään perhepäivähoitajaa, jolla olisi ollut vapaa hoitopaikka. Mutta vaikka paikkoja olisikin ollut, tuntui päiväkoti meille oikealta valinnalta nimenomaan sen sosiaalistavan tekijän takia: koska poika R:llä ei ole sisaruksia, serkkuja eikä juuri muitakaan ikäisiään sukulaisia, joita säännöllisesti nähtäisiin, haluttiin ehdottomasti, että kaksivee pääsisi päiviksi ryhmään, jossa olisi paljon omanikäistä seuraa ja leikkikavereita. Päiväkodin kautta ollaan haluttu myös hellästi tökkiä porukkaan ja leikkiin mukaan poikaamme, joka ehkä on maailman vilkkain ja energisin, mutta monesti myös isossa porukassa ujo eikä missään nimessä nauti keskipisteenä olemisesta.

Siksi on erityisen hienoa, että poika R on hankkinut itselleen ystävän ihan itse, ilman vanhempien apua.

Vaikka meilläkin on nykyään ystäväpiirissä iso joukko meille rakasta pikkuväkeä, joiden kanssa on mukava puuhata ja joita myös säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti treffataan, on oma, itse hankittu ystävä kuitenkin ihan eri asia. Ystävä on ystävä siksi, että molempia juuri tällä hetkellä kiinnostaa mopoilu ja mutaleikit ja molempia nyt vaan sattuu naurattamaan ihan älyttömästi, jos joku sanoo sanan pieru, ei pelkästään siksi, että vanhemmat ovat yhdeksänkymmentäluvulla käyneet samaa koulua tai lukion jälkeen hakeneet samaan yliopistoon ja samaan tiedekuntaan.


Tänään meidän mukanamme kotiutuikin päiväkodista yhden pojan sijaan kaksi, ja vauhtikaksikko jatkoi hoitopäivän leikkejä poika R:n huoneessa. Välillä syötiin makaronilaatikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti