perjantai 1. elokuuta 2014

Markku Pääskynen: Vihan päivä

"Katson portailta tätä aurinkoista maisemaa surua täynnä, niin pohjatonta surua etten tiedä, kuinka sen kanssa olla vaan tiedän, ettei se suremalla lopu niin kuin ilo loppuu iloitsemalla. Itse olen suru, surusta tehty, mustista ajatuksista ja seisovasta vedestä, minut on tehty siitä etten pääse sängystä ylös ja jos pääsen en voi hampaitani harjata, puhua, syödä, katsoa lapsia, katsoa miestä, katsoa avonaisin silmin, rakastaa lapsia, rakastaa miestä, sanoa sitä heille, rakastaa, suudella, halata, hyväillä, rakastaa, sanoa surua ääneen, rakastaa, sanoa yhtikäs mitään tyhjässä talossamme joka kuitenkin on täynnä elämää ja perhettä ja valoa sillä tyhjyys on sisälläni, tämä autius, viha, murhe ja paremman elämän odotus."

Markku Pääskynen: Vihan päivä (2006)
Tammi, 117 sivua.


Mikä? Markku Pääskysen neljäs romaani Vihan päivä, jonka pohjana on muutamaa vuotta aiemmin tapahtunut perhetragedia.

Mistä minulle? Kirjaston hyllystä saman Olivia-lehden suosituksen perusteella, joka sai minut tarttumaan myös Laukaisuun.

Mitä? Se voisi olla onnea. Omakotitalo Porvoossa, kaksi leikki-ikäistä lasta, tyttö ja poika tietenkin, Lahja ja Aarre, sekä omaa putkifirmaansa pyörittävä mies Asko, joka jaksaa ymmärtää, hoitaa, rakastaa, silittää hiuksia ja uskoa, että kaikki vielä kääntyy hyväksi. Silti on päiviä, joina Eliisa ei pääse sängystä ylös ja jos pääseekin, ei saa yöpukua vaihdettua. Lisäksi on jotain, mitä Eliisa ei ole uskaltanut kertoa kenellekään, ei edes Askolle: maksamatta ovat asuntolaina, kasa laskuja ja Lahjan koulukuvat ja piilossa odottaa myös ulosottoviraston kirje. Se voisi olla onnea. Ja silti Eliisa on viime päivät miettinyt haulikkoa, jonka tietää odottavan mustassa jätesäkissä autotallissa.

Millainen? Ei mitään kevyttä kesälukemista, mutta kuitenkin taitavasti kirjoitettu kirja, joka onnistuu menemään ihon alle ja luomaan vahvan tunnelman - ja imaisemaan siihen myös lukijansa. Kirja maalaa lyyrisen maiseman masentuneesta, eräällä tavalla maanis-depressiivisestä mielestä, jolle maailma, sen kauniitkin puolet, näyttää aina sumuisen harmaalta. Vihan sijaan kirjasta huokuvat erityisesti suru, ahdistus ja pelko. Kirja, joka rankan aiheensa takia kannattaa kyllä lukea, mutta jonka haluaa lukea ainoastaan kerran.

Kenelle? Niille, jotka etsivät luettavakseen muutakin kuin dekkareita, kevyttä romantiikkaa tai rantalukemista. Niille, joiden mielestä kirja voi viihdyttämisen sijaan myös joskus ravisuttaa tai kauhistuttaa.

"Sellaisen päivän olisin halunnut. Jospa sellainen olisi osunut kohdalleni. Eikä se olisi ensimmäinen päivä vaan viimeinen, eikä sinä päivänä olisi vaaraa tarjolla, se olisi valoa ja kukkia ja naurua, en vajoaisi maata myöten vaan nousisin jalkeille ja vihdoin lakkaisin kannattelemasta taivasta harteillani."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti