lauantai 11. lokakuuta 2014

Mitä tänään syötäisiin?

Käsi ylös, kuinka monelle aiheuttaa jatkuvaa päänvaivaa kysymys "Mitä tänään syötäisiin"?

Meidän arkiruokailu viimeisen viikon aikana on näyttänyt muun muassa tältä:


Välillä saan vastata ihmettelyihin siitä, miten kummassa jaksan, ehdin tai ylipäätään viitsin laittaa uuden lämpimän ruuan ja vielä salaatinkin joka päivä työpäivän jälkeen. No, ihan siitä syystä, että jaksan illan sen jälkeen ihan eri tavalla - puhumattakaan perheen kolmevuotiaasta. Ilman lämmintä ruokaa huomaan sortuvani helposti napostelemaan mitä tahansa kaapista löytyvää, yleensä sokeria, ja silti, tai juuri sen takia, väsyväni. Vaikka edelleen herkuttelen iltaisin liikaa, pysyy napostelu kohtuuden rajoissa nimenomaan lämpimän ruuan ansiosta.

Silti tuntuu, että kasviksista, d-vitamiinista ja säännöllisistä ruoka-ajoista huolimatta lokakuun pimeys tuntuu vievän kaikki mehut ja energiat.

Alkuvuodesta olin kuukauden ilman lisättyä sokeria. Vaikka mitään muita ruokavaliomuutoksia en tehnytkään, jo pelkkä sokerin pois jättäminen pudotti painoa kolme kiloa kuukaudessa. Sittemmin olen palannut takaisin status quohon niin sokerin kuin painonkin suhteen - jogurtin sentään vaihdoin pysyvästi sokerittomaan versioon. Sokerinkulutuksessa näkyy selvästi tunnesyöminen: mitä pimeämpi ulkona ja mitä enemmän stressiä töissä, sitä useammin kahvin aveciksi tarttuu suklaata tai illalla läppärin ääreen tarttuu myös jäätelökippo. Tunnesyöpöllä pitkät työpäivät, koesumat ja päiväkodin flunssakierre näkyvät valitettavasti myös heti ihossa - ja olossa.

Silti meillä syödään suhteellisen terveellisesti ja hyvin, siitäkin huolimatta, että Mitä tänään syötäisiin -keskustelu johtaa usein vähintään pieneen sanaharkkaan. Arjessa suositaan nopeita pastoja, tuoreita kasviksia ja viikonloppuisin syödään yleensä joku ateria ulkona tai napataan annokset kiinalaisesta sillä, no, perheen kokkikin tarvitsee välillä vapaaillan.


Meidän arkiruokailua helpottavat muun muassa:
- puolieinekset kuten valmistiskin kasvispihvit yhdistettynä itse tehtyyn perunamuusiin
- ruokalistan suunnittelu aina viikoksi eteenpäin ja kaupassa käynti vain kahdesti viikossa (onnistuu ideaalitapauksissa myös meillä)
- isompien annosten valmistaminen kerralla
- nopeat pastat
- lounassalaatit töihin edellisen illan pastasta ja jääkaappiin jääneistä kasviksista


Mitkä on muiden vinkit terveeliseen ja mahdollisimman vaivattomaan arkiruokailuun?

6 kommenttia:

  1. Meilläkin suunnitellaan viikon ruoat etukäteen. Käydään sunnuntaisin kaupassa ostamassa viikon tarvikkeet, joita sitten tarpeen tullessa täydennetään. Välillä käytetään pakastevihanneksia keittoihin ym., koska tässä säästää myös hurjasti aikaa. Joka aterialla kuitenkin nautitaan tuoretta kasvista ja/tai hedelmää. Minä, entinen maitosuklaa-addikti, vaihdoin suklaani tummaan suklaaseen ja hedelmiin, ja pääsin kierteestäni eroon. :) Se on varmaan vuoden terveystekoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon "kerran viikossa kaupassa" -periaatteeseen me ei ihan pystytä, mutta kahteen kertaa kyllä. Kesällä tuli joskus suunniteltua ruokia laiskemmin, mutta ainakin itse tympäännyin siihen jokapäiväiseen "mitä me NYT syödään?" -pähkäilyyn lähikaupan hyllyjen välissä - puhumattakaan siitä miten kalliiksi se tuli, kiitos nälkäisenä tehdyille heräteostoksille!

      Maitosuklaaherkuttelun vähentämistä pitäisi kokeilla täälläkin. Vaikken kerralla syökään paljon, niin viikossa niistäkin kertyy kyllä jo aikamoinen herkkukasa...

      Poista
  2. Me ihan just alettiin myös suunnitella viikon ruokalista kans etukäteen ja pyritään käymään max 2 kertaa viikossa kaupassa. Vinkkejä ruokiin katson päiväkotien ja työpaikkaruokaloiden listalta :) Kaksi viikkoa on menty näin ja stressi on vähentynyt huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, että muillakin on sama metodi käytössä! Itse keksin kyllä ruokia helposti, mutta välillä tuntuu, että sama menu pyörii viikosta toiseen... Lisäksi vielä haluaisin, ettei syötäisi liian samanlaisia ruokia kahta kertaa päivässä, joten kun perheessä on yksi ope ja yksi päiväkotilainen, ei päiväkotien ja koulujen ruokalistaakaan voi käyttää meillä vinkkinä.

      Poista
  3. ja täällä sitä vaan elellään ihan ilman tuollaisia "huolia". voi mua. syön töissä ja joskus jos iltaisin on nälkä niin saatan jotain tehdä tai sitten en. viikonloppuisin syön sitä mitä kaapista löytyy ja sen olen usein kaappiini hankkinut jo aiemmin viikolla ruokakaupassa :) ehkä mun pohdinnat päivittäin on sitten jotain ihan muuta, joten ei huolta, kyllä täälläkin stressataan, mutta ihan muista asioista ;) ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen niin fiksaantunut tuohon " kaksi lämmintä ruokaa päivässä " - ajatteluun, että illallakin on pakko vielä kokata jotain. Toisaalta kyllä tykkäänkin ruuanlaitosta ja syön hyvällä omallatunnolla välillä myös ravintolassa... Kiitos samoin sinne!

      Poista