torstai 12. kesäkuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön.

"Hänen oli muistettava, että näille kahdelle pienelle jokainen päivä oli pitkä ja tärkeä ja että tytöt näkisivät maailman omalta korkeudeltaan, maailma kasvaisi sitä mukaan kuin he näkisivät pidemmälle, ja he saattaisivat omalla tapaansa muistaa tämän kaiken."


Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (2014)
WSOY, 269 sivua.


Parhaat kirjat löytyvät usein sattumalta. Kuten silloin, kun kirja valikoituu mukaan pelkän kauniin nimen perusteella. Tai silloin, kun kirja päätyy luettavien kasaan yöpöydälle ainoastaan siitä syystä, että sattuu muistamaan kirjailijan nimen väärin. Niinpä varasin kirjastosta Ikkunat yöhön, odotin ja odotin, tekstiviestin saatuani kipitin kiireesti hakemaan kirjaa ja vasta kotona tajusin sekoittaneeni nimet Laura Honkasalo ja Laura Lähteenmäki. Hups. 

No, Laura kuin Laura, sillä kirja oli aivan loistava.

Ikkunat yöhön on sukupolvidraama kolmen sukupolven naisista, heidän haavoistaan sekä vuosien takaisesta vaietusta salaisuudesta. Tarinan keskeisin hahmo ja alkupiste on isoäiti Elsi, jonka synnytyksen jälkeinen masennus ajaa äärirajoille sodanjälkeisessä Suomessa, jossa sairaudelle ei vielä ollut edes nimeä. Muutamassa vuodessa syntyneiden kolmen lapsen mukana elämästä on pikku hiljaa kadonnut ilo, värit, äänet, ja jo yöpuvun vaihtaminen tai hiuksien harjaaminen tuntuvat välillä ylivoimaiselta.

Toisessa polvessa on tytär Asta, hyytävä matriarkka, jonka yksinäisen elämän sukutilalla täyttävät raatamiseen piilotettu suru, silmitön katkeruus ja käsittämätön viha. Omia haavojaan kipuilevat myös poissaolevan äidin kasvattamat tyttäret Hanna ja Riikka, jotka purkavat patoumiaan toinen elämänsä suorittamiseen, toinen synkkiin runoihin. Kaikki kirjan tapahtumat ja kohtalot liittyvät jollain tavalla sukutilaan Niittyyn, taloon, joka oli sekä vankila nuorelle perheenäidille että lapsuuden heinäntuoksuisten kesien näyttämö tyttärentyttärille.

"Hänen itsensäkin olisi pitänyt kyykistyä keittiön lattialle ja katsoa niitä, jotka siinä touhusivat, katsoa niiden silmiin tarkasti. Kunpa hän olisi ihmetellyt auringonläikkää niiden kanssa ja puusohvalla nukkuvaa kissaa. Toistanut perässä vaikka sen tuhat kertaa, kun lapsi sanoi kisu, kisu, kisu... Mutta hän vain kopisti ohi, kiskoi hanskoja käsiinsä ja odotti, että kaikki loppuisi.
   Että ennen kuin se oli edes alkanut, se olisi jo loppu.
   Ja sittenhän se oli. Toive toteutui silmänräpäyksessä, eikä sekään ollut hyvä."

Tarinan edetessä ääneen pääsevät Elsin, Astan, Riikan ja Hannan lisäksi kaksi suvun ulkopuolista, Jukka ja Teresa. Moniäänisyys toimii tekstissä hyvin, ja ennemminkin tihentää kuin laimentaa kirjan tunnelmaa. Koska kaikilla on kannettavinaan omat taakkansa, katkeruutensa, kateutensa ja kaunansa ei kirjasta voi missään kohtaa puhua minään hyvänmielenkirjana. Vaikuttava se on siitä huolimatta ja juuri siksi. Yksi kirjan koukuttavimmista elementeistä onkin koko ajan läsnä oleva tunne lähestyvästä katastrofista, siitä, ettei kaikki voi mitenkään päättyä onnellisesti.

"Kuka laittoi eväät, kun hän lähti kouluretkelle? Kuka taitteli reppuun villapaidan? Kuka keksi ottaa mukaan uimapuvun ja sille muovipussin, jos se olisi paluumatkalla märkä?
   Äiti se ei ollut, tuskin isäkään. Heidän perheessään vain Hanna kykeni sellaiseen: Niklaksella oli asianmukaiset vaatteet, terveelliset eväät ja sileät kontaktimuovit kirjoissaan, jopa vihkoissa. Mutta vaikka Hanna olisi kelmuttanut koko elämänsä, nukkunutkin huolellinen meikki naamallaan, Hanna pelkäsi samaa mitä Riikka.
    Sitä kun ensin keinahtavat huoneet."

Ikkunat yöhön on puhutteleva kirja, jonka muistaa vielä pitkään lukemansa jälkeen. Samalla se on kirja, jonka haluaisi lukea heti uudestaan, tällä kerta vielä tarkemmin, jokaista sanaa toistamiseen maistellen. Kirjan keskeisimpiä teemoja ovat äitiys, hylätyksi tuleminen sekä tunne siitä, että on vääränlainen, sopeutumaton. Vuosien saatossa paljon on jätetty sanomatta, paljon on peitelty ja paljon on haudattu valheellisten muistojen alle. Miten monen elämän vuosien takainen virhe voi tuhota?

"Kaikista naisista ei ollut äideiksi, jotkut toivoivat elämältä muuta."

4 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi vasta hiljattain ja mikä löytö! Huomasin heti, että meidän kirjamaku ja ajatusmaailmakin kohtaa ainakin blogitekstien perusteella todella monessa kohtaa. Jään ilolla odottelmaan lisää blogipostauksia, ja kahlaan vanhoja uusia odotellessa. Kiitos mahtavasta blogista, ja erityisesti kirjapostauksista. Ihanaa ja aurinkoista kesää sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, kiitos aivan ihanasta kommentistasi <3. You really made my day. Ja kiva, että joku innostuu näistä kirjapostauksistakin, sillä välillä tuntuu, että olen aika pahasti monen genren välissä: en virallisesti kirjablogi, en myöskään perinteinen äitiysblogi ja lifestyleblogiksikaan en osaa tätä tituleerata. Aurinkoista kesää myös sinne! Kirjapostauksia ja -vinkkejä lukisin mielelläni sinultakin :).

      Poista
  2. Kiitos taas Laura tästä vinkistä! Ehdottomasti tulee taas lukulistalle. Just nyt on menossa "Että tuntisin eläväni" ja olen kyllä tykännyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :)! Mahtavaa aina löytää sattumalta hyvä kirja ja saada myös vinkata siitä muille. Ja tämä oli tosiaan vieläkin parempi kuin "Että tuntisin eläväni".

      Poista