keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

 "Pian he kaikki asuivat omissa huoneissaan suljettujen ovien takana ja varoivat häiritsemästä toisiaan. Valtava talo täyttyi hiljaisuudesta ja kohteliaasta huomioonottamisesta, jossa aukijätetty ovi varmuuden vuoksi työnnettiin hiljaa kiinni, jottei rikottaisi toisen rauhaa. Lopulta jokainen istui vuoteensa reunalla kuuntelemassa toisten varovaisia liikkeitä ja odotti, tulisiko joku käymään. Istuisi vaikka sängyn reunalle ja kysyisi, miten päivä oli mennyt. Mutta kukaan ei koskaan tullut eikä kukaan kysynyt, vaan he kaikki olivat suljettujen, kiinnityönnettyjen ja lukottomien ovien vankeja."

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)
WSOY, 334 sivua.


Jo parin ensimmäisen sivun jälkeen tiesin lukevani vuoden parasta kirjaa. Siitäkin huolimatta, että vuotta on vielä melkein puolet jäljellä.


Nuorena naiskätilönä, kylän ensimmäisenä, Maria on jo varhain tottunut pärjäämään yksin vaikka mikä olisi, oppinut kovettamaan nahkansa ja unohtamaan vanhempien paarmurskien vähättelyn, miesten arvostelun ja selkänsä takana kuulemansa epäilevät hymähdykset. Vuosien kuluessa hän rakennuttaa itselleen pitäjän hienoimman talon, voittaa kyläläisten arvostuksen, nielee kivut ja katkeruudet ja kasvattaa yksin aviottoman tyttärensä Lahjan. Itsenäisen elämän hinta on kuitenkin kova, ja syvällä sisällään Maria kantaa surua, jonka salaa kaikilta.

Tytär Lahja haluaa elämäänsä kaiken sen, mitä äidin elämästä puuttui: miehen, kodin, kokonaisen perheen - olla niin kuin kaikki muutkin. Aviomies Onni kaipaa kuitenkin jotain ihan muuta, jotain, mitä ei edes ääneen voi sanoa. Sodan jälkeen Onni upottaa tuskansa työhön ja rakentaa perheelleen kulissiksi kylän suurimman talon, jonka harjakattoa korkeammalle kohoaa vain kirkontorni. Silti lopulta sekä Lahja että Onni päätyvät kipuineen epätoivoiseen tekoon.

Suvun vaiettuja haavoja alkaa availla vasta Lahjan pojan Johanneksen vaimo. Vuosikymmenet saman katon alla anoppinsa arvostelua hiljaa kestänyt Kaarina näkee nyt edessään vanhuksen, joka on kovin erilainen kuin se mykkä, kylmä ja tunteeton nainen, jota hän on oppinut vihaamaan. Neljäntienristeys kertoo tarinan neljästä ihmisestä, joiden kohtalot, unelmat ja surut kietoutuvat tiiviisti toisiinsa.

Neljäntienristeyksen tarina kerrotaan neljästä eri näkökulmasta, neljän eri kertojan äänellä. Neljästä kirjan keskeisimmästä henkilöstä ja kertojasta kolme on naisia. Kinnunen onnistuu sukeltamana näiden päiden sisälle uskottavasti, piirtämään heistä jokaisesta kuvan, joka tuntuu kovin todelta. Kun samat muistot kerrotaan eri äänillä, näyttävät ne myös erilaisilta. Vahvan tarinan ja mielenkiintoisten teemojen ohella kirjan parasta antia on sen kieli, joka on välillä leikittelevää ja välillä tarkkaa, mutta joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti.

"Onni ihmettelee, miten muut osaavat elää niin rauhallisina ja hymyillä. Hän itse istuu öisin vuoteensa reunalla ja antaa käsillensä luvan täristä, kun kukaan ei näe. Öisin hän kirjoittaa kirjeitä, ojentaa paperilla käsiään toisiin kyliin ja kaupunkeihin. Hän etsii yhteyttä johonkuhun toiseen, samanlaiseen kuin hän itse, ja tahtoo kertoa, millaista on kaivata jotakin sellaista, mitä ei saa haluta."

Neljäntienristeys on Tommi Kinnusen esikoisromaani ja alkuvuoden kirjasensaatio Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan "Kinnusen romaanin veroisia esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä". Kainuun Sanomat kirjoittaa, kuinka "Tommi Kinnusen romaani antaa elämyksen, joka pysyy pitkään mielessä". Myös arvion "tuleva Finlandia-ehdokas" voi lukea useasta Kinnusen teosta käsittelevästä tekstistä. Jyväskylän kaupunginkirjastossa kirjalle on tällä hetkellä 147 varausta.

Ei mikään ihme. Neljäntienristeys on kirja, joka menee välittömästi ihon alle. Ja siellä myös pysyy.

"Maria otti kiinni kureliivin luista ja väänsi niitä alaspäin kunnes nauhat alkoivat tuskallisen hitaasti irrota ja päästää vartaloa vapauteen. Maria tempoi korsettia yltään ja kiskoi sen pään yli kuin hyönteinen kotelonsa ja heitti sen ojanpenkalle. Hän veti keuhkonsa täyteen. Punnitsi rintojaan kaksin käsin ja hyväili vatsaansa. Oli helppo hengittää. Uusi onni, vielä kerran."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti