torstai 26. kesäkuuta 2014

Tove Jansson: Kesäkirja

"Onpa lystikästä, isoäiti sanoi. Se onkin sydän joka lyö eikä mikään silakkavene. Hän pohti kauan aikaa, menisikö takaisin makuulle vai jäisikö vielä - jospa sentään vielä jäisi vähäksi aikaa."

Tove Jansson: Kesäkirja (Sommarboken, 1973)
WSOY, 135 sivua.


Koska Rooman-matkalle lähdettäessä jouduin raivaamaan käsimatkatavaroista pois dekkarini ja tekemään tilaa värityskirjalle, puuväreille ja pikkuautolle, päädyin Helsinki-Vantaan lentoaseman kirjakauppaan valitsemaan itselleni matkalukemista. Pienen kiertelyn jälkeen mukaan tarttui Tove Janssonin Kesäkirja, ihan jo siitä syystä, että useampana menneenä kesänä se on kyllä ollut luettavien listalla, mutta jostain syystä silti aina jäänyt lainaamatta.

Kirjan keskiössä ovat veikeä ja tomera Sophia sekä hänen lämpimän viisas isoäitinsä, jotka viettävät kesiään pienellä saarella Suomenlahdella. Taustalla häärii myös Sophian isä, joka kuitenkin jää kirjassa pääasiassa sivuhenkilön rooliin. Kahden eri-ikäisen ihmisen välisen ystävyyden ohella Jansson kirjoittaa kesäisestä saaristosta ja sen kauneudesta, merestä, luonnosta, myrskystä, vanhuudesta, lapsuudesta, elämästä ja kuolemasta, iloista ja suruista, pienistä ja isoista asioista. Vaikka Kesäkirja onkin fiktiota, voi sen hahmoista kuitenkin tunnistaa niin Toven veljentytön Sophian, Toven veljen Larsin sekä Toven äidin Hamin - kuin myös Toven itsensäkin.

"Milloin sinä kuolet? lapsi kysyi.
Hän vastasi: Pian. Mutta sinuun se ei kuulu vähääkään."

Kesäkirja on yksi suosituimmista Tove Janssonin aikuisten kirjoista, ja monelle se tuntuu olevan myös kirja, joka on ihan pakko lukea joka kesä, vuodesta toiseen. Enpä ihmettele yhtään, miksi. Vaikka Kesäkirja onkin yhtenäinen tarina, voi sen luvut lukea myös omina kertomuksinaan, ja lähes poikkeuksetta jokaisen luvun jälkeen tuntui, että kappale pitäisi lukea heti uudestaan, jotta kaikki sen tasot, viisaudet ja pienet yksityiskohdat osaisi nähdä täysin oikein. Kesäkirjassa lumoaa sen haikea tunnelma, toisaalta lämpimän onnellinen mutta yhtä lailla kauniin melankolinen. Välillä tuntuu, että kun kuuntelee oikein tarkasti, tekstin alta kuulee kesäinen meren pauhun.

"Joka kerta yöt pimenevät aivan huomaamatta. Jonain iltana elokuussa sitä menee ulos asialle ja yhtäkkiä kaikki on sysipimeää, iso lämmin musta hiljaisuus talon ympärillä. Jatkuvasti on kesä, mutta se ei enää elää, se on seisahtunut kuihtumatta eikä syksy ole vielä valmis tulemaan. Tähtiä ei vielä ole, vain pimeää. Silloin haetaan paloöljykanisteri kellarista, se saa seistä porstuassa, ja taskulamppu ripustetaan paikalleen ovinaulaan."

Kesäkirja on kirja, johon tulee tarttua sellaisena heinäkuun lopun iltana, kun vielä on lämmintä, mutta ilmassa tuntee jo syksyn tuoksun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti