sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lokakuun viimeinen, marraskuun ensimmäinen.


On ehkä niin kulunutta jatkuvasti valittaa kiireestä ja niistä ah-niin-kuuluisista-ruuhkavuosista, mutta tällä viikolla ei voi muutakaan: perustöiden lisäksi kahdeksan palaveria, yksi isompi projekti sekä neljät kokeet tiesivät sitä, että vastoin kaikkia periaatteitani olen tehnyt töitä käytännössä ympärivuorokautisesti. Luonnollisesti samaan saumaan osui myös miehen Helsingin-työmatka. Ei voi muuta kuin nostaa hattua niille, joilla tehdään vielä enemmän työmatkoja ilman tukiverkostoa; meillä helistään jo näiden kuukausittaisten työreissujen aikana. Viimeistään keskiviikkona alkoi kummasti olla ikävä niitä lomapäiviä, joina jokaista tekemistä ei tarvinnut näin aikatauluttaa. Ja perjantai-iltana iski perinteinen tunnollisen työntekijän flunssa, minkä seurauksena viikonloppu on kulunut sängynpohjalla kirjaa lukien.

Kiireen ohella olen potenut kroonista vuoden mutsi -tautia. Kiitos tästä kuuluu pojalleni, joka hyväksyy leikkeihinsä vain isin, jolle kyllä kelpaa päiväkodissa ruoka kuin ruoka mutta jonka mielestä kaikki äidin tekemä kasvissosekeitosta lihapullapastaan on pahaa ja joka sinä yhtenä ainoana iltapäivänä, jona kuluneella viikolla ehdin ajoissa päiväkotiin, ei suostunut lähtemään minun mukaani, kun päiväkodissa on kivempaa. Enhän ole ainoa, enhän? Meillä nimittäin lievästi sanottuna salamoi, kun yksi kolmevuotias draamakuningas maistaa teatraalisesti kielenkärjellään keittoa, jonka toinen nollasta sataan sekunnissa kiihtyvä ja ylistressaantunut äiti on kiireisen päivän jälkeen saanut hiki hatussa lautaselle.

Onneksi on myös ne seesteiset hetket, edes välillä. Tällä viikolla se oli torstai-ilta ystävän kanssa Vilan ja Ellen shoppailutapahtumassa ja sen jälkeen kahvilla keskustassa kuulumisia vaihtaen. Lisää näitä, ihan todella. Välillä nimittäin työpaikan, päiväkodin ja lähikaupan väliä laukatessa unohtaa, millaista on oikeasti istua puolityhjässä kahvilassa niin, että vieressä on lapsuudenystävä, edessä ranskalainen suklaakakku eikä kukaan tarvitse minua yhtään mihinkään ainakaan puoleen tuntiin.

2 kommenttia:

  1. Täällä ei ehkä voi puhua ruuhkavuosista, mutta arki se on arkea täälläkin. Arkiset jutut erilaisia, mutta silti välillä niin voimia vieviä. Marraskuu taitaa oll se pahin, joten tule joulu pian :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne melkein naapuriin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu kyllä, miten sen kiireen saa kehiteltyä ihan kummasti niinä rennompinakin päivinä, koska suurin osa sähinästä on oman pään sisällä. Ja joo, marraskuu on pahin - etenkin tällainen maanantai, jona tulee pimeä jo ennen viittä, sataa kaatamalla vettä ja flunssakin vaivaa. Kivaa viikkoa sinnekin muutaman talon päähän, kyllä tämä taas tästä lähtee :)!

      Poista