tiistai 10. kesäkuuta 2014

Loma Roomassa, part I.

Matkan jälkeen on aina positiivisen ongelman (mutta ihan jumalattoman urakan) edessä: kamerassa on 449 kuvaa, jotka pitäisi siirtää koneelle, käydä läpi ja osittain myös käsitellä. Tässäpä siis vasta sneak peak siihen, miltä meidän neljä päivää Roomassa näytti.


Rooman matka alkoi lupaavasti: kun lähtöpäivän aamuna ehdin ensimmäistä kertaa kunnolla lähteä selailemaan lainaamaani matkaopasta, olivat käytännössä ensimmäiset silmiini osuneet lauseet "Varsinaisia lapsille tarkoitettuja paikkoja kaupungissa ei kuitenkaan juuri ole" ja sitä seurannut "Helteen, tungoksen ja siistien julkisten käymälöiden puutteen takia Rooma ei ehkä ole sopivin mahdollinen lomakohde perheelle, jossa on alle seitsemänvuotiaita lapsia". Että kiitos vaan kannustuksesta, Kaupunkikirjat Rooma!

Siksi olikin erityisen kiva päästä näyttämään kyseiselle oppaalle kuvainnollista pitkää nenää, sillä mikään ei mennyt pieleen. Meitä ei ryöstetty pahamaineisella Terminin asemalla, vaikka siitä moni varoittelikin. Emme myöskään paahtuneet helteiselle Pietarin aukiolle, vaan lämmintä oli joka päivä sopivasti. Välillä kyllä jonottelimme japanilaisturistien seassa, mutta toisaalta saimme myös Vatikaanin museossa kuunnella ilmaista opastusta lyöttäytymällä oikeaan aikaan brittituristien perään. Ja ei, Colosseum ei ollut todellisuudessa kuviteltua vaatimattomampi vaan kerta kaikkiaan uskomaton kokemus. (Tosin myönnän: en ole nähnyt Gladiaattori-elokuvaa, jossa kaikki on totuutta suurempaa.)

Loman ehdottomia huppukohtia oli kaksi. Ensimmäisessä niissä istuimme helteisellä Piazza Navonalla syömässä pizzaa ja pastaa sekä juomassa punaviiniä (tai kolmivuotiaan tapauksessa vettä) ja ravintolan edessä katumuusikko soitti Let it betä. Toisessa ihastelimme Pantheonin käsittämätöntä kokoa ja taustalla soi sähkökitaraversio Starway to Heavenista. Loma. (Ja katumuusikot oikeassa paikassa oikeaan aikaan.)

Ja itse asiassa: menomatkalla junassa päädyin juttelemaan viereisellä penkkirivillä istuneen äidin kanssa ja yllättäen kävi ilmi, että hekin ovat lähdössä lomalle Roomaan viikon päästä. Siis kahdestaan. Yksivuotiaan kanssa. Emme siis tosiaan ole ainoa (rohkea) kaupunkilomaileva taaperoperhe tässä maassa!


Lisää kuvia ja tunnelmia luvassa sitten, kun olen kunnolla päässyt heittäytymään kuvien kimppuun - niin ja saanut pestyä ne pyykit!

4 kommenttia:

  1. Oih, aivan ihania kuvia ja tunnelmia, innolla jään odottamaan lisää kuvia ja matkakertomuksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Melkein jo tässä kuvia selaillessa iskee uusi matkakuume...!

      Poista
  2. Mukavaa kuulla kuulumisianne reissusta! Mulle muistui heti mieleen, miten roomalaiset olivat tosi lapsirakkaita, vaikka mula ei tenavaa matkassa ollutkaan! Colosseum oli tosiaan hieno kokemus, kuten Pietarin kirkkokin, kerrassaan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lapsirakkaus onkin nimenomaan ehdotonta plussaa Etelä-Euroopassa ja mukavaa vaihtelua verrattuna Suomeen, jossa välillä tuntuu, että esimerkiksi lapsen kanssa ulkona syödessä pitää koko ajan pyydellä anteeksi olemassaoloaan (onneksi on Rosso ;)!). Meidän kolmevee tosin oli välillä vähän arkana, kun ventovieraat tulivat silittelemään vaaleaa tukkaa ja japanilaisturistit olisivat halunneet kuvata poikaa :O. Colosseum oli ainakin minun suosikkini koko matkalta, tosiaan huikea!

      Poista