perjantai 28. helmikuuta 2014

Helsingissä.


Tallinnan-reissun jälkeen lomailtiin vielä muutama päivä pääkaupunkiseudulla, ja sunnuntai-iltana saatiin myös perheen miehet Etelä-Suomeen. Meidän Helsingin-visiitteihimme kuuluu aina tietyt must do -ohjelmanumerot, jotka on aina välttämättä ehdittävä tehdä. Siispä tälläkin kertaa luvassa oli piipahdukset Granitissa, Zarassa, Mangossa ja HM Homessa, kierros Stockmannilla, salaattilounas Johdossa kaupungin kattojen yllä sekä uusimpana pakollisena pysäkkinä Chai Tea Latte Starbucksilla.

Yhden kärsimättömän kaksivuotiaan kanssa reissattaessa ollaan päädytty kompromissimatkailuun. Koska itse turhaudun pelkästä leikkipaikkojen ja Puuhamaiden kiertelystä eikä perheen nuorempi mies ole vielä isänsä tasoinen vaatekaupoissa kiertelijä, pyritään meillä aina järjestämään jokaiselle jotain. Siispä tällä reissulla äidille oli luvassa shoppailua ja hyvää ruokaa, poika R:lle retki Sealifeen sekä pillimehu ja muffini Sealifen kahvilassa ja isille kaiken päätteeksi lapsi- ja vaimovapaa poikien ilta Midhillissä.

Koska ostoskassiin päätyi alkuviikon aikana Granitin kukkaruukkujen lisäksi myös muun muassa uudet farkut, muutama toppi sekä lastenvaatteita, on loppuviikosta Vähempikin riittää -haasteen velvoittamana pitänyt inventoida vaatehuonetta. Muutama poika R:n pieneksi jäänyt välikausivaate onkin jo siirtynyt Facebookin kirpputorin kautta uusille omistajille, ja omia vaatteitani olen pakannut UFFin keräykseen. Ensi kuussa olisi tarkoitus toteuttaa haastetta taas vaiheeksi periaatteella Vähempikin shoppailu riittää.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kylmästä lämpimään.



Pikainen seuraamieni blogien kurkkaus paljasti selvästi, että vähän joka puolella on tänään oltu kevättunnelmissa. Meillä kevään ensimmäinen puuha on aina multienvaihto. Ylipitkiksi kasvaneet Pylvästyräkit vaihdettiin pienempiin, olohuoneen ilme uudistui Granitin uusilla betoniruukuilla ja yhdistelmä kaksivuotias hortonomi + multa + kaksi jättimäistä myrkyllistä kaktusta toimi tällä kertaa ilman yhtään katastrofia tai ärähdystä. Sopivasti radiosta sattui vielä soimaan Kylmästä lämpimään.

Kevät.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tallinna.

Todella tarpeeseen tullut hiihtoloma alkoi tänä vuonna perjantai-iltana junamatkalla Helsinkiin, jatkui lauantaiaamun kello kuuden herätyksellä ja kas vain: kello puoli yhdeksän hörpimmekin siskon kanssa jo toisia kupillisia aamukahvia Tallinkin seilatessa Suomenlahdella.


Tallinna on sitä omalaatuinen kaupunki, että sillä on kaksi täysin erilaista puolta: muutaman minuutin kävelyn jälkeen uuden keskustan lasiset ostoskeskukset ja vanhan kaupungin mantelintuoksu muuttuvat rähjäisiksi, luhistumispisteessä oleviksi taloiksi sekä graffitien peittämiksi seiniksi. Uuden keskustan ja vanhan kaupungin lisäksi kastelimme Tallinna nuhjuisempaa puolta tällä kertaa Kalamajan kaupunginosassa.


Meidän päiväreissun pääkohteemme oli Lentosataman merimuseo ja erityisesti sen Titanic-näyttely. Kattavan tietopaketin lisäksi näyttelystä löytyy myös muun muassa useita Atlantin pohjasta nostettuja esineitä sekä Titanicin kuuluisa portaikko, jossa itsensä pääsee ikuistamaan. Näyttely on nyt ensimmäistä kertaa nähtävillä Pohjois-Euroopassa, joten jos on menossa Tallinnaan seuraavan kuukauden aikana, kannattaa se käsittämättömistä jonoista huolimatta ehdottomasti käydä katsomassa; sen verran vaikuttavasta näyttelystä on kyse.


Nyt neljännen Tallinnan-reissun jälkeen kaupunki alkaa olla jo sen verran tuttu, ettei joka reissulla ole pakko kiertää katsomassa joka paikkaan. Merimuseon lisäksi tämänkertaiseen Tallinna-päivään kuuluivatkin pastalounas keskustan Vapianossa, vähän shoppailua Viru-keskuksessa sekä päivän päätteeksi vielä lasilliset punaviiniä Raekoja Platsin laidalla.

torstai 20. helmikuuta 2014

Torstaista, päivää.


Tämäkin viikko tuntuu taas vilahtaneen ohi samalla, kun itse juoksen tukka putkella kellon ja välillä kaksivuotiaan perässä. Onneksi minulle on käynyt sen verran hyvin, että satun tällä hetkellä olemaan sekä unelma-ammatissani että ihan mahtavassa työpaikassa, jossa on aina kivaa ja aikaa istahtaa keskustelemaan saippuasarjojen mieleenpainuvimmista kohtauksista, vaikka kiire painaakin päälle. Silti tuntuu, että olen tällä hetkellä sekä uuvahtanut että kyllästynyt vuotaviin neniin, Pirkka-tarjouksiin ja automarketteihin, kellon kanssa kilpaa juoksemiseen ja bussiaikatauluihin, talvihaalarirumbaan ja siihen, että tekemällä työt tuntuvat loppumisen sijaan lisääntyvän ja että ystäviä, joiden kanssa puhuttavaa olisi useiksi tunneiksi, ehtii nähdä vain hätäisen kahvikupillisen ääressä.

Vaikka oikeasti olisin täysin valmis vetämään peiton korvien yli ja nukkumaan seuraavan viikon putkeen (mikä ei kaksivuotiaan ikiliikkujan kanssa tosin ole ihan realistinen lomasuunnitelma), tulee tyttöjen reissu Tallinnaan ja maisemanvaihdos kuitenkin hyvään aikaan. Silti koko viikon olen Tallinnan-matkaakin enemmän odottanut sitä perjantai-illan hetkeä, kun istun yksin junassa matkalla Helsinkiin, siis minä, yksin, omine ajatuksineni, melkein neljä tuntia. Tällä hetkellä noin pitkä aika ihan pelkälle itselle tuntuu sellaiselta luksukselta, ettei sitä heikennä edes se pieni kauneusvirhe, että mukana matkustaa lapsen sijaan viisikymmentä englannin ainetta.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Anja Snellman: Pääoma

"Kuolemasi jälkeen joku sanoi minulle, etteivät kitalaki- ja huulihalkioiset opi koskaan kunnolla hymyilemään, sillä heille ei vauvaikäisenä tai myöhemminkään paljon ilmeillä, ainakaan iloisesti, kun he ovat niin oudon näköisiä. Sinun hymysi oli kuin rako kasvoissa, amorinkaareton ylähuuli kuin taskunreuna, palkeenkieli. Parantumaton haava."

Anja Snellman: Pääoma (2013)
Otava, 299 sivua.


Maru syntyy kesäkuussa 1944 keskelle Viipurin pommituksia, palosireenien huutaessa ja ihmisten jättäessä murenevan kaupungin. Rikki revittyyn maahan syntynyt kitalakihalkiosta, kehitysvammasta ja nivelreumasta kärsivän tytön  "suulaki oli kuin isänmaa". Vuosien kuluessa Marun vaivoihin liittyy myös uusi, se kaikista eniten elämän kulkua määrittelevä: erilaisuuden pelosta johtuva yksinäisyys.

Anja Snellmanin uusin, Pääoma, on romaani - ja toisaalta taas ei. Pääomassa fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa, kun Snellman käy läpi lapsuuttaan ja sen tärkeintä henkilöä: kehitysvammaista isosiskoaan Marua, jota Anja ehti tämän 67-vuotisen elämän aikana hoivata, inhota, tulkata ja kieltää, samalla rakastaa eniten maailmassa ja hävetä suunnattomasti. Siskon erilaisuutta kohtaan tunnetun häpeän seurana on kuitenkin myös syyllisyys. Yksi mitättömän pieni geenivirhe, joka määrittää sattumanvaraisesti koko kohtalon ja erottaa samalla siskokset toisistaan. Se olisin yhtä hyvin voinut olla minä.

"Happimaskin jättämät ruvet ovat kuin juhannusruusunnuppuja. Harmaat kulmakarvat kuin kyyhkynsiivistä. Ja otsalla se kaunein. Painan siihen huuleni ja syöksyn läpi: Keittiönpöytä. Sohva. Televisio. Lompakko. Avainnippu. Musta käsilaukku ja valkoinen käsilaukku. Passi. Keltainen puhelin. Numerot. Olin silmäsi. Olin korvasi. Äänesi, sitä eniten. En soittanut tarpeeksi usein."

Pääoma on ravisuttava kirja, joka lumoaa erityisesti kielellään ja kielikuvillaan. Silti se olisi voinut olla paljon enemmän, paljon parempi. Marun tarina kerrotaan muistojen mosaiikkina, ja välillä ajasta toiseen hyppiminen, metaforien metaforat, intertekstuaaliset viittaukset venäläisiin klassikoihin sekä paikoin jopa tajunnanvirranomaiseksi muuttuva kerronta muuttuvat melko raskaiksi seurata. Pakko todeta, että less is more, Anja. Ensimmäisten sivujen aikana kirjan runonomainen tyyli löi ihastuksesta ällikällä, mutta viimeistään kirjan puolivälissä alkoi tuntua, että pelkän kieli-ilottelun lisäksi kaipaisi jotain muuta. Ehkä juonen. 

Älkää käsittäkö väärin; Pääoma nimittäin on varsin onnistunut kirja. Välillä Marun tarina, se mitä sillä olisi ollut annettavaa, kuitenkin tuntui hukkuvan sanahelinätulvan alle. Draamankaaren sijaan kirjan keskiöön nousevat kuitenkin syrjäytymisen, syyllisyyden, toiseuden ja ihmisarvon teemat. Kenellä oikein on oikeus ihmisarvoiseen elämään, jos geneettinen arpapeli sinetöi kohtalomme jo kauan ennen syntymäämme?

Pääoma on tarina sisaruudesta, samalla kiitos, muistokirjoitus ja anteeksipyyntö. Sillä siinä missä Maru oli tauti, josta Anja ei ikinä parantunut, oli tämä myös siskonsa suurin Pääoma.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Omat Anja Snellman-suosikkini:
Parvekejumalat (2010)
Safari Club (2001)
Lemmikkikaupan tytöt (2007)

lauantai 15. helmikuuta 2014

Lauantai viidestoista helmikuuta.


Outoa matematiikkaa: viime viikot vaivannut käsittämätön kevätväsymys lähti perjantai-iltana mahtavien työkavereiden kanssa pikkutunneille asti tanssimalla. Lauantai-aamuna ei vaadittu kuin neljän tunnin yöunet, kuppi erikoisvahvaa kahvia, ja vaikka ulkoinen olemus oli edelleen yhtä nuutunut, niin olo oli energinen koko päivän. Siispä peukku hyville työkavereille, karaokelle, tanssilattialle sekä yhdeksänkymmentäluvun suurimmille hiteille.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Viikko lomaan.

Summer, we miss you.



Joululomasta on nyt kuusi viikkoa. Siis kuusi viikkoa. Jos viikonloput tuntuvat menevän nopeasti, niin ihan yhtä nopeasti kuluvat myös arkipäivät. Joka viikko tämän päiväkoti-työpaikka-harrastus-kotityöt-kaksiveen nukutus-ja jälleen työt-härdellin keskellä saa ihmetellä, miten tosiaan voi olla jo perjantai, ja mihin neljä edellistä päivää oikein ovat kadonneet. Myös tämänpäiväisen ystävänpäivän onnistuin ihan täydellisesti sivuuttamaan, ja jo ostamani kortit eivät missään vaiheessa löytäneet tietään postilaatikkoon. Torstaina sentään ehdittiin piipahtaa ystävän luona iltakahveilla ja ihastelemassa viisiviikkoista vauvaa.

Viimeiset viikot meillä on eletty sen verran kiireistä arkea, että viikon päästä alkava loma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Kotona löhöilyn lisäksi olisi tarkoitus suunnata vähän etelämmäksi, mutta pidempien ulkomaanmatkojen suunniteluun - toteutuksesta nyt puhumattakaan - ei alkuvuodesta ole ollut aikaa. Sama pätee kesäloman matkasuunnitelmiin: matkakohde on sentään jo päätetty, mutta iltaisin energia ei ole viime viikkoina millään riittänyt parhaimpien lentotarjousten kyttäilyyn tai hotellivertailuihin. Olisipa joku, joka tekisi sen meidän puolesta ja ilman matkatoimistojen pakettimatkalisiä!

Onneksi tämän saamattoman, kiireisen mutta silti kovin matkakuumeisen naisen takana on kuitenkin sisko, jolla riittää sekä ideoita että energiaa. Sisko siis suunnitteli, selvitteli ja varasi, ja ensi lauantaina suunnataan taas kerran Tallinnaan. Ja mikä parasta: ihan vaan tyttöjen kesken.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusitoista päivää.

Kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusitoista päivää.


Kuluneen viikon ihanimmat ja ärsyttävimmät:

"Äiti, jahtaa mua!" (käytössä erityisesti kaupungilla ja ruokakaupassa liikuttaessa)

"Minun mielestä ei."

"Löysin pölyä. Äiti, siivoopa!"

"Et saa mua kiinni! (käytössä äidin hakiessa kaksivuotiasta päiväkodista sekä mummolan kissan kanssa juoksennellessa)

"Eipäs. Joopas. Eipäs. Joopas."

"Äiti, vastaa kunnolla, älä vaan mumise!"

"Äiti, mulla on tällainen uusi huivi!" (Usean minuutin puuhastelun jälkeen, kun käteen oli kovassa kiireessä annettu sukkahousut ja ohjeeksi pukea ne itse päälle.)



Sellainen elämä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Maalla.


Kun yhdistää kaksi kokopäivätyötä, yhden kuuden tunnin päiväkotipäiviä tekevän kaksivuotiaan, kotityöt ja kolmen henkilön harrastukset, tuntuu liian usein siltä, että aika loppuu kerta kaikkiaan kesken. Tällä viikolla ohjelmassa oli töiden ja päiväkotipäivien lisäksi yksi aikuinen-lapsijumppa, yksi lukupiiri, yksi kuntosali-ilta, yksi äidin kokouspäivä sekä kaksi sellaista päivää, joina isi lopetteli töitään vasta kuuden jälkeen; ei siis puhettakaan, että olisi tälläkään viikolla ehditty ihastelemaan ystävän vauvaa tai sopimaan kahvittelusta toisen ystävän kanssa. Torstai-iltana viikonlopun ruokalistaa kaupassa pohtiessamme päätimme kuitenkin ehtiä viikonloppuna pitkästä aikaa maalle ja jättää koepinot odottamaan sunnuntai-iltaa.

Reilun tunnin ajomatkan päästä löytyi siis jälleen kerran puusauna, anopin herkullinen kinkku-valkosipulipizza, uusimmat naistenlehdet sekä iso kasa vanhoja sisustuslehtiä ja ennen kaikkea keunutuoli, johon lehtiä saattoi istahtaa lukemaan siksi aikaa, kun poika R juoksutti vaihteeksi isovanhempiaan. Arjen luksusta.

Aikakauslehtien lisäksi kädessä oli viikonloppuna myös pitkän aikaa hiomakone, mistä myöhemmin lisää.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

"Elämäni toinen alku tapahtui ranskan kurssilla. Aleksi yksinkertaisesti sanoi minulle: "Je t'aime" heti. Se oli tietenkin erehdys, jonka hän korjasi samassa punaisena kuin liikennevalo. Meidän piti esitellä itsemme toisillemme, ja jostain syystä hän oli sekoittanut verbit keskenään.
      - Siis Je m'appelle, hän korjasi. Ei Je t'aime, ei rakkautta, hän sanoi kiireesti. - Se oli erehdystä.
   Ja minun olisi pitänyt tietää, siinä, kielikeskuksen luokassa, lokakuussa Fabianinkadulla, että juuri niillä samoilla sanoilla hän olisi minut seitsemän vuoden kuluttua jättävä."


Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014)
Otava, 174 sivua.


Seitsemän vuoden ja lukemattomien yhteisten hampaidenpesujen jälkeen Aleksi kakistaa nolona kurkkuaan ja sanoo, ettei enää rakastakaan, ettei ehkä koskaan tosissaan rakastanutkaan, että erehtyi. Samalla ystävät Iiriksen ympärillä muuttavat yhteen ja saavat lapsia. Koulupsykologina työskentelevälle Iirikselle jää korkokengät, syntisen hyvä suklaa sekä naapurin kahdeksankymppinen Marja-Liisa, joka ammentaa parisuhdeoppinsa Kauniista ja rohkeista. Kaikesta tästä syntyy self help -terapia nimeltä "Näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi", jonka avulla Iiris opettelee pikku hiljaa käyttämään pronominin "me" sijalla pronominia "minä".


Jostain lukemani arvostelu Pulkkisen uusimmasta käytti adjektiivia höyhenenkevyt, ja mielestäni se kuvaakin Iiris Lempivaaran tarinaa todella osuvasti: höyhenenkevyt. Kirjan voi kuitenkin lukea kahdella tapaa: kevyenä, joskin siihen genreen verrattuna hyvin taitavasti kirjoitettuna, viihteenä tai näennäisen kevyenä, mutta asialtaan kuitenkin painavalta. Pulkkisen havainnot ihmisistä, ihmissuhteista ja arjen pienistä asioista ylipäätään ovat vertaansa vailla. Alun perin Iiris Lempivaaran tarina on tuttu Kauneus ja Terveys -lehden jatkokertomuksena.

Höyhenenkevyen lisäksi Iiris Lempivaaran levotonta ja painavaa sydäntä voisi kuvailla sanoilla söpö, kupliva sekä herttainen. Silti kirjan jälkeen olo oli aavistuksen pettynyt: Raja ja Totta nostattivat odotukset sen verran korkealle, ettei kevyen kupliva ja söpöäkin söpömpi itsensäetsimiskirja - edes näinkään hyvä - pystynyt niihin vastaamaan. Vaikka kirja olikin ehdottomasti lukemisen ja hankkisen arvoinen, tuntui Iiris Lempivaaran self help -opas ennen kaikkea välihypyltä ennen seuraavaa, vähän syvempää ja monessakin mielessä painavampaa kirjaa.

"Ei fanfaareja, ei oivallusta, ja - ennen muuta - ei prinssiä, ei ketään. Pelkästään minä, Iiris Lempivaara, reikä sukassa, suklaata käsilaukussa, hätäkalja työpöydän laatikossa, kaaos kotona ja pään sisässä, mutta sydän painavana kaihosta ja ilosta, sata suunnitelmaa takataskussa, suunnitelmaa, joista yksikään ei liity siihen, miten löytää se oikea. Pieniä suunnitelmia, tai miksei isoja, mutta pelkästään itseni varalle.
    Maailma on täytenään kauneutta. Ehkä myös rakkautta. Taatusti miehiä, jotka kävelevät vastaan."

Oma Riikka Pulkkis-suosikkini:
Totta (2010)

torstai 6. helmikuuta 2014

10 kuvaa kesään.



Helmikuun kuudes Mäki-Matin rakennustyömaalla. Vaikka töistä kotiutuessa onkin jo nykyään aina valoisaa, saisi kevät kyllä jo kunnolla alkaa. Mutta jos oikein tarkkaan katsoo, voi tästäkin kuvasta jo nähdä, että kesä on enää neljän kuukauden päässä.


