perjantai 24. lokakuuta 2014

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha

"Miten helppoa onkaan synnyttää aaveita, hän miettii hetken päästä alkaessaan kuolla. Hän tuntee mielensä sulkeutuvan kammio kammiolta, jokaisessa niistä muisto Naheedista. Ja kaikesta huolimatta merkitsee paljon, että on rakastanut. Juuri ennen kuin maailma katoaa, hänessä herää toive, ettei tässä ehkä ollutkaan kaikki, että hän palaa jollain tavoin takaisin.
    Hänen käsivartensa kohoaa, muistaa olleensa joskus siipi."


Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha (The blind man's garden, 2013) 
Like, 387 sivua.


Syyskuun yhdennestätoista on kulunut muutama kuukausi. Yhtä kauan on kestänyt myös Afganistanin sota. Yhdysvaltojen vyöryessä maahan tuhoamaan talebaneja ja al-Qaidaa osansa saa myös naapurimaa Pakistan. Tulitaistelujen sijaan Pakistanin sota on jatkuva kaaostila, jossa turvattomuus, epäinhimillisyys ja järjetön viha tekevät normaalista elämästä mahdotonta. Sota, jonka seurauksena ihmiset kuolevat tai loukkaantuvat, ja perheet hajoavat tavalla tai toisella - riippumatta uskosta tai kansallisuudesta.

Sodan ja sekasorron keskellä elää kuitenkin myös rakkaus. Kasvattiveljillä Jeolla ja Mikalilla se kohdistuu samaan naiseen, kauniiseen Naheediin, Jeon vaimoon. Kun Jeo sitten lähtee vapaaehtoiseksi lääkäriksi Afganistaniin auttamaan sodan uhreja, seuraa Mikal perässä tietämättä, että muuttaa samalla heidän molempien elämän lopullisesti.

"Miten tärkeää onkaan, että saa elää kyllin kauan ennättääkseen rakastaa. Että saa vielä tänäänkin kulkea maan päällä."

Nadeen Aslamin kirja ei ole mitään kepeää kesälukemista tai pelkästään mukavaa ajanvietettä. Sen sijaan se maalaa kuvan maasta, jossa naiset alistetaan burkiensa piiloihin, jossa läheisimpäänkään naapuriin ei enää voi luottaa ja jossa aivan tavallinen koulupäivä voi silmänräpäyksessä muuttua veriseksi kaappausdraamaksi. Keskeisimmäksi teemaksi nousee kuitenkin sodan järjettömyys; veitsenterällä elettäessä kuka tahansa on valmis mihin tahansa - ja lopussa kaikki häviävät.

Vaikka kerronta on paikoin synkkää ja raskastakin, pitää kielen kuvallisuus, jopa runollisuus, tekstin kuitenkin eräällä tapaa kevyenä. Niinäkin päivinä, joina elämä on pelkkää henkiinjäämistaistelua, voi arkisista kohtaamisista yhä aistia aidon välittämisen.

Ja siltikin Sokean miehen puutarha on vain ihan hyvä kolmen tähden kirja, jota olisin halunnut rakastaa palavasti mutta josta lopulta vain pidin. Eikä kirjassa siltikään ollut mitään vikaa; tarina vain ei mennyt ihan tarpeeksi ihon alle, teksti ei temmannut kunnolla mukaansa vasta kuin lähempänä puoliväliä, henkilöiden kohtalot eivät koskettaneet ihan niin paljon kuin olisi toivonut tai sitten Tuhannen loistavan auringon ja Leijapojan jälkeen kaikki muut - hyvätkin - Lähi-itään sijoittuvat tarinat tuntuvat kovin köykäisiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti