sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Arkiviikonloppu.


Mami Go Go -blogista ihailin viikko sitten ihanan elämänmakuisia mutta kuitenkin laadukkaita kuvia yhdestä arkisesta viikonlopusta. Kaiken blogimaailman täyttävän tuote-esittelytulvan ja yhteistyöpostausten välissä oli piristävää lukea, että kyllähän ne muutkin edelleen elää sitä samaa elämää kuin mekin, nakkikeittopäivineen ja pyykkivuorineen - ja siitäkin voi tehdä kaunista.

Viime aikoina olen myös potenut vakavaa blogi-identiteettikriisiä. Tuntuu, etten oikein sovi mihinkään kategoriaan tai muottiin: en ole tyylipuhdas kirjabloggaaja, en uskottava perhebloggaaja ja lifestyleblogia tästä ei saa tekemälläkään. Myös blogimaailman kulutushysteria on alkanut ahdistaa tavallista enemmän. En tunne sopivani suosikkini tuotevalikoimasta -kollaasien, päivänasupostausten tai uusimmat sisustushimotukseni -juttujen joukkoon enkä osaa jakaa vinkkejä itsetehtyyn jouluun tai lastenkasvatukseen - usein tunnen kirjoittavani vähän vääristä asioista vähän väärille ihmisille. Kun tähän vielä lisää ihan käsittämättömän pimeyden, houkuttelee esimerkiksi telkkarin katselu tällä hetkellä huomattavasti valokuvaamista ja blogia enemmän.

Tänä viikonloppuna napsittiin silti kuvia, ihan siitä tavallisesta arjesta. Sillä sitähän se elämä kuitenkin enimmäkseen on.

Tältä siis näytti meidän arkinen viikonloppu, jona piipahdettiin jouluostoksilla, lähipuistossa ja korttiostoksilla Harjun Paperissa, mutta jona muuten lähinnä kotoiltiin villasukissa, rakennettiin junarataa, kirjoitettiin valmiiksi kaikki joulukortit ja iltaisin herkuteltiin ihan liikaa.

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Blogi-identiteettikriisi ei ole kiva, mutta ehkä herättelevä - ehkä se on kaiku siitä, että haluaisi muuttaa jotain. Itse kärsin siitä silloin tällöin ja usein sen myötä muutan blogiani, vähän tai vähän enemmän. Yleensä enemmän itseni näköiseksi.

    Mutta minusta blogisi on hyvä näin. Ilman kategorioita ja muotteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Tällä koneella ongelma varmaan onkin nimenomaan tuossa, että kun blogi on liikaa minun näköiseni, tulee siitä helposti aikamoinen sekametelisoppa. Minkäs teet, kun niin moni asia kiinnostaa!

      Poista
  2. Mä taas tykkään sun blogissa just siitä, että tää on erilainen ja ihan tavallinen (hyvällä tavalla). Jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihan tavallinen" on kyllä yksi mukavimmista kohteliaisuuksista, jonka olen vähään aikaan saanut :). Sittenhän tämä onkin nimenomaan sellainen kuin minäkin!

      Poista
  3. Itse etsin juuri nimenomaan tällaisia blogeja, jotka eivät kuulu mihinkään yhteen kategoriaan, ovat ennemminkin kuin päiväkirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ainakin itsestä tuntuisi vaikealta kirjoittaa ihan vaan yhdestä rajatusta aiheesta, kun elämässä on kuitenkin niin paljon kaikkea, mikä kiinnostaa ja inspiroi :).

      Poista
  4. Mä kans tykkään sun tyylistä tosi paljon! Löysin blogisi tänä syksynä ja ihastuin just siihen, että kirjoitat monipuolisesti eri asioista. Kirjapostaukset ja ihan tavallisesta lapsiperhearjesta kertovat postaukset on mun suosikkeja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa, tervetuloa mukaan :)! Kirjapostauksia tykkään kyllä kirjoittaa, mutta monesti tuntuu, etteivät ne juuri herätä keskustelua. Kiva kuulla, että niilläkin on lukijansa!

      Poista
  5. Kuules nyt! Tää on niin hirveen hyvä näin <3 elä muuta mittään. Nähään hei kohta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tackar! Ja nähdään tosiaan - vihdoinkin!!

      Poista
  6. Mä olen tykännyt sun blogista kyllä juuri tällaisenaan. Pidän kirja-arvosteluistasi ja vinkkauksistasi, olen suosituksestasi lukenut mm. Itkosta, ja laajentanut yksipuoliseksi lipsahtanutta lukemistoani (viime aikoina on tullut luettua lähinnä scifiä).

    Tykkään myös kuvistasi, mitkä on mielestäni oikein hyvin otettu, ihan arkisistakin kohteista. :) Myös matkafiilistelyistä ja lapsiperhepostauksista, meillä esimerkiksi eletään lasten kanssa ihan erilaista arkea, kun nämä naperot on vielä kotihoidossa.

    t. lyrae (Toukokuun toivotut 2011 :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihana kuulla pitkästä aikaa :)! On ne meidän toukokuisetkin jo aika isoja, olivat sitten kotona tai päiväkodissa. Käsittämätöntä, miten nopeasti aika kuluu (vaikka itse ei tietenkään vanhene yhtään ;)...)!

      Kiva kuulla, että olet löytänyt uutta luettavaa blogin avulla. Itsekin tykkään nappailla uutta luettavaa tuttujen blogeista - niin paljon kätevämpää kuin haahuilla päämäärättömästi kirjastossa.

      Poista