torstai 20. marraskuuta 2014

Päiväkotipohdintoja - ennen ja jälkeen.


Kumma juttu tämä äitiys: ilman huolimylläkkää kun ei tunnu selviävän yhtään mistään siirtymästä. Siispä kun kolmevuotias elokuussa siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot pojastani kuuntelemassa gangsta rappia päiväkodin nurkan takana tai jäämässä satapäisenä juoksevan poikalauman alle - siitäkin huolimatta, että meille päiväkotisyksy oli jo kolmas ja talokin edelleen sama vanha hyväksi havaittu.


Onneksi tässäkin tapauksessa pahimmat pelot olivat turhia.


...Toisin kuin pelkäsin, poika R on päässyt hyvin uuteen porukkaan mukaan, vaikka leikkiikin yleensä lähinnä parhaan kaverinsa kanssa...

...Isojen lasten jutut eivät ihme kyllä ole tarttuneet, vaikka tyhmittelystä olemmekin joutuneet vielä kotonakin vakavaan sävyyn keskustelemaan. Kolmevuotias on saanut edelleen olla niin pieni kuin onkin eikä käyttöön ole tarttunut edes se naulakolla laulettu Cheek-versio Sukka irti...

...Kuten jo elokuussa surin, ovat tyttöjen ja poikien leikit eriytyneet selvästi eikä poika R enää juuri hoitopäivänsä aikana leiki viime vuodelta tuttujen neitien kanssa. Onneksi vapaa-ajalla vastaavaa ei näy, ja perhetuttujen ja jumppakavereiden kanssa yhteiset leikit sujuvat entiseen malliin...

...Päivien pitenemisestä poika R ei ole ollut millänsäkään, mutta itse tunnen siitä jatkuvaa huonoa omaatuntoa erityisesti siksi, että kolmevuotiaan paras kaveri, jolla vanhempien lisäksi on apuna innokkaat isovanhemmat, haetaan aina ajoissa. Töissä heitän viimeisen tunnin jälkeen paperit ja kirjat yhtenä sekasotkuna laukkuun, nappaan loput korjattavat kotiin ja juoksen ensimmäiseen bussiin - ja siltikään en ole ikinä päiväkodilla niin aikaisin kuin haluaisin...

...En tiedä, onko syynä isompien ryhmä vai vastustuskyvyn lisääntyminen, mutta tänä syksynä ollaan vihdoinkin oltu enemmän terveitä kuin sairaita ja selvitty käytännössä parilla pikkunuhalla. Ainoastaan muut (korva)tulehdus- ja flunssakierreperheet ymmärtävät, miten helpottavaa onkaan VIHDOIN sopia viikonloppumenoja ilman "Jos me ei olla kipeinä" -optiota. Tämähän alkaa melkein tuntua jo ihan tavalliselta elämältä!...


Ja ennen kaikkea: kolmevuotias on mennyt päiväkotiin mielellään, lähtenyt sieltä iltapäivisin vasta maanittelujen jälkeen ja oppinut, kokenut ja puuhannut roppakaupalla sellaista, mitä minä en ikinä olisi kotona osannut - tai edes tajunnut - tarjota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti