torstai 27. marraskuuta 2014

"Mitä toi vihreä on?" ja muu rakentava asiakaspalaute.



"Olenko ennenkin maistanut tota?"
"Mitä toi vihreä on?"
"Haluaisin mieluummin makaronia/ jauhelihaa/ mehukeittoa/ sushia..."
"Onko tuo sieni? Haisee ihan oudolta..."
"En syö yrttejä, äiti."

Ja mitä näitä nyt on.


Viime ajat meillä on nimittäin asunut todellinen Tohtori Jekyll/ Herra Hyde. Päiväkodissa kolmevuotias on nimittäin todellinen supersyömäri: lautaselta katoaa hetkessä ruoka kuin ruoka, ja useamman kerran viikossa pienelle kulinaristille pitää jo sanoa, että "kolme lautasellista on kolmevuotiaalle ihan tarpeeksi - jatketaan taas välipalalla". Erityiskehuja poika on saanut siitä, miten reippaasti lautaselta katoavat myös kasvikset, ne vähän vieraammatkin.

Jotain mystistä kuitenkin tapahtuu puolen kilometrin matkalla päiväkodista kotiin, sillä siinä missä päiväkodissa maistellaan lanttua ja naurista vihannespassia varten ja syödään kasvissosekeittoa kauhakaupalla, on kotona ehdottomien eiden listalla esimerkiksi kesäkurpitsa, salaatinlehti, avokado, tuoreet yrtit, sienet - yleensäkin kaikki tavallista vihreämpi, tavallista kasvispitoisempi tai ruokalajit, joita kokeillaan ensimmäistä kertaa.

Mitä ihmettä?

Vaikka päiväkodin ruokalista koostuukin pääasiassa lasten makuun sopivista neutraaleista ruuista, ei kolmevuotiaan nirsoilu kotona voi johtua liian kokeilevasta keittiöstä; meillä kun syödään kaikkea väliltä noutokiinalainen ja karjalanpaisti ja useimmiten tarjolle päätyy helppoa arkiruokaa kuten pastaa. Syömme vaihtelevasti lihaa, kalaa ja kasviksia, puolieineksiä, perinteistä kotiruokaa ja välillä etnisempiäkin annoksia, ja joka aterialla on aina myös salaatti tai raaste. Kaikkea maistetaan, mutta vaikka lautasta ei tarvitsekaan syödä tyhjäksi, ei ruokalaji B:tä ole tarjolla niinä kasvispihvipäivinäkään. Silti lautasen reunalle jäävät hyvin usein kasvikset sekä tarkasti pastan seasta erotellut yrtit ja uusiin ruokalajeihin poika R suhtautuu enemmän kuin epäluuloisesti.

Samaan ruokaan siirryttyään kolmevuotias saanut tottua siihen, että meillä ruokana voi yhtä hyvin olla marokkolaista kanakastiketta kuin nakit ja muusi. Silti jostain kumpuaa kumma universaali epäluulo kaikkea kasvispitoista kohtaan, mitä ei varmastikaan ole opittu kotona, jossa kaikille perheenjäsenille maistuu sama, monipuolinen ruoka, myös se salaatti. 


Hei te viisaammat, miten saan poikani olemaan pelkäämättä kasviksia?

2 kommenttia:

  1. En osaa auttaa, mutta meidän 3-vuotiaalla on ihan sama kausi menossa. Päiväkodissa maistuu mikä vain, mutta kotona ei. Varsinkin Yrtit ovat kauhistus, kalan päältä pitää nyppiä tillitkin, joten olen siirtynyt kuivayrtteihin. Joskus olen jotain saanut menemään alas, kun olen uhkaillut jälkiruuatta jäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huraa, kiva aina tietää, ettei minkään vaiheen kanssa ole ikinä yksin! Itse käytän kyllä edelleen tuoreyrttejä, vaikka onhan se aina aika raivostuttavaa, kun ruokailja nyppii jokaisen rucolan yksitellen spagetin seasta (toki mikä mahtava tapa kehittää hienomotoriikkaa ;)!).

      Poista