Haasteen aiemmat kuvat näet täältä.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Dagen efter.


Vanhenemisessa parasta ovat krapulapäivät ilman krapulaa. Siis ne päivät, joita edeltävänä iltana on villin pöydällätanssimisen ja valomerkkiin asti valvomisen sijaan siemaillut ruuan kanssa kaksi lasillista viiniä ja kipitellyt puoli kymmeneltä kaksivuotiaan siivellä tohtorinkaronkasta kiltisti kotiin salaa tyytyväisenä siitä, että saa pian vaihtaa korkkarit villasukkiin, kuoriutua pois pikkumustasta ja sujahtaa sohvalle viltin alle. Vaikka krapula puuttuu, voi silti seuraavana päivänä viettää hyvällä omallatunnolla dagen efteriä herkuttelemalla pizzalla ja tehdä kaiken vähän puoliteholla.

Sunnuntaina leivottiin isin karonkanjälkeispäivän kunniaksi kaksi pellillistä pizzaa. Riitti myös kummitädille, iltaruuaksi, iltapalaksi sekä isille maanantailounaaksi. Parhaaseen kasvispizzaan tarvitsee oikeasti vain ja ainoastaan soosia tomaattikastikkeeksi, miniluumutomaatteja, vihreää pestoa, oliiviöljyä, mozzarellaa, edamraastetta sekä reilusti rucolaa.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Viikon ärsytykset.


Kuluneen viikon blogi on ollut sairauslomalla, sillä poika R:n kellistänyt pöpö tarttui luonnollisesti myös vanhempiin. Jos ennen kirosin sitä, miten isi saa kaikki taudit vasta viikon viiveellä ja sairastelurumba meidän perheen osalta kestää aina vähintään pari-kolme viikkoa, on vaihtoehto Koko perhe kipeänä yhtä aikaa nyt todistetusti vielä huonompi. Etenkin, kun ympärillä pörrää nuhasta huolimatta ylivilkas kaksivuotias, oma olo on kuin rekan alle jääneellä, työtkin pitäisi tehdä ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Puhumattakaan siitä, että kaksi yhtä tukkoista aikuista eivät tarvitse riitaan muuta kuin yhden sukan väärässä paikassa.


Siispä sairasteluhuuruissa ja vastapainona kaikille hyvänmielenblogeille 
Kuluneen viikon ärsytykset:

Nuha. Yskä. Kuume.

Talvihaalarin liian kireät lumilukot (joiden keksijän voisin manata alimpaan loukkoon!) sekä tiukat jalkalenksut yhdistettyinä Kuomiin ja lyhyeen pinnaan.

Kiire.

Sanakoepino, joka uudistuu sitä mukaan, kun edelliset on saatu korjattua.

Yläkerran naapuri, joka toi kirppislöytönsä mukana asuntoonsa turkiskuoriaisia, minkä seurauksena meidänkin vaatehuoneen sisältö siirtyi yhtenä keksiviikkoiltana parvekkeelle.

Huomenna alkava sokeriton kuukausi ja kahvin nauttiminen tästä lähtien ilman (suklaa)avecia.

Se, kun ensin kiirehtii pitkän työpäivän jälkeen Kodin1:een hakemaan lastenhuoneeseen uusia, ihania Kettu Repolainen -verhoja ja vasta myöhemmin verhoja ripustaessaan huomaa, että valmistusvirheen seurauksena toisen verhon ketut juoksevat pää alaspäin.

Pakkanen ja se, ettei salaatti säily jääkaapissa hyvänä kuin korkeintaan päivän.


Onneksi viikkoon ankeaan viikkoon mahtui myös aivan mahtava lauantai, jolloin isi väitteli Britannian parlamenttihistoriasta. Ja vaikka herra Murphy oli flunssan ohella varannut meidän päivään vastaväittelijän perutun lennon, yhden hiuskriisin ja yhden kaksivuotiaan, joka sai käsiinsä äidin ripsiväri, saatiin lopulta viettää aika mahtavaa päivää juhlien perheen ensimmäistä tohtoria.