torstai 18. joulukuuta 2014

Blogilasten sukupolvi ja blogifilosofiaa.



Kuten aika moni muukin, aloitin blogini aikoinaan ollessani äitiyslomalla. Vauva-arjen julkisen ihmettelyn sijaan blogi oli tuolloin minulle kuitenkin pääasiassa tapa ja paikka pysyä mukana siinä aikuisten maailmassa, jota vauvan kanssa kahdestaan kotona ollessani usein kaipasin. Tästä syystä Tässä kaupungissa tuulee aina -sivustosta ei koskaan tullut tyylipuhdas mammablogi neuvolakuulumisineen tai lastenvaatehurahduksineen, vaikka tavallisesta arjesta toki paljon kirjoitinkin. Ensisijaisesti halusin kuitenkin purkaa blogiin minua itseäni - ja nimenomaan minua itseäni - koskettavia asioita: kirjallisuutta, ystäviä, sisustusta sekä yleistä pohdintaa äitiydestä. 

Jo alussa, silloin kun tekstejä vielä kävivät lukemassa ainoastaan äiti ja sisko, minulle oli selvää, että vaikka poika R:n nimi ei mikään valtionsalaisuus olekaan, ei se kuitenkaan myöskään kuulu julkiseen blogiini. Päätökseen vaikutti varmasti eniten se, ettei kolmivuotiaallamme juuri kaimoja ole - nimipäivästä nyt puhumattakaan - enkä pojan nimeä googlettamalla halunnut osumia blogiin, joka kuitenkin on blogi minusta ja minun ajatuksistani, ei pojastani.

Vaikka blogissani kirjoitankin lapsiperhearjesta ja poika R:n edesottamuksista, olen pyrkinyt tekemään pojastani päähenkilön sijaan sivuhenkilön. Tästä syystä kirjoitan lapseen ja perhe-elämään liittyvistä asioista enemmän yleisellä tasolla kuten lapsen kanssa matkustamista tai lapselle lukemisen merkitystä pohtiessani tai käsittelen sellaisia ilmiöitä kuten ruuasta nirsoilu, joiden kanssa painitaan varmasti kaikissa muissakin lapsiperheissä. Yksityisen piiriin sen sijaan kuuluvat minulla päiväkodin kevätjuhlat, jouluaatto mummolassa tai vaikka yksityiskohtaiset selostuksen päivien kulusta enkä osaisi kuvitella julkaisevani blogissani esimerkiksi videota poika R:stä. Silti liialliseen varovaisuuteen tai lapseni täydelliseen nettinäkymättömyyteen en ikinä ole halunnut lähteä. Vaikka julkaisenkin pojastani kuvia netissä, en kuitenkaan tunne jakavani virtuaalitodellisuudessa koko poikani lapsuutta vaan lähinnä sellaisia arjen asioita, joita jokainen perhe kohtaa.

Silti välillä tuntuu, että kirjoitan vähän vääristä asioista vähän väärille ihmisille. Perinteiseen kirjablogiin ei juuri kirjojen ulkopuolinen elämä kuulu kun taas tyylipuhtaampi perheblogi paljastaisi vähän enemmän ja vähän henkilökohtaisempia asioita, julkaisisi vähän enemmän kuvia vähän useammasta tapahtumasta ja kertoisi pitkälti missä ihmiset blogin takaa milloinkin liikkuvat. Molempia edellä mainittuja genrejä luen mielelläni itse, vaikken kumpaankaan muottiin pysty ahtautumaan. Mitä isommaksi poika R kuitenkin kasvaa, sitä yleisemmälle tasolle olen kuulumisten kirjoittelun siirtänyt ja sitä enemmän olen huomannut kirjoittavani poikani puuhien sijaan omista ajatuksistani - ihan jotta poikani voisi myöhemmin luoda oman netti-identiteettinsä mahdollisimman pitkälti itse, alkaen omasta nimestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